1. Genret ::

10-vuotias Eevi näkee painajaista auringon pimenemisestä. Liittyykö uni menneisiin seikkailuihin tuonpuoleisessa myyttisten olentojen kanssa? Eevi herää siihen, kun maahisystävä Otso...

Viimein vaietut salaisuudet paljastuvat, eikä mikään ole sitä, miltä näyttää...
Trilogian päätösosassa pimeys nousee idästä ja Waaralinnan kohtalo lepää kolmen...

Keijumaan pikkukeijut Pökö ja Tirppa pääsevät ensimmäistä kertaa kahdestaan retkelle.
Retki saa jännittävän käänteen, kun he törmäävät pulaan joutuneeseen Konna...

Mitä tekisit, jos löytäisit kotitalostasi salaisen huoneen?
Jännittävä ja koskettava lastenromaani kahdesta pojasta, jotka asuvat samassa talossa mutta eri todellisuuksissa....

Onko ok olla ihan totaalisen eksyksissä? Yläkoululaisten sarjan toinen osa.
14-vuotias Huppu huomaa seurustelevansa superenergisen Karon kanssa. Hetkessä Huppu on...

9-vuotias Senja aloittaa kolmannen luokan ikävissä merkeissä: Senja ja äiti ovat muuttaneet hienolta Tähdenlennontieltä tylsälle Betonikujalle ilman isää, ja kaikki...

Etsiväkaverit-kirjasarja tarjoaa jännitystä ja huumoria alakouluikäisille. Sarja on suunnattu erityisesti heille, joista kokonaisen kirjan lukeminen tuntuu vielä haastavalta, mutta se...

Hulluakin hullummat sadut jatkavat voittokulkuaan!
Pidelkää käsinojista kiinni, nyt tulee sitä itseään - odotettu neljäs kokoelma kreisejä Hulluja satuja! Niissä...

Saku on muuttanut kaupunkiin äitinsä kanssa isän kuoleman jälkeen. Pihalla hän tapaa kavereita samasta koulusta. Pena, Jaska ja Mari lupaavat...

Huipputekijöiden lumoava lastenkirjasarja, jossa ratkaistaan mysteerejä ja seikkaillaan kahdella saarella!
Islannissa asuvalle Sagalle ja Suomessa asuvalle Sadulle kaikki tavallinen on...

Värikäs Musse ja Helium -kuvakirja
Aika nukkua on satu iloisiin, rauhoittaviin tarinahetkiin
Nukkuminen on tärkeää sekä kropalle että päänupille -...

Uusia tuulia ja ystävyyden kiemuroita alakoululaisten futissarjassa!
Futissiskot joutuvat vaikean valinnan eteen: ryhtyykö joukkue pelaamaan sarjaa? Iidan ei tarvitse kahta...

Yhtenä kesäpäivänä pikkumetsässä alkaa tapahtua kummia. Saiman ja Selman koirakuume kohoaa ennätyslukemiin. Se johtaa tyttöjen protesteihin ja koiravaatimuksiin! Kaupunkiserkku Lumillakin...

Kun katsoo ikkunasta, oppii kaikenlaista.
Lämminhenkinen tarina Eelistä ja salaperäisestä punaisesta myssystä
Eelin talvi alkaa lupaavasti, kun lunta tupruttaa ja...

Yökoulun kosto on suloinen - ja todella kaamea!
Paavo-zombin kaukainen serkku Aapo on tavallinen lapsi, jota on alettu kiusata omassa...

Kun äly muuttuu älyttömäksi.
Opettajan päätä pakottaa, sillä rehtori on määrännyt hänet käyttämään tietokonetta opetuksessaan. Onneksi Ella ja kaverit rientävät...

Kot kot kot, kluk kluk kluk! Riemukasta menoa Heinähatun ja Vilttitossun kanssa jo 35 vuotta!
Helmikuussa 2024 saa ensi-iltansa kirjaan...

”Tuleekohan mikään ajoissa valmiiksi?” pohtii Hilja, kun kauan odotettu remontti pyöräyttää vihreän talon elämän sekaisin. Silloin kun sirkkeli laulaa ja...

Metsäkylän nuorison villitsee paikkakunnalla järjestettävä nuorten kauneuskilpailu, johon hemmoteltu kartanontytär Jessica haastaa myös Linnean osallistumaan. Tyttöjen valmistautuessa kisaan kukin omalla...

Melkein mahdoton tehtävä neljäs osa: Castorin sydän
”Tehtävä: Etsi kadonnut poika!”
Melkein mahdoton tehtävä on mysteerisarja, joka nappaa lukijan...

Urbaani nuorten kauhusarja pelottomille lukijoille perustuu pohjoismaiseen mytologiaan.
Unohduksiin painettu muinainen olento herää henkiin ja nappaa saaliikseen lapsen. Samaan aikaan...

Kun sydän on suuri, se ei luovu koskaan toivosta...
Rakastetun keijuromaanisarjan uusin seikkailu alkaa, kun kukkukello hidastuu ja aika pysähtyy....

Kotikulman etsiville selviää, että Metsäkylän kirkko on joutunut rikosaallon kohteeksi. Viimeisimpänä on viety arvokas hajuvesipullo, jonka kirkko on saanut lahjoituksena....

Huh, nyt on jännittävää!
Supermarsu-Emilian koulussa kuhisee: rehtori järjestää oppilaille kilpailun siitä, kenen kanava saa eniten seuraajia.
Emilia ei voi...

Supermarsulla on tassut täynnä töitä!
Lukuvuoden alkaessa rehtorilla on jännittäviä uutisia: Supermarsu-Emilian koulu on valittu EU:n viralliseksi kansainvälisyyskouluksi. Jättiläismarsulla puolestaan...

Huippusuositun päiväkirjasarjan yhdestoista osa
Voiko nolojen tilanteiden kuningatar selviytyä viikon oppilasvaihdosta kunnialla vai seuraako tilanteesta tavallistakin piinaavampi nolouskatastrofi?
Nikkillä ei...

”Et saa häntä koskaan”, minä kuiskaan. ”Siitä minä pidän huolen.”
Upeasti kuvitettu varhaisnuorten kauhuromaani Finlandia-palkitulta kirjailijalta.
M niin kuin mantikora....

Astu tenhoavaan Kaplamakiin, kaupunkiin jossa voi tapahtua mitä tahansa! Etkä halua koskaan lähteä sieltä pois...
Vastustamattoman omintakeinen lastenromaani sijoittuu maagiseen...

Perheen pienimmät valmistautuvat jouluun yhdessä Mussen ja Heliumin kanssa.
Mussen ja Heliumin jouluisen kuvakirjan kanssa odottelu on vähän jännempää ja...

Uusi mysteerisarja alkaa!
Lumoava tarina vie lukijansa maan alla kulkevan salaperäisen käärmejunan kyytiin. Taidokkaan tekijäkaksikon fantastinen sarja on täynnä kihiseviä...

Yhteys hevosiin avautuu!
Kiehtova trilogia eläinten viesteistä ja intuition voimasta alkaa, kun musta tamma nimeltä Diva tuo yhteen kaksi hyvin...

Kuinka hurja luurankoinen kesytetään? Helppolukuinen ja jännittävä Hirviöhoitola-sarja jatkuu.
Lili ja Lotta ovat asettautuneet Elviira-tädin luokse Lumolan kartanoon, jossa hoidetaan...

Kirjakärpänen-sarja houkuttelee lukemaan itse ja tutustumaan kirjojen kiehtovaan maailmaan.
Lotta ja Lili saapuvat Lumolan kartanoon viettämään kesää Elviira-tädin kanssa. Täti...

Isämies on irti! Vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille.
Oona ja kumppanit saavat selville, ettei Isämies olisi koskaan päässyt poliisikouluun ilman...

Ängelmän mystisessä kaupunginosassa asuvat kaksoset Joona ja Lari sekä heidän ystävänsä Topi tekevät lähimetsässä karmean löydön. Liikkuuko naapurustossa jokin tunnistamaton...

Salapoliisipeleistä pitävä Kristian muuttaa isänsä
kanssa saareen. Varjosaari osoittautuukin jännittäväksi paikaksi, jossa asiat ovat hieman toisin kuin mantereella. Kylpylä...

Katinkan äiti on sitä mieltä, että jokaisen koululaisen on päästävä kesälomalla maalle, ja koska heillä ei ole mökkiä, äiti ottaa...

Kesäloma lähestyy, ja karatea harrastava Mira tahtoisi karateleirille, näyttelemistä harrastava Mari taas tahtoisi teatterileirille. Koska kumpikaan ei halua joustaa, eikä...

Linda odottaa innoissaan pääsyä ratsastusleirille. Ainoa harmin paikka on se, että hänen pitää viedä rakas pieni koiransa kenneliin hoitoon leirin...

Noitatemppuja sosiaalisessa mediassa.
Touhukas ja loputtoman hyväntahtoinen noitatyttö Telma sukeltaa tällä kertaa somen syövereihin. Kommelluksiahan siitä taas seuraa.
Telman ystävä...

Tulta, ruudinsavua ja hovijuonitteluja
Historiallisten seikkailujen mestarin 1500-luvun Irlantiin sijoittuva romaani tyttöjen välisestä ystävyydestä - ja taistelusta tuhoa kylvävää lohikäärmettä...

Ulottuvuuksien välillä tapahtuu jälleen kummia. Valentinin 11. syntymäpäivä lähestyy, mutta vanhemmat ovat edelleen ylihuolehtivaisia. Jokin on kuitenkin muuttunut: Valentin on...

Selkomukautus Päivi Lukkarilan samannimisestä nuortenkirjasta. Soveltuu luettavaksi rinnan slkuperäisteoksen kanssa.
Takakansiteksti: Arsi pelaa kavereiden kanssa netissä.
Hän haluaa...

Viidesluokkalaisen Hillan vaikea valinta. Riemukas ja riipaiseva romaani perhesiteistä ja ystävyyden voimasta.
Hilla on avioerolapsi, joka laukkaa kolmen kodin väliä:...

Sukukartanon salat selviävät!
Karmivan mutta ratkiriemukkaan nuorten kauhusarjakuvan kolmas kirja Augustuksen arvoitus tuo vastauksia moniin lukijoita kaihertaneisiin kysymyksiin.
Romeo &...

Syntyykö Tuliketun hännästä oikeasti kipinöitä, jotka sytyttävät revontulet taivaalle?
Biegga on nuori husky, joka saa tehtäväkseen selvittää, onko tarina revontulten...

Jenny Hanin Kesä-trilogian pakahduttavan kaunis päätösosa: kenelle Bellyn sydän kuuluu? Bestseller-kirjoista on tehty myös Amazon Prime tv-sarja.
”Han tekee vaikutuksen...

Ossi-oravan ja Titityy-linnun pähkähauska sarjakuvaseikkailu alkaa.
Eräs hajamielinen flamingo toimittaa vahingossa oravavauvan etanalle. Oravan nimi on Ossi, ja etana tekee...

Nellistä on tullut kauhuagentti. Lähde mukaan ratkaisemaan ensimmäinen tehtävä!
Nelli on käynyt Hirviöakatemian ja hänestä on tullut kauhuagentti numero 10....

Jack, hänen paras ystävänsä Nancy ja yrmeä 200-vuotias hirviönmetsästäjä Tumppi suuntaavat munkkeja* muistuttavien hirviöiden perässä Skotlantiin, missä nämä ovat aiheuttamassa...

Kuka vei Thorin taisteluvasaran?
Tapojaan koululaisen hahmossa parantamaan passitettu pahisjumala Loki luovii kuolevaisten keskellä sarjan toisessa, Neropatti-henkisessä päiväkirjassa.
Loki on...

Hykerryttävän nolojen tilanteiden teini Nikki ystävineen seikkailee sarjan kymmenennessä kirjassa!
Päiväkirjamuotoinen, piirroksia ja sarjakuvia sisältävä kirjasarja on kuin Neropatin kääntöpuoli...

Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit seikkailevat viidakossa.
Pet Agents -sarjan yhdeksännessä osassa lemmikkiagentit ajautuvat keskelle villieläinten kansainvälistä salakuljetusoperaatiota, joka...

Pöräyttelevän mestarietsivän ensimmäinen tapaus!
Uljaasta ulkomuodostaan ja terävästä päättelykyvystään tunnettu Peppunen ratkaisee jälleen kiperän arvoituksen. Tämä on kaikista Peppusista ensimmäinen,...

Hulvaton äänikirjahitti nyt kokonaan kuvitettuna painettuna kirjana!
Mikä eteen, kun kaupunkia piinavat erityisen ällöttävät ja haisevat arvoitukset? Kenelle silloin voi...

Pöräyttelevän mestarietsivän ensimmäinen tapaus!
Uljaasta ulkomuodostaan ja terävästä päättelykyvystään tunnettu Peppunen ratkaisee jälleen kiperän arvoituksen. Tämä on kaikista Peppusista ensimmäinen,...

Onni Juhani Juntunen, tavallistakin tavallisempi poika, tässä taas.
Paitsi että tavalliseksi pojaksi Onnille sattuu ja tapahtuu. Tällä kertaa Onni sattuu...

Aavepartio kauhujen oppitunnilla!
Karmivan hauskat Aavepartio-lastenromaanit houkuttavat alakoululaiset kääntämään sivua - jos vain uskallusta riittää! Helppolukuinen, runsaasti kuvitettu Lukupalat-sarja on...

Lemmikkipäivän söpö yllätys!
Kekseliäs Neppari kehittelee kouluun ihan uudenlaisen lemmikkipäivän. Neppari ja lemmikkipäiväon kolmas osa pupufaneista kertovassa helppolukuisessa Lukupalat-sarjassa.
Mikään...

Suomen suosituimmat lapsietsivät taas vauhdissa -- ja tällä kertaa he saavat haastajan!
Kun Vallilan taidemuseosta varastetaan arvokas maalaus, tähtietsivä Teuvo...

Suomen suosituimmat lapsietsivät taas vauhdissa: Mitä ihmettä Vallilan kirkossa oikein tapahtuu?
Kun kastemaljasta löytyy sammakko ja piispanhiipasta muurahaisia, ahkerat etsivät...

Onko Nellistä kauhuagentiksi? Lähde ottamaan asiasta selvää!
Päivälliskutsu Hannibal-sedän luokse osoittautuu jännittävämmäksi kuin Nelli Rapp osasi ikinä odottaa. Martin Widmarkin...

Eskarivuoden aikana Lilli oppi pyöräilemään. Jännittävä eskari oli ohitse nopeasti ja vuoden aikana Lilian uskallus puhua luokassa muiden kuullen ei...

Hirviönmetsästys ei ole lainkaan niin helppoa kuin luulisi. Jack jos kuka sen tietää, sillä jätti on juuri äsken ilmestynyt hänen...

Jumalainen huumoripläjäys Neropatin päiväkirjojen hengessä!
Miten käy viikinkien pahisjumala Lokin, kun Odin passittaa hänet Maan kamaralle oppimaan tapoja 11-vuotiaana koululaisena?...

Tämä ei ole satu. Tämä kirja kertoo oikeista noidista!
Oikeat noidat ovat vaarallisimpia olentoja maan päällä. Mutta mistä voi tietää,...

Miltä kuulostaa poksutuhnu?
Paina nappia ja kuuntele! Vastenmieletön mökäkirja tutustuttaa perheen pienimmät Roald Dahlin kirjojen riemukkaaseen äänimaailmaan.
Mitä on tuo...

Suomen suosituimmat lapsietsivät sarjakuvakirjassa!
Salaperäisiä jälkiä lumessa ja kadonneen kanelipullan arvoitus! Sylvesterin apinatemput ja kumivenekilpailun kiemurat! Kirjan täydeltä kinkkisiä salapoliisimysteerejä!
...
Pöräyttelevä mestarietsivä ratkaisee jälleen!
Uljaasta ulkomuodostaan ja briljantista päättelykyvystään tunnettu Mestarietsivä Peppunen ratkaisee tapauksen kuin tapauksen yhdessä pamauksessa. Peppusen odotettu...

TKA eli Tonneloiden Kansainvälinen Avaruuskeskus on paikka, jonka olemassa olosta ei tiedä edes Tonnelot, jotka asuvat Lummelammella Kalliokukkulan alapuolella. Ainoastaan...

On kesäkuu ja lumimyrsky. Luonto on mennyt sekaisin, eikä kukaan tiedä mitä tehdä. 10-vuotias Eevi palaa kotiin vaarinsa hautajaisista ja...

Turun torille on kasattu rovio. Suuri näytös on alkamassa. Mutta kun pyöveli Huurrelatva valmistautuu tehtävään, huomataan, että yksi vangeista on...

Kautta hormimörön korvavaikun! Sinimäessä tapahtuu jotain todella hämäräperäistä. Kaupungin kujilla partioi ”Pidämme Örkit Sinun Iloksesi Loitolla Öisin” -kerho eli P.Ö.S.I.L.Ö,...

Hirviömäisen hauska seikkailuromaani!
Juuli, Jukka ja Jutta ovat kolmosia, jotka elävät melkein tavallisessa perheessä. Muut eivät kuitenkaan tiedä, että heidän...

Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit matkalla avaruudessa!
Pet Agents -sarjan kahdeksannessa osassa lemmikkiagentit kutsutaan Kuuhun selvittämään kimuranttia avaruusmysteeriä.
Kun...

Vangitseva kertomus nuorista, jotka osallistuvat tosi-tv-ohjelmaan autiolla saarella.
Hei, tahdotko olla kuuluisa?
Kuusi nuorta on valittu tosi-tv-ohjelmaan, jonka järjestäjä vaatii...

Historiallinen lastenromaani Turun palosta saa jatkoa
Rauniokaupungin lapset seuraa lasten selviämistä suuresta palosta toipuvan Turun keskellä. Tulipalon jälkeinen talvi on...

Täydellistä lukemista pienille, jotka rakastavat tallielämää, hevosia, koiria ja kissoja!
Tikkumäen kissoille Onnille ja Mannille rakennetaan tarhaa. Niitä ei nimittäin...

Kautta Afroditen, Cat Phillipsin rakkauselämä kaipaa planetaarista apua!
Vastustamaton nuortenkirja ihastumisesta on sekoitus niin Bridget Jonesia, Sex Educationia kuin Mr....

Kun Bibi saa ystävältään Kipiltä lahjaksi luistimet, on Bibi mielestään valmis taito-luistelija. Niinpä Bibi osallistuu luistelukisaan. Mutta sitten alkaa jääteatterissa...

Fabian sekoilee presidentin ja kuninkaan puutarhajuhlissa, keksii ilmassa leijuvan kumiveneen, osallistuu isän ja Taneli Tekoreippaan kanssa golfiin järkyttävin tuloksin. Fabian...

Juniorileijonat rantalomalla!
Lätkä-Lauri -sarja on vauhtia, huumoria ja täpäriä tilanteita – niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Suosittuja Lätkä-Lauri kirjoja on...

Kaverukset salapoliiseina mystisessä pelimaailmassa. Vetävä alakoululaisten seikkailusarja!
Ariana, Pyry ja Noora ovat singahtaneet Lumikki-sadun pyörteisiin. Se on Arianan iskän pelisovelluksen...

Riemastuttava uuden sarjan avaus!
Millaisia ovat ne supervoimat, joista ei puhuta kirjoissa? Tai ne sankarit, joista ei tehdä elokuvia? Tervetuloa...

Vauhdikasta ja hulvatonta koululaisen elämää!
Seiskaluokan syksy on Jasulla ja kavereilla kommelluksia täynnä! Murrosikä osoittautuu Jasulle katastrofaaliseksi: yritys tasoittaa finnejä...

Kirja tapahtuu eläinten maailmassa, jossa ihminen ei ole pääosassa, vaan koirat, kissat ja marsut.
Pienellä olennolla voi olla maailman suurimmat...

Hillitön alakoululaisten sarja jatkuu uusin toilailuin.
Justin Chase on hädin tuskin selviytynyt maanantaista, kun tiistai jo koittaa armoa antamatta. Hänen...

Selkäpiitä karmiva nuorten kauhusarja jatkuu.
Pikkukaupunki Mariefrediä riivaa tuntematon tauti. Asukkaita sairastuu solkenaan, eikä käsittämättömiin oireisiin löydy parannuskeinoa. Kun sairaus...

Viktorin ja Melissan piti olla ikuisia ystäviä, kaksi toisensa löytänyttä kummajaista koulun tasaharmaan oppilasmassan kansoittamalla käytävällä. Mutta Melissa pilasi kaiken,...

Huippusuosittu alakoululaisten sarja jatkuu. Nyt otetaan selkoa, mitä Pumpputien dekkarit ovat miehiään!
Kahdeskymmenes rikoskeissi palauttaa Henkan ja Kivimutkan etsivätoimiston alkuhetkiin,...

Lumisade täyttää maiseman ja ilmassa leijuu jäinen mysteeri. Joonas rakentaa jättimäisen lumiakan, joka yllättäen herääkin eloon. Äkäinen lumiakka ei kuitenkaan...

"Sarjan isoin ansio on sen tarjoamassa laveassa samastumispinnassa: äänen antamisessa erilaisille lapsille, aikuisille, perheille ja elämänkohtaloille."
Lastenkirjahylly, Päivi Heikkilä-Halttunen

Varjot Waaralinnan parantolan yllä tihenevät, eikä kukaan ole turvassa...
Trilogian toisessa osassa kohtalo kuljettaa lapset Waaralinnan muurien suojista kaupungin hämyisille...

Lumoava fantasiaromaani Oboista, joka päätyy ällistyttävään maailmaan etsimään kadonnutta siskoaan.
Voiko lukeminen olla supervaarallista? Voiko kirja olla pääsylippu toiseen maailmaan?...

Keijusisaret Pökö, Tirppa ja Natunen kirjasarjan toisessa osassa Pökö saa ensimmäistä kertaa parhaan ystävänsä yökylään.
Keijutytöt muun muassa rakentavat majan,...

Uusi kotimainen lastenkirjasarja rohkeista supermummoista.
Kaksitoistavuotias Alex ja hänen rohkea agenttimummonsa kutsuvat mukaan yllättäviin seikkailuihin.
Alex valmistautuu Fortnite-viikonloppuun kavereidensa...

Kuka mä oon, ja mikä musta voi tulla? Sarja yläkoululaisen elämästä alkaa.
13-vuotiaan Hupun elämä muuttuu seiskaluokalla. Legoleikit ovat jääneet,...

Miten kiinnostua kirjoista ja kirjoittamisesta? Inspiroiva kirja yhdistelee vaikuttajien haastatteluja, kirjoitusharjoituksia ja yläkoululaisen elämää.
Sanojen saaminen paperille voi olla tuskan...

Etsiväkaverit-kirjasarja on suunnattu erityisesti niille lapsille, joilla on haasteita lukemisessa. Teksti on palasteltu niin pieniin osiin, että harjaantumattomampikin lukija jaksaa...

Yhteistyöllä ja nokkeluudella kaikille löytyy tilaa skuutata! Vauhdikas, helppolukuinen romaani.
Samu on saanut syntymäpäivälahjaksi potkulaudan, ja Nelli lupaa opettaa Samulle...
2. Tuoteryhmä ::

”Enpä arvannut, mihin kiisselin tekeminen johtaisi!”
Kun illalliselle on saapumassa Tavattoman Ihastuttava Vieras, on kaiken oltava tiptop. Mutta kesken valmistelujen...

Sarja huimapäisestä pelastusjengistä sopii kaikille seikkailijoille!
Eläinpelastusjengi ja heidän upea helikopterinsa uudessa hurjassa vaaratilanteessa. Toiminnantäyteinen kuvakirjasarja jatkuu sademetsän syvyyksissä.
Kopterilentäjä...

Tekoälyvarkaita, tuntemattomia koodeja ja turbohuusseja!
Rauha-mummo on uuden rikoksen jäljillä ja tarvitsee taas tyttärenpoikansa Alexin apua. Peli kovenee, sillä salaperäinen...

Lemuetsivät-sarjaa kuunneltu äänikirjoina yli 50 000 kertaa!
Kolme hulvattoman äänikirjahitin tarinaa viimein saatavilla kuvitettuina! Lemuetsivät käynnistyi audiosarjana, ja nyt näitä...

Maailman pienin ballerina on saanut työpaikan taikurin kartanosta. Taikuri keräilee pieniä asioita ja asuu ihmeellisyyksien keskellä, mutta on silti tyytymätön...

Sofia saa uuden isäpuolen, velipuolen, pikkusiskopuolen ja vielä aivan uuden asuinympäristönkin, kun perhe muuttaa Nurkan kylään. Hän haluaisi myös kovasti...

Kaislalla, Islalla ja koirilla on edessä unelmakesä: treenejä, näyttelyitä ja metsäretkiä. Lämmin ja todenmakuinen sarja alakouluikäisille.
Koulu on loppunut ja...

Aavemaista menoa tivolissa!
Karmivan hauskat Aavepartio-lastenromaanit houkuttavat alakoululaiset kääntämään sivua – jos vain uskallusta riittää! Helppolukuinen, runsaasti kuvitettu Lukupalat-sarja on...

Suomalainen noitatyttö seikkailee kaameat viholliset kannoillaan
Valpuri Kynin ja ystävien hurja pakomatka halki Suomen noitalinnaläänien jatkuu!
Aika alkaa loppua, sillä...

Palkittu lastenromaani piiskuhännistä saa jatkoa!
Talvi on tulossa saapastaloon, mutta Aurora ei saa horroksen päästä kiinni ja jää todistamaan outoja...

Rontti-kissa saa pullopostilla syntymäpäiväkutsun. Kutsussa ei ole lähettäjän nimeä, siitä käy ilmi vain, että juhlat pidetään joen alajuoksulla. Mysteeri on...

Koukuttavan Lanz Kalmar -toimintasarjan toinen osa
Lanz sukeltaa yhä syvemmälle kadonneiden vanhempiensa kohtaloihin ja valheiden mittakaava alkaa paljastua. Lanz Kalmar...

Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit kadonneen hevosen jäljillä.
Pet Agents -sarjan kymmenennessä osassa lemmikkiagentit seikkailevat Tulivuorisaarella, jossa moni eläin...

Lilli pääsee viettämään kokonaisen viikon mummolassa veljensä kanssa. Lillin veli huomaa kuitenkin nopeasti, että mummo on jotenkin muuttunut, ja mummolla...

Tonnelot ovat suurimman haasteen edessä. Heidän on löydettävä henkilö, joka lähtisi mukaan vaihtamaan syvällä Mariaanien haudassa sijaitsevaa tulppaa, joka rikkoutuessaan...

Suomen suosituimmat lapsietsivät naamiaisissa!
Vallilan asukkaat pukevat ylleen omituisimmat asunsa juhliakseen Vallilan perustajaa Valeria von Konkkaronkkaa. Mutta keskellä juhlia kaupungin...

Suomen suosituimmat lapsietsivät tanssimusiikin pyörteissä!
Vallilan asukkaat kokoontuvat katsomaan kuuluisaa Viikingit-tanssiyhtyettä, joka poikkeaa kaupungissa kiertueella. Ilta on ikimuistoinen – mutta...

Nellin toinen virallinen tehtävä kauhuagenttina!
Kauhuagentti Nelli Rapp -sarjan kolmannessa osassa päästään jälleen seuraamaan huisin jännittävää seikkailua! Martin Widmarkin sopivasti...

Vauhdikas seikkailu valloittaa hulvattomalla kielellään!
Roald Dahlin lennokas tarina Sohvista, joka yhdessä kiltin jättiläisen kanssa suunnittelee huikean maailmanpelastusoperaation.
Orpokodissa asuva...

Suomen suosituimmat lapsietsivät sarjakuvakirjassa!
Museovarkaus, postimerkkejä etsivä koira, kummittelua kirjastossa sekä kirjan täydeltä muita surisevia, mehukkaita ja hikisiä salapoliisimysteereitä!
Lasse...

Koira nimeltään Kissa lähtee Näädän ja Koira-nimisen kissan kanssa Saanatunturin kupeeseen pitämään seuraa uudelle ystävälleen, tytölle nimeltään Tiikeri. Alkukesän Lapin...

Ihan sopiva Silmu on 5-10 vuotiaille lapsille suunnattu kuvakirja, jossa ajatus oikeudesta omaan kehoon nousee esiin harrastustoiminnassa. Silmun voimistelujoukkue on...

Mitä muumio tekee puutarhassa? Kasvaako hammastahnapensaassa tuubeja? Voiko aarteita kasvattaa? Tämä kaikki selviää, kun sukellat Lulun ja Pikon kanssa taikapuutarhan...

”On olentoja, jotka saattavat asua ihan vieressäsi, mutta et tiedä niistä mitään.”
Tuutikki Tolosen ja Anne Vaskon hurmaava kuvakirja kutsuu...

Kuinka yhteisiä ongelmia ratkaistaan? Mielenkiintoista lasten tietokirjaa voivat lukea myös aikuiset.
Kuka saa mennä naimisiin? Mitä kouluissa pitäisi opettaa?...

Tutustu niityn kasveihin ja eläimiin Miljan seurassa! Mukava opaskirja pienille.
Miltä näyttää hiirenvirna, poimulehti tai keltamatara? Mitä sisilisko syö? Tunnistatko...

Sapfo soikoon, Cat Phillips on täällä taas, täynnä energiaa, vitsejä ja sekoilua
Syytä aina neitsyttä on riemukkaan Älä koskaan luota...

Viikinkien jekkujumala taas vauhdissa.
Kepposistaan kuulu viikinkijumala Loki jatkaa rangaistustaan Maan päällä tavallisena koulupoikana. Läpikotaisin kuvitettu naurupommi fantasian ja Neropatin...

Musse ja Helium seikkailevat jälleen!
Tarinat pienistä suurista sankareista Mussesta ja Heliumista ovat ihastuttaneet kaikenikäisiä lukijoita.
Neuvokkaat hiirisisarukset uhmasivat vaaroja,...

Huippusuositut teinipäiväkirjat!
Nikkin koiranpentu aiheuttaa sekasortoa kotona, unelmainen uusi oppilas koulussa. Viimeinen kouluviikko ennen kesälomaa on ihanan kaoottinen!
Nikki saa...

Arvoituksellinen mestarivaras haastaa Peppusen!
Uljaasta ulkomuodostaan ja terävästä päättelykyvystään tunnettu Peppunen ratkaisee jälleen kiperän arvoituksen. Tuntematon mestarivaras on lähettänyt kirjeen,...

Bibi sovittaa päähänsä kokin hatun, koska päättää olla mestarileipuri. Kipi kannustaa ystäväänsä ja niinpä Bibi leipoo herkullisen kakun. Sitten alkavat...

Salaattibaarissa kurkistetaan monenmoisten kasvispersoonien värikkääseen elämään.
Et ehkä ole aiemmin miettinyt, millainen voi olla todella tuhma Tomaatti.
Tai hieman...

Salapoliisi Franz Kafka tutkii kuutta kiperää mysteeriä.
* Koulussa touhuaa jekkuilija, joka sotkee niin hyppynarut kuin hyppynarukisat.
* Joku...

Kuka söi leivontakerhon pullat?
Allulla on niin tylsää, että hän päättää kokeilla jokaista harrastusta, mitä Kuoppakylällä on tarjota. Allu-kirjat ovat...

Mitä tapahtuu...
...kun näyttämölle ilmestyy astronautti ja velho tarjoaa postikuskin töitä
...kun öisen puiston penkillä istuukin täysikuuta odottava ihmissusi

Kesäloma on jo lopuillaan, mutta jännitys jatkuu! Kaupungin ihanimpaan kahvilaan Café Suolahippuun merenrannassa on remontoitu kaksi hotellihuonetta. Ne ovat enää...

Reipas seikkailu Lapin lomakylässä! Tuisku rakastaa arvoituksellista Vimma-vaariaan, joka lähtee joka kesä jännittäville matkoille. Jotta ikävä ei olisi niin valtava,...

Voitko itse päättää elämäsi suunnan, jos kannat verenperintönä poikkeuksellista kykyä?
Viimeinen perillinen aloittaa koukuttavan Lanz Kalmar -toimintasarjan nuorille. 14-vuotias Lanz...

Mikä on pahempaa kuin yksi Isämies? Monta Isämiestä! Vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille.
Kun Oonan tunaroiva poliisi-isä saa käsiinsä keksijä...

Hauskassa seikkailussa lähtee Pariisista taiteilijoiden ratikka kohti savannia etsimään kadonnutta hyväntekijää, pohjoisen salaperäistä ja vähäsanaista Jääkarhua. Matkassa on Papa Hemingway,...

Tästä alkoi Lätkä-Laurin tarina!
Suositun Lätkä-Lauri-sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ilmestyy nyt yksissä kansissa. Lätkä-Lauri-sarja on vauhtia, huumoria ja täpäriä tilanteita...

Nauruhermoja kutkuttavaa töppäilyä alakoululaisille.
Justin Chasen viikko uudessa koulussa on alkanut surkeasti, ja torstaikin on täynnä kaikkea muuta kuin toivoa.
...
Lätkä-Lauri kohtaa painajaismaisen vastustajan!
Suomen suosituin junioripelaaja on kaukalossa elämänsä pahimmassa paikassa. Panoksena on ei enempää eikä vähempää kuin peli...

Uljaasta ulkomuodostaan ja terävästä päättelykyvystään tunnettu Peppunen ratkaisee jälleen kiperän arvoituksen.
Peppusella on vapaapäivä, ja hän lähtee Brownin kanssa...

Pöräyttelevän mestarietsivän kiharainen tapaus!
Uljaasta ulkomuodostaan ja terävästä päättelykyvystään tunnettu Peppunen ratkaisee jälleen kiperän arvoituksen. Poliisipäällikkö Maltanhaukku on kadottanut...

Petteri Paksuniemen lastenromaanissa Rescuekoira Rakke eläin saa kodin.
Ninni oli pitkään haaveillut koirasta ja nyt haave toteutuu. Monenlaista pulmaa tulee...

Uusi heppakirjasuosikki on syntynyt!
Fanitetun Schleichtalli Rambo -YouTube-kanavan seikkailut jatkuvat nyt myös kirjoina! Sarjan ensimmäinen osa kertoo suosikkihahmo Elinan saapumisesta...

Mitä tekisit, jos löytäisit kotitalostasi salaisen huoneen?
Jännittävä ja koskettava lastenromaani kahdesta pojasta, jotka asuvat samassa talossa mutta eri todellisuuksissa....

10-vuotias Eevi näkee painajaista auringon pimenemisestä. Liittyykö uni menneisiin seikkailuihin tuonpuoleisessa myyttisten olentojen kanssa? Eevi herää siihen, kun maahisystävä Otso...

Pumpputien etsiväkaksikko ratkoo hämärää vyyhtiä alakoululaisten suosikkisarjassa.
Henkan naapurustoa vaivaavat omituiset tapaukset. Kahdessa koulussa sattuu joululoman aikana vesivahinko, ja toisaalla...

Viimein vaietut salaisuudet paljastuvat, eikä mikään ole sitä, miltä näyttää...
Trilogian päätösosassa pimeys nousee idästä ja Waaralinnan kohtalo lepää kolmen...

Vietä hulvaton päivä avaruusolion kanssa! Helppolukuinen kirja täynnä hullunkurisia tilanteita.
Aarnin pihalle laskeutuu avaruusalus, jota ajaa ihka oikea avaruusolento. Ystävällinen...

Onko ok olla ihan totaalisen eksyksissä? Yläkoululaisten sarjan toinen osa.
14-vuotias Huppu huomaa seurustelevansa superenergisen Karon kanssa. Hetkessä Huppu on...

Hervotona huumoria kaiken tasoisille lukijoille!
Ernest Lawsonin ratkiriemukkaan lastenromaanisarjan toisessa osassa höpsöt höpersankarit kohtaavat ärsyttävät supersankarit – ja pahiksen, joka...

Koulumaailman kommelluksia ja noloja tilanteita.
Jasu jatkaa yläkoulussa, ja muutenkin asiat ovat melko lailla ennallaan. Hän osuu yhä säntillisesti Henkan...

Kaisla ja Isla löytävät ystävyydestään ja koiristaan tukea ja turvaa, kun perhearki takkuaa. Lämmin ja todenmakuinen sarja alakouluikäisille.
Mikään ei...

9-vuotias Senja aloittaa kolmannen luokan ikävissä merkeissä: Senja ja äiti ovat muuttaneet hienolta Tähdenlennontieltä tylsälle Betonikujalle ilman isää, ja kaikki...

Lemuetsivät-sarjaa kuunneltu äänikirjana yli 50 000 kertaa!
Äänikirjahittinä alkaneen sarjan uusi osa on jännittävä erikoiskirja: ratko mysteeriä yhdessä Lemuetsivien kanssa,...

Savannilla on välillä hyvin kuivaa. Toisinaan siellä sataa tulvaksi asti ja taivas salamoi. Eräänä päivänä sarvikuonopoika Jepelle selviää, että isän...

Kaikki haluaisivat leikkiä Aamoksen lelulla. Mitä jos se meneekin rikki? Valloittava kuvakirja Heippakamun päiväkodin värikkäästä elämästä.
Aamoksen Letkula on liian...

Kaupunki tuntui olevan täynnä siritystä.
Oli mahdotonta sanoa, mistä ääni tuli. Riinasta tuntui, että se johdatti häntä jonnekin...
Yhtenä päivänä...

Minipossu Salli ja kapybara Valli huomaavat, että arjen yllätyksiä on helpompi kokea, kun rinnalla kulkee tärkeä ystävä. Sallin ja Vallin...

Keijumaan pikkukeijut Pökö ja Tirppa pääsevät ensimmäistä kertaa kahdestaan retkelle.
Retki saa jännittävän käänteen, kun he törmäävät pulaan joutuneeseen Konna...

Miten käy kesän treenien?
Lätkä-Laurin joukkue testaa kesäurheilulajeja. Hauska ja runsaasti kuvitettu tietokirja tutustuttaa lukijan kesällä harrastettaviin lajeihin aina uimahypyistä...

Pohjoismaista mytologiaa ja hyytävää jännitystä yläkoululaisille.
Veljekset Viggo ja Alrik ovat saaneet tehtäväkseen vartioida maagista kirjastoa, mutta sen suojaus heikkenee...

Tikahduttavan hauska sarja alakoululaisille.
Justin Chasen kaamean epäonninen viikko uudessa koulussa jatkuu. Keskiviikkona hänen kissansa on yhä kateissa, nolo somesensaatio...

Samaistuttavan lämminhenkinen varhaisnuorten kirjasarja kertoo Vilman heppaelämästä – ratsastamisesta, kisahaaveista ja ystävistä tallilla. Tällä kertaa Vilman lempihevosen Tintin paluu tallille...

Etsiväkaverit-kirjasarja tarjoaa jännitystä ja huumoria alakouluikäisille. Sarja on suunnattu erityisesti heille, joista kokonaisen kirjan lukeminen tuntuu vielä haastavalta, mutta se...

Saku on muuttanut kaupunkiin äitinsä kanssa isän kuoleman jälkeen. Pihalla hän tapaa kavereita samasta koulusta. Pena, Jaska ja Mari lupaavat...

Uusia tuulia ja ystävyyden kiemuroita alakoululaisten futissarjassa!
Futissiskot joutuvat vaikean valinnan eteen: ryhtyykö joukkue pelaamaan sarjaa? Iidan ei tarvitse kahta...

Yhtenä kesäpäivänä pikkumetsässä alkaa tapahtua kummia. Saiman ja Selman koirakuume kohoaa ennätyslukemiin. Se johtaa tyttöjen protesteihin ja koiravaatimuksiin! Kaupunkiserkku Lumillakin...

Kun katsoo ikkunasta, oppii kaikenlaista.
Lämminhenkinen tarina Eelistä ja salaperäisestä punaisesta myssystä
Eelin talvi alkaa lupaavasti, kun lunta tupruttaa ja...

Huipputekijöiden lumoava lastenkirjasarja, jossa ratkaistaan mysteerejä ja seikkaillaan kahdella saarella!
Islannissa asuvalle Sagalle ja Suomessa asuvalle Sadulle kaikki tavallinen on...

Hulluakin hullummat sadut jatkavat voittokulkuaan!
Pidelkää käsinojista kiinni, nyt tulee sitä itseään - odotettu neljäs kokoelma kreisejä Hulluja satuja! Niissä...

Tänään on viikon paras päivä! Ruska pääsee mummin kanssa uimahalliin. Ruska täyttää pian kuusi ja tykkää maailman eniten uimisesta –...

Värikäs Musse ja Helium -kuvakirja
Aika nukkua on satu iloisiin, rauhoittaviin tarinahetkiin
Nukkuminen on tärkeää sekä kropalle että päänupille -...

Yökoulun kosto on suloinen - ja todella kaamea!
Paavo-zombin kaukainen serkku Aapo on tavallinen lapsi, jota on alettu kiusata omassa...

Kun äly muuttuu älyttömäksi.
Opettajan päätä pakottaa, sillä rehtori on määrännyt hänet käyttämään tietokonetta opetuksessaan. Onneksi Ella ja kaverit rientävät...

Melkein mahdoton tehtävä neljäs osa: Castorin sydän
”Tehtävä: Etsi kadonnut poika!”
Melkein mahdoton tehtävä on mysteerisarja, joka nappaa lukijan...

Kot kot kot, kluk kluk kluk! Riemukasta menoa Heinähatun ja Vilttitossun kanssa jo 35 vuotta!
Helmikuussa 2024 saa ensi-iltansa kirjaan...

”Tuleekohan mikään ajoissa valmiiksi?” pohtii Hilja, kun kauan odotettu remontti pyöräyttää vihreän talon elämän sekaisin. Silloin kun sirkkeli laulaa ja...

Metsäkylän nuorison villitsee paikkakunnalla järjestettävä nuorten kauneuskilpailu, johon hemmoteltu kartanontytär Jessica haastaa myös Linnean osallistumaan. Tyttöjen valmistautuessa kisaan kukin omalla...

Kun sydän on suuri, se ei luovu koskaan toivosta...
Rakastetun keijuromaanisarjan uusin seikkailu alkaa, kun kukkukello hidastuu ja aika pysähtyy....

Hyppää maailman parhaan dinokopterin kyytiin hilpeän pelastusjengin kanssa!
Kopterijengi T-RX kertoo eläinlääkäriasemasta, jonka pelastajaporukka auttaa hätään joutuneita upean helikopterinsa avulla....

Mummu on minun paras ystäväni. Mummu on kuin aurinko. Mummu on aina iloinen, ja kun hän nauraa, hän valaisee kaiken...

Urbaani nuorten kauhusarja pelottomille lukijoille perustuu pohjoismaiseen mytologiaan.
Unohduksiin painettu muinainen olento herää henkiin ja nappaa saaliikseen lapsen. Samaan aikaan...

Ai ai, Mai!
Mai leikkii yksisarvista päiväkodin pihassa, kun tyhmä jäinen lätäkkö kaataa hänet kumoon. Voi ei, Main käsi menee...

Touhukas Omppu keksii tekemistä sadepäivälle ja opettelee samalla värejä. Riemastuttava kuvakirjasarja on pullollaan tuttuja tilanteita taaperoikäisen arjesta.
Omppu haluaa mennä...

Huh, nyt on jännittävää!
Supermarsu-Emilian koulussa kuhisee: rehtori järjestää oppilaille kilpailun siitä, kenen kanava saa eniten seuraajia.
Emilia ei voi...

Supermarsulla on tassut täynnä töitä!
Lukuvuoden alkaessa rehtorilla on jännittäviä uutisia: Supermarsu-Emilian koulu on valittu EU:n viralliseksi kansainvälisyyskouluksi. Jättiläismarsulla puolestaan...

”Et saa häntä koskaan”, minä kuiskaan. ”Siitä minä pidän huolen.”
Upeasti kuvitettu varhaisnuorten kauhuromaani Finlandia-palkitulta kirjailijalta.
M niin kuin mantikora....

Yhteys hevosiin avautuu!
Kiehtova trilogia eläinten viesteistä ja intuition voimasta alkaa, kun musta tamma nimeltä Diva tuo yhteen kaksi hyvin...

Uusi mysteerisarja alkaa!
Lumoava tarina vie lukijansa maan alla kulkevan salaperäisen käärmejunan kyytiin. Taidokkaan tekijäkaksikon fantastinen sarja on täynnä kihiseviä...

Astu tenhoavaan Kaplamakiin, kaupunkiin jossa voi tapahtua mitä tahansa! Etkä halua koskaan lähteä sieltä pois...
Vastustamattoman omintakeinen lastenromaani sijoittuu maagiseen...

Kotikulman etsiville selviää, että Metsäkylän kirkko on joutunut rikosaallon kohteeksi. Viimeisimpänä on viety arvokas hajuvesipullo, jonka kirkko on saanut lahjoituksena....

Omppu haluaa pukea ihan itse säällä kuin säällä! Riemastuttava kuvakirjasarja on pullollaan tuttuja tilanteita taaperoikäisen arjesta.
Millainen sää on ulkona,...

Mitä kaikkea hauskaa kotieläinpihalla opitaan? Suosittu leikki-ikäisten kuvakirjasarja jatkuu.
Onnin aamu alkaa surkeasti: odotettu huvipuistopäivä on peruttu, koska äiti on...

Perheen pienimmät valmistautuvat jouluun yhdessä Mussen ja Heliumin kanssa.
Mussen ja Heliumin jouluisen kuvakirjan kanssa odottelu on vähän jännempää ja...

Huippusuositun päiväkirjasarjan yhdestoista osa
Voiko nolojen tilanteiden kuningatar selviytyä viikon oppilasvaihdosta kunnialla vai seuraako tilanteesta tavallistakin piinaavampi nolouskatastrofi?
Nikkillä ei...
3. Teema ::
Aarteenetsintä ::
Adoptio ::
Afrikka ::
Aika/Juhla ::
Aikamatkustus ::
Äiti ::
Anni Polva ::
Anni Swan ::
Apina ::
Arvid Lydecken ::
Avaruus ::
Avaruusolio ::
Avioero ::
Dekkari ::
Dinosaurukset ::
Eläimet ::

"Koiran kanssa Tutustu ikimuistettavien koirakaverien elämään! Koirat ovat ihmisen erottamattomia kumppaneita ja mukana myös työntekijöinä monissa ammateissa. Koirien kanssa harrastetaan...

Ponikartano-sarjan kolmannessa kirjassa Pepin vanhemmat joutuvat jättämään heppahullun tyttärensä yksin pariksi viikoksi ennen koulun alkua, ja hänet lähetetään tuttuun ponikartanoon,...

Hirvivaari löytää metsänlaidasta kummallisen möykyn. Se nostaa löydön sarviensa varaan ja lähtee kyselemään vastaantulijoilta, mikä ihme tuo möhkäle oikein voisi...

Oravalaakson sankarit Ossi Orava ja Titityy heittäytyvät pois oravanpyörästä ja matkaavat kohti
jännittäviä tropiikin seikkailuja. Ystävykset löytävät ihanan kaukaisen...

Eräänä aurinkoisena päivänä koira nimeltään Kissa ja ihminen nimeltään Näätä istuskelevat kukkulan laella ja katselevat alapuolellaan levittäytyvän sataman vilkasta hyörinää,...

Uusi, vauhdikas kirjasarja niin nörteille kuin eläinrakkaille
Robottitouhuja ja kaikenkarvaisia lemmikkejä yhdistävän sarjan avaus! Pet Agents koukuttaa kouluikäiset.
Kati-e on...

Lemmikkisi on turvassa! Pet Agents ratkoo mysteerit.
Scifi-herkkuja ja pörröisiä lemmikkejä yhdistävän sarjan toinen osa koukuttaa kouluikäiset.
Kati-e on itsenäinen...

Iloisesti pöristelevä posteljooni Kimalainen kuljettaa kirjeitä, paketteja ja monenmoisia viestejä kasvimaalta aina salaperäiseen tiheikköön. Kirjeitä kirjoittavat muun muassa runoiltamista vastaava...

Eläinystävien toivesarja - tyttötrio hyppää lemmikkeineen agilitymaailmaan. Kirikiri!
Erika on agilityringin huippulupaus: hän ohjaa koiraa taidokkaasti. Flashin kanssa Erika nousee...

Elämä on seikkailu. Mikä tahansa on mahdollista, kun on hieman onnea ja tahtoa, riittävästi herkullisia porkkanoita, kostea nenänpää ja ripaus...

Usva on luokan hyljeksitty, kissanpissalta haiseva kummajainen, joka vapaa-ajallaan haluaa mieluummin loukuttaa pakkasessa värjötteleviä kulkukissoja, kuin osallistua luokan rientoihin. Hän...

Lomaton syysloma on kuin
a) siskonmakkarakeitto ilman siskoa
b) mustekala ilman mustetta
c) maksalaatikko ilman vadelmahilloa.
Seikkailu ei...

Elämä on seikkailu. Mikä tahansa on mahdollista, kun on hieman onnea ja tahtoa, riittävästi herkullisia porkkanoita, kostea nenänpää ja ripaus...

Siivekäs lemmikki sotkee Kattilakosken perheen nokkimisjärjestyksen!
Hauska tarina sisaruudesta ja vähän mustasukkaisuudestakin. Vilttitossu tuntuu viihtyvän turhankin hyvin Anita-kanan seurassa....

Emppu ja hänen ystävänsä pääsevät toteuttamaan jokaisen eläinrakkaan suurimman unelman: he avaavat eläinhotellin lemmikeille! Touhua ja tohinaa riittää alusta saakka....

Kavalat koodarit kaupunkilaisten kiusana!
Supermarsu joutuu aina lennokkaimpiin seikkailuhin! Epäilyttävä peli saa koko kaupungin sekaisin. Mitä löytyykään kavalan koodin takaa?
...
Kesäloma alkaa ja Peppi perheineen suuntaa taas ponikartanoon, mukanaan ystävä Elsa. Tällä kertaa luvassa pitäisi olla vain leppoisaa lomanviettoa ponien...

Tunnetun maailman laidalla, Aijalin saarella elää yhä metsänhaltioita, jääriä, noitia ja puolieläviä riivoja. Saaren metsien uumenissa, Revonpuron varrella, asuu myös...

Nurkan kylään muuttaa neljä sisarusta, jotka eivät ole koskaan ratsastaneet eivätkä ole lainkaan kiinnostuneita hevosista, toisin kuin useimmat heidän uusista...

Suositun ”heppakirjailijan” uudessa sarjassa Peppi ja hänen ystävänsä Elsa seikkailevat lomakartanossa, jonka yhteydessä toimii ponitalli. Ratsastamisen ja ponien hoitamisen ohella...

Ahkera harjoittelu tuottaa tulosta, ja Jasmiina ja Panda-poni alkavat menestyä kouluratsastuskilpailuissa, ensin pienissä ja sitten vähän isommissakin. Kaikkia parivaljakon menestys...

Etsiväkissa Esmeraldan seikkailut uudessa kotikaupungissa saavat jatkoa. Esmeraldan elinpiiri laajenee ja uudet kokemukset ja seikkailut vievät hänet niin varjoisille kujille...

Ossi Orava Ja Maailman Suurin Käpy, Trilogia
Kolme tarinaa samoissa kansissa, 112 sivua!
On olemassa paikka nimeltään Oravalaakso, missä kaikenkarvaiset...

Muistatko Onnin? Pojan, joka asuu tavallisista tavallisimmassa perheessä ja jolle ei tapahdu mitään erikoista paitsi välillä...
On juhannus, ja kaikki...

Keppareiden suosio vain kasvaa! Kivoja vinkkejä ja ohjeita pienille keppariharrastajille.
Tikkumäen ponikerholaiset Iiris ja Riina johdattavat lukijan keppihevosharrastuksen pariin. Uljas,...

Iiris saa selville, miksi Sandra-tamma vaikuttaa vihaiselta. Valloittavan sarjan kolmas osa.
Tikkumäen tallin lähistölle on avattu uusi Isotalon talli. Sen...

Christan hartain toive on toteutunut: ihastuttava, persoonallinen Mäyrä on hänen kissansa, maailman paras kissa.
Eläinystävien koukuttava toivesarja!
Christa ja...

Elämä on seikkailu. Mikä tahansa on mahdollista kun on hieman onnea ja tahtoa, riittävästi herkullisia porkkanoita, kostea nenänpää ja ripaus...

Maukka ja Väykkä parhaimmillaan - ympäri vuoden!
Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Ne elelevät kahdestaan taivaansinisessä talossa mäen...

Auttamistoimisto Luna saa liian vaarallisen tehtävän!
- Tarvitaanko täällä apua? Auttamistoimisto Luna etsii taas uusia asiakkaita hauskassa ja helppolukuisessa Lukupalat-sarjan...

Vauhdikkaan veikeä tarina norjalaisesta metsäkissasta, joka joutuu yllättäen eroon perheestään ja tassuttelee eriskummalliselle seikkailulle. 5-9-vuotiaille suunnattu kertomus pullistelee huumoria, jännitystä,...

Hevoskarkulainen houkuttelee yhdeksäsluokkalaisen Sonjan uuteen seikkailuun.
Talvi tekee tuloaan, ja ilmassa leijailee lumihiutaleita ja suuria odotuksia. Sonja haaveilee vauhdikkaista maastoretkistä,...

Eläimet ovat superihania! Leo pääsee ystäviensä Sannin ja Veetin sekä mummin kanssa eläinpuistoon. Se on mahtavaa, sillä puistoon on syntynyt...

Maapallo romusateen armoilla -- nyt tarvitaan Supermarsua!
Taivaalta tupsahtelee kummallisia tavaroita: ämpäreitä, leivänpaahtimia, kenkiä, banaaninkuoria... esineitä kolahtaa jopa opettajan päähän...

Maailman pörröisin supersankari on riemastuttanut lapsia ja aikuisia jo kymmenen vuoden ajan. Tänä talvena Supermarsu valloittaa myös valkokankaat, kun kotimainen...

Tosia tarinoita hylätyistä kissoista
Kissa löytää kodin kertoo kymmenen erilaisen kodittoman kissan tarinan selkokielellä. Jokaisella kirjan kissalla on esikuvansa elävässä...

Kosti Kummitus istuu öisen Uppalan Kartanon portailla ja huokailee alakuloisesti. Se on hukannut aarrearkkunsa avaimen. Eikä se voi millään muistaa...

Suositun heppakirjailijan Asta Ikosen uusimman kirjan päähenkilö on tuttu kirjasta Jennan heppakesä. Ratsastuksesta ihan vahingossa innostunut Jenna muuttaa samaan talouteen...

Mintun vanhemmat joutuvat lähtemään kahdeksi viikoksi silmälääkärikonferenssiin Berliiniin, mutta mummi on tulossa siksi aikaa Mintun seuraksi. Vanhemmat ehtivät jo lähteä...

Esmeralda on valkoinen pitkäkarvainen kissa, jolla on smaragdinvihreät silmät. Esmeralda viettää rauhallista elämää emäntänsä Saritan kansa, kunnes eräänä päivänä molempien...

Pienen tytön on tehtävä, mikä pienen tytön on tehtävä!
Multakutri-satu vie klassisten tarinoiden juurille.
Multakutri asuu köyhien vanhempiensa kanssa suuren...

Anna, Kaamanen, Uni ja Hamid ovat parhaita kavereita ja kaiken lisäksi he ovat salaisia luontoa tutkivia agentteja. Lasten apuna hääräävillä...

Viisas, upeasti kuvitettu satu arasta Siirasta, joka haluaa palavasti nähdä sirkuksen.
Ötökkämetsään saapuu Sinisen Kärpäsen sirkus, mutta vain yhdeksi ainoaksi...

Unelmien koiranpentu saa Allun elämän sekaisin. Eläinystävien uusi koukuttava toivesarja!
Allu on ruikuttanut koiraa jo kauan, mutta äidin vastaus on...

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä,...

Tarvitsetteko apua? Halpaa ja luotettavaa!
Uusi kutkuttava Lukupalat-kirjasarja auttamistoimistosta, joka tulee hätiin jäätelöpalkalla
Annikki ja Yasmin päättävät perustaa auttamistoimiston. Sellaiselle...

Tutut ystävykset Leo, Sanni ja Veeti päättävät lähteä ukin kanssa risteilylle Tukholmaan. Lasten lemmikit Pähkinä-koira, Rusina-kissa ja Vilma-hamsteri pääsevät mukaan,...

Kuka on todellinen sankari, Supermarsu vai Superkäärme?
Jättiläismarsu antaa Emilialle hälytysrannekkeen, sillä supermarsutehtäviä pukkaa aina vain enemmän! Emiliaa ei kiire...

Hevoshullun Venlan äiti on kuvataiteilija ja isä runoilija, ja perhe-elämä on vähintäänkin erikoista. Eräänä päivänä Venlan luokalle tulevat uudet kaksostytöt,...

Jasmiinan ihana ponikesä muuttuu kaatosateiseksi syksyksi, koulu vaihtuu uuteen ja Sarakin haluaa viedä poninsa takaisin ratsastuskeskukseen. Pahinta on kuitenkin se,...

Supersuositun lasten dekkarisarjan seitsemäs osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan koiranomistajat elävät pelon vallassa. Jo kolme lemmikkiä on kadonnut, ja omistajilta...

Tikkumäen ponileiriläiset ryhtyvät koiraetsiviksi. Pienten koululaisten kiva romaanisarja jatkuu.
Tikkumäen tallin lähistöllä on kadonnut koiranpentu. Iiris ja muut ponikerholaiset alkavat...

Annan kesäloma alkaa jännittävästi. Annan ja hänen kavereidensa salaisen majan lähettyville ilmestyy merkillinen pikkiriikkinen mökki. Ryhtyessään selvittämään mökin salaisuutta lapset...

Tyttö, salapoliisi ja kadonnut kissa. Tästä asetelmasta käynnistyy kiehtova matka halki kahden eriskummallisen kaupungin.
Sirppihäntäinen Kent kulkee askeleen edellä...

Emeliina on vauhdikas ja hyväsydäminen tyttö, joka auttaa mielellään toisia, mutta joutuu usein itse kiipeliin. Kiperän tilanteen koittaessa Emeliinalla on...

Taika Taksinen on taas joka puolella! Noidanvastustajat Roosa ja Lars joutuvat käyttämään kaiken taitonsa pysäyttääkseen lähiönoidat.
Roosa ja Lars...

Aikuisilta pääsy kielletty!
Kesken oppitunnin Supermarsu-Emilian koululle iskee valtava trombi, joka sinkoaa ilmaan rakennuksen oppilaineen! Viimein trombi vaimenee ja koululaiset...

Tenho toivoo seitsenvuotislahjaksi omaa soitinta ja saakin sellaisen. Siihen ei kuitenkaan voi puhaltaa, sitä ei voi kilistää, kolistaa eikä näppäillä....

Viisitoistavuotias Jenna ei ole alkuunkaan kiinnostunut ratsastuksesta ja pelkää hevosia. Hän suostuu kuitenkin pelastamaan serkkunsa Julian, jonka on ihan pakko...

Jasmiinalle käy niin kuin elokuvissa: hän saa isotädiltään perinnön ponin ostamista varten. No, perintö ei ole suurensuuri, mutta kyllä sillä...

Entä jos itsenäisyys merkitsee yksinäisyyttä ja yksinäisyys surua? Entä jos oikeasta ystävästä tulee kodittomalle koti ja osattomalle osa, elämälle tarkoitus...

Tikkumäen tallilla tapahtuu! Jatkoa hurmaavalle kuvakirjasarjalle
Iiris lähtee ensi kertaa ponileirille. Myös vanhat kaverit Riina, Riku ja Pauli osallistuvat Tikkumäen...

Lisää luettavaa Tikkumäen tallista! Ihana lastenromaanisarja alkaa
Tikkumäen ponikerho on parasta, mitä Iiris tietää, ja Uljas on maailman ihanin poni....

Rähjääntyykö Maukan ja Väykän ystävyys reissussa?
Matkustaminen voi olla yhtä riemua - tai sitten ei! Maukka-kissa ja Väykkä-koira ottavat uudet...

Unelmiensa kesän jälkeen Sonjalla on edessään ankea paluu kotitallille. Jopa hänen hoitohevosensa Casto on leipiintynyt harmaaseen arkeen, eikä Sonja koe...

Leon naapurustoon on avattu ihan uusi eläinten hotelli. Sinne omistajat voivat viedä lemmikkinsä hoitoon lomamatkansa ajaksi. Asukkaita onkin jo aikamoinen...

Emilia ja kaverit menneisyyden vankeina Sibeliuksen ajassa.
Itä-Helsingin ikioma Peppi eli Emilia muuttuu marsunsa juomavettä hörpättyään Supermarsuksi, joka taistelee kaiken...

Kolmetoistavuotiaan Saran kesäloma on alkamassa ja edessä on lähtö ratsastusleirille. Alkuhankaluuksien jälkeen leirielämä alkaa tuntua mukavalta ja tytöt nauttivat hevosten...

Kesäloman ja alkeisesteleirin jälkeen Venla kaipaa jo kovasti parasta ystäväänsä Kristaa ja tämän Tero-ponin hoitamista. Mutta Kristalla onkin yllättäen aivan...

Basso jytkyy ja sähkökitara ujeltaa Jytäjyrsijät-rokkibändin treenikämpällä. Jytäjyrsijöiden ahkera treenaaminen ja rokkikappaleiden nikkarointi tuottavat tulosta. Bändi aiheuttaa kutkutusta ja kuhinaa...

Miten kävi, kun nuori paronitar Kana von Got ihastui kettuun? Mitä seurasi siitä, kun Aasi Oinkvist kyllästyi omaan ääneensä? Putosiko...

Vilttitossusta toivotaan samanlaista tunnollista pikku koululaista kuin Heinähattu. Mutta pikkusisko aloittaa kuitenkin pinnaamisen heti, sillä paha kyllä häntä nimitellään koulussa....

Eläinrakas Milka saa isältään maailman parhaan 11-vuotislahjan: oman, hartaasti toivotun kissan! Suokaislan suloinen Cecilia on täydellinen ragdoll-pentu.
Milka on onnensa...

Leo ja Pähkinä-koira lähtevät viettämään syyslomaa mummon luo. Seurakseen he pyytävät Sannin ja Veetin sekä Rusina-kissan ja Vilma-hamsterin.
Junamatka mummolaan...

Pelastaako Supermarsu karvaturrit tulevaisuuden kauhuvisiolta?
Itähelsinkiläisellä Emilialla on mahtava kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, jonka rajattomilla kyvyillä taistellaan...

Kerppu on pieni, musta koira. Kerpulla on mukavat vanhemmat ja kiva koti, mutta se ei ole tyytyväinen. Se haluaa oman...

Venlan paras kaveri Krista saa ikioman ponin, ja Venla saa lopulta vastuullisen tehtävän Tero-ponin hoitajana kerran viikossa. Alussa kaikki sujuu...

Äiti ja isä ovat luvanneet, että Venla pääsee kesällä esteratsastusleirille. Kaikki paikat on kuitenkin jo varattu, eikä Venla mahdu enää...

Emilia kuulee maailman kamalimman uutisen: Simo vaihtaa superlahjakkaiden kouluun ja muuttaa pois. Seuraava kauhu-uutinen: Rasviksen isä, margariinitehtailija, aikoo rakentaa fudispuiston...

Minkä ikäisenä koiranpentu voi muuttaa uuteen kotiin? Miten pentu opetetaan sisäsiistiksi? Miksi koira tarvitsee virikkeitä? Miten pentu harjaantuu kulkemaan liikenteessä?
...
Minua kutsutaan Sipsuksi. Olen nopsa, sukkela ja karvainen. Olen hamsteri. Asun teatterissa. Siksi minua sanotaan teatterihamsteriksi. Tuon hyvää onnea teatterille....

Pienet krokotiilit Krrilla ja Krristian ovat lähteneet matkaan kuumailmapallolla. He haluavat päästä virtahepojen laulujuhlille Afrikkaan, mutta tuulet vievätkin heidät kohti...

Suvivirsi on laulettu, ja 8-luokkalaisen Sonjan edessä siintää pitkä loma. Paras kaveri Emilia on saanut kesätöitä, eikä seurustelultaan muutenkaan ehdi...

Venla joutuu lähtemään vanhempiensa kanssa kesänviettoon maalle, kauas tutuilta talleilta. Vaan kuinka ollakaan, hän löytää retkillään mökin lähistöltä suomenhevosen ja...

Syksyllä Venla palaa alkeiskurssilta tuttujen kavereiden luo ja kihisee innosta päästessään kertomaan kesän kokemuksistaan. Mutta ilo loppuu lyhyeen, kun Krista...

Kultaisen Suden kennel kasvattaa kultaisen noutajan ja koirasusihybridin pentuja kyseenalaisissa olosuhteissa, ainoana motiivinaan rikastuminen. Iri vanhempineen kiehuu raivosta, ja kiukkua...

Ystävykset Leo, Sanni ja Veeti pitävät eläimistä yli kaiken. Sanni ryhtyy ulkoiluttamaan setänsä vilkkaita koiria, ja Leo saa uuden hoitokoiran,...

Ystävykset Maukka ja Väykkä ovat saaneet uuden kumppanin. Pieni päästäinen, jolla on suuri nimi, on muuttanut heidän luokseen.
Päästäisen sydän...

Risto Räppääjän vauhdikas seikkailu
Riston naapuri Nelli "Nuudelipää" Perhonen muuttaa vanhempineen pieneen mökkiin maalle. Rauha-täti päättelee, että Perhosen perhe on...

Joulunpyhät ovat Kingin parasta aikaa. Perheen itseoikeutettuna keskipisteenä hän saa huomiota, herkkuja ja lahjoja! Ja tietää kaikkien joulusalaisuudet!
Hento kuusenkellojen...

Ystävykset Leo, Sanni ja Veeti osallistuvat valtakunnallisen eläinten viikon viettoon. Juhlaviikon kunniaksi muutamat lemmikit pääsevät onnekkaine omistajineen hilpeälle lentokonematkalle. Koneeseen...

Kahdeksanvuotiaan Venlan unelma toteutuu, kun hän pääsee ratsastuskoulun alkeiskurssille. Enimmäkseen ratsastus on helppoa ja kivaa, mutta jännitystäkin riittää. Viimeisen ratsastustunnin...

Iiriksen harras haave toteutuu, kun hän pääsee Tikkumäen tallille ratsastusta opettelemaan. Saman tien hän saa liittyä ponikerhoon, jossa käyvät myös...

Iri on joululomalla äidin kanssa Irlannissa tapaamassa Tom-vaaria ja ystäviään. Vaari on huolestuttavasti erakoitumassa, muttei suostu muuttamaan Suomeen.
Koulun alkaessa...

Maukka on tylsistynyt arjen harmauteen ja Väykän tasaisuuteen. Se haluaa vaihtelua elämäänsä!
- Minä haluan oikean seikkailun. Sellaisen, joka alkaa...

Kingi on jo 15-vuotias ja perheen koiralauman itseoikeutettu kuningas. Nuorempana Kingi oli varsin ärhäkkä erityisesti muita uroskoiria kohtaan, mutta vanhemmiten...

Hannu Hirvosen iloinen saturomaani kertoo Murisevan metsän asukkaista ja pienen krokotiilin suuresta ensirakkaudesta.
Murisevan metsän pikkuinen krokotiili on rakastunut.Hän on...

Valloittavan runokuvakirjan hyönteispersoonat osuvat suoraan sydämeen.
Hyttysen lempi
Hyttynen ja Lemmikki. Sinimetsä. Hyttynen, hyys, koittaa syys.
Katoaa sinisyys.

Tulipalo kennelissä tuo jännitystä kymmenvuotiaan Irin syksyyn.
Kun kymmenvuotias Keira Iris Jennifer Hämäläinen eli Iri aloittaa koulun Suomessa, kaikki on...

Henkan yhtiökumppanin J.K. Kivimutkan riiviöterrieri Hilma on kadonnut, ja J.K. on ihan alamaissa. Kaverukset ryhtyvät etsintöihin, pyöräilevät ympäri Etelä-Lahtea ja...
Fantasia ::
Finlandia ::
Frisbeegolf ::
Geokätköily ::
Haamu ::
Häät ::
Hahmot/henkilöt ::

Matt Haigin huippusuositun joulukirjasarjan riemastuttavimman hahmon oma kirja!
Totuuskeijulla on huolia. Siitä tuntuu, ettei se voi koskaan saada ystäviä, sillä...

Zombipökäle saa uimahallin sekaisin!
Helppolukuinen Yökoulu-sarja uppoaa alakoululaisiin kuin veitsi… voihin! Kauhun ja huumorin yhdistelmää ei voi vampyyrikaan vastustaa.
Yökoululaiset...

Millainen on maailman huonoin vampyyri? No, tietenkin hampaaton!
Jäätävän jännä Painajaispuoti-sarja jatkuu karmein kääntein. Minne ihmeeseen Luukas-vampyyrin hampaat ovat kadonneet?
...
Alakoululaisille suunnatun Iik!-kauhukirjasarjan toinen osa tuo viidesluokkalaisten Sussan ja Sakun vaivoiksi ihan oikean vampyyrin. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä...

Kuka on Aurinkokuninkaan jälkeläinen?
Hauskassa uutuustarinassa Ella ja kaverit selvittävät sukujuuriaan, eikä hupaisilta sattumuksilta vältytä.
Ellan opettaja ilmoittaa...

Siivekäs lemmikki sotkee Kattilakosken perheen nokkimisjärjestyksen!
Hauska tarina sisaruudesta ja vähän mustasukkaisuudestakin. Vilttitossu tuntuu viihtyvän turhankin hyvin Anita-kanan seurassa....

Kauhukännykkä on alakouluikäisille suunnattu kauhuromaani, joka helppolukuisuutensa, maltillisen sivumääränsä ja sopivasti jännittävän tarinan ansiosta houkuttaa myös vähemmän lukevia lapsia kirjojen...

Kissankarvamyrskyjä ja muodonmuutoskärpäsiä
Maailman viimeiset noidat on Eppu Nuotion kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama mukaansa kahmaiseva fantasiaseikkailu noin 7-11-vuotiaille lukijoille.
...
”Mikään ei ole pääsaarelaisten mielestä yhtä pahaa kuin elämä merirosvona. Niin että sen täytyy olla aika mahtavaa. Kun täytin kymmenen...

Kavalat koodarit kaupunkilaisten kiusana!
Supermarsu joutuu aina lennokkaimpiin seikkailuhin! Epäilyttävä peli saa koko kaupungin sekaisin. Mitä löytyykään kavalan koodin takaa?
...
Sentulle ja hänen parhaalle kaverilleen Bubballe sattuu ja tapahtuu. Kun Sentun kodin ulkorakennuksesta löytyy Sentun isosedän haamu, pojat keksivät oitis...

Lasse ja Maija ratkaisevat jo 18. mysteerin!
Vallilan jokavuotinen jalkapallon ystävyysottelu Aurinkoniittyä vastaan lähestyy. Joukkueisiin valitaan kummankin kaupungin viisi parasta...

Millainen mielikuva sinulla on zombeista? Ovatko ne hitaita, öriseviä, nälkäisiä ja sotkuisia olentoja, joilta puuttuu raajoja? Pitää paikkansa.
Mutta se...

Musta tulee sankari aloittaa lastenkirjasarjan Eemun tarinoita. Sarja on suunnattu erityisesti alakouluikäisille pojille mutta sopii hyvin tyttöjenkin luettavaksi. Lämminhenkisiin kirjoihin...

Elviksestä on tullut isoveli, mutta vauva-arki ei ole alkanut kovin auvoisissa merkeissä. Elvis tuntuu ottavan vauvan hoitamisesta niin paljon stressiä,...

Jännittäviä hetkiä varasliigan kintereillä ja vuosisata sitten eläneen tytön jalanjäljillä. Erilaisuuden voimasta ja ystävyyden lämmöstä kumpuava seikkailu- ja kummitustarina antaa...

Opettaja vai merirosvo?
Riemukas Allu-sarja saa jatkoa!
Sanavalmis Allu jää harvoin hiljaiseksi, ja niinpä hän uskaltaa heti kysyä, miksi uudella...

Zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta kummallisten tossujen kurimuksessa.
Yökouluun saapuu salaperäinen paketti täynnä tuliteriä sisäkenkiä, kiiltäviä ja kullanhohteisia. Valitettavasti tossuja...

Heinähatun ja Vilttitossun kommellukset eivät koskaan lakkaa naurattamasta!
Valloittavan hauskat Heinähattu ja Vilttitossu ovat kaikenikäisten suosikkeja, jo vuodesta 1989 alkaen!...

Maapallo romusateen armoilla -- nyt tarvitaan Supermarsua!
Taivaalta tupsahtelee kummallisia tavaroita: ämpäreitä, leivänpaahtimia, kenkiä, banaaninkuoria... esineitä kolahtaa jopa opettajan päähän...

Maailman pörröisin supersankari on riemastuttanut lapsia ja aikuisia jo kymmenen vuoden ajan. Tänä talvena Supermarsu valloittaa myös valkokankaat, kun kotimainen...

Kosti Kummitus istuu öisen Uppalan Kartanon portailla ja huokailee alakuloisesti. Se on hukannut aarrearkkunsa avaimen. Eikä se voi millään muistaa...

Supersuositun lasten dekkarisarjan 17. osa!
Vallilan pikkukaupungin pappi järjestää vankilassa Shakespearen Hamletin esityksen, jossa päärooleja näyttelevät vangit. Esitys on ehtinyt...

Paninin ja Pellin kahvilasta on sahrami lopussa. Lasse ja Maija haluavat auttaa kahvilanpitäjiä ja kipaisevat Vallilan supermarkettiin sahramiostoksille. Siellä odottaa...

Supersuositun lasten dekkarisarjan yhdeksäs osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Lasse ja Maija ovat lähdössä junalla rapujahtiin Lassen isoisän luo Kirstinkylään. Asemalla...

Pyry ja Tärpätti muodostavat Dynaamisen duon, jonka tempaukset saavat aikuiset repimään hiuksiaan tai myhäilemään tyytyväisinä. Poikia kiinnostavat zombit, vampyyrit ja...

Anna ja mummo päätyvät yhdessä Elviksen ja tämän isän kanssa turistimatkalle Tampereelle. He kiertävät Särkänniemen, Poliisimuseon, Vakoilumuseon ja Vapriikin ja...

Yökoulu lakkautusuhan alla!
Paula Norosen helppolukuinen Yökoulu-sarja jatkuu kammottavan hauskana.
Yökoulun naapuritalossa asuu kiukkuinen pariskunta. Heitä häiritsee yökoulusta kuuluva meteli....

Emeliina ja Antti löytävät puiston laidalta hylätyn huvipuiston, Lumotun Serpentiinin. Se on aikanaan ollut suosittu huvittelupaikka, mutta miksi se on...

Eikö Vilttitossu ole oikea joulun lapsi?
Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja.
Vilttitossu näkee...

Verraton lastenromaani leffakannella ja valokuvaliitteellä varustettuna.
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun lastenromaanisarjan suosituimpia teoksia....

"Kyllä me hänestä taiteilijan esiin puristamme!"
Selvänäkijä kertoo Rauha Räppääjälle, että hänen lähipiirissään on jälleensyntynyt nero.
Kun Rauha näkee Riston...

Lähiönoita Taika Taksiselle ei riitä mikään. Nyt hän pyrkii presidentiksi!
Taika Taksinen ei vaan luovuta. Hän on päässyt jo eduskuntaan...

Kuka on todellinen sankari, Supermarsu vai Superkäärme?
Jättiläismarsu antaa Emilialle hälytysrannekkeen, sillä supermarsutehtäviä pukkaa aina vain enemmän! Emiliaa ei kiire...

Jari Mäkipään uusi humoristinen lastenromaani
Alakoulua käyvällä Masi Tulpalla on täydellinen kesälomasuunnitelma: Pelaa SamuRaita, katso Bittiritaria, piirrä Hukkajätkä-sarjista. Masin ei...

Tiesitkö, että zombit ja vampyyrit käyvät öisin koulua?
Paula Norosen kammottavan hauska Yökoulu avaa ovensa uudessa Lukupalat-sarjassa.
Yökoulunkäynti ei ole...

Nauruhermoja kutkuttava kertomus siitä, miten tavallisen perheen tavallinen poika saa epätavallisen lahjan: taikurivälineet, joiden muodonmuutosohje todella toimii ja muuttaa Onni-pojan...

Supersuositun lasten dekkarisarjan seitsemäs osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan koiranomistajat elävät pelon vallassa. Jo kolme lemmikkiä on kadonnut, ja omistajilta...

Supersuositun lasten dekkarisarjan 16. osa!
Vallilassa järjestetään pyöräilykilpailu, jonka päävoitto on 1 000 euroa. Lasse on päättänyt ottaa osaa, mutta...

Supersuositun lasten dekkarisarjan viides osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan museossa tapahtuu kummia. Voiko olla mahdollista, että kolmetuhatta vuotta vanha egyptiläinen...

Legendaarinen kadonnut safiiri, kolme innokasta salapoliisia ja sinä!
Etsivätoimisto Mysteeri ja Pyhän Birman safiiri on alakouluikäisille lapsille suunnattu salapoliisitarina,...

Huikeasti kuvitetun lastenkirjasarjan kolmas osa vie lukijansa keskelle kummitusten maailmaa ja vanhan kartanon tunnelmaa.
Isä on luvannut Allulle ja tämän...

Kivimutkan maagiset jalkapallokengät ovat poksahtaneet kärjistä puhki, ja Henkka ja Jiikoo lähtevät ostamaan kauppakeskuksesta uusia. Kauppakeskuksen baarissa he törmäävät japanilaistyylisiin...

On vihdoin Annan vuoro mennä kylään Elviksen kotiin. Elviksen vanhemmat vain ovat koko ajan kovin kiireisiä, joten lapset viettävät paljon...

Emeliina on vauhdikas ja hyväsydäminen tyttö, joka auttaa mielellään toisia, mutta joutuu usein itse kiipeliin. Kiperän tilanteen koittaessa Emeliinalla on...

Uskallatko lähteä Maikin ja mörön matkaan? Arvid Lydecken -palkinnolla palkittu mörköseikkailu jatkuu maan alla!
Tunneli jatkui suoraan eteenpäin ja katosi...

Taika Taksinen on taas joka puolella! Noidanvastustajat Roosa ja Lars joutuvat käyttämään kaiken taitonsa pysäyttääkseen lähiönoidat.
Roosa ja Lars...

Aikuisilta pääsy kielletty!
Kesken oppitunnin Supermarsu-Emilian koululle iskee valtava trombi, joka sinkoaa ilmaan rakennuksen oppilaineen! Viimein trombi vaimenee ja koululaiset...

Supersuosittu lasten dekkarisarja on nykyään nelivärinen!
Vallilan pikkukaupungin kesärauhaa rikkoo tulipalojen sarja. Vielä huolestuttavampaa on, että palokunnan vierailujen yhteydessä palopaikoilta...

Tiivis sumu on laskeutunut Mikä-mikä-maan ylle, mutta Kate tahtoo silti lähteä seikkailemaan. Hänen toiveensa toteutuu, kun hän kohtaa Pilvi-nimisen hevosen...

Jos kotimöröt alkavat olla vaivaksi asti, kannattaa ottaa yhteyttä Mörönkarkottajiin. Mutta Mörönkarkottajien kanssa vasta pitääkin olla varuillaan, sillä ne jos...

Kate, Mia, Lainey ja Gabby ovat oivaltaneet, että Mikä-mikä-maahan pääsee rikkinäisen aidansäleen kautta. He lupaavat, etteivät koskaan matkusta sinne ilman...

Anna ja Elvis pääsevät yllättäen leireilemään, kun Annan vanhemmat päättävät lähteä omalle avioliittoleirilleen. Viikon aikana lapset musisoivat, taiteilevat, uivat, ratsastavat...

Epäreilua! Juuri kun Gabby, Kate, Lainey ja Mia alkavat viihtyä Mikä-mikä-maassa, heidät lähetetään takaisin kotiin. Helinä sanoo, että yksikään lapsi...

Kolmekymmentä vuotta, nolla ratkaistua tapausta!
Palkitun mysteerisarjan neljäs osa on hulvaton timanttiralli, jonka kyydissä saa ulvoa naurusta ja jännityksestä.
Kun...

Äiti ja isä pääsevät vihdoin kauan odotetulle Italian-lomalleen, ja Annan ja Ilarin on mentävä siksi aikaa mummon hoiviin. Onneksi uusi...

Kirja tarjoaa paljon kosketeltavaa ja ääneen luettavaa, tai pikemminkin määittävä, röhkittävää, piipitettävää ja huhuiltavaa! Pian koittaa päivä, jolloin lapsi määkii,...

Palkkaisitko lapsenvahdiksi Ellan ja hänen luokkakaverinsa?
Suosikkisarjan kuudennessatoista kirjassa Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle....

"Hassut hurjat hirviöt meets Naapurini Totoro, Narnia & Maija Poppanen!"
Saatte mahdollisuuden osallistua salaiseen erikoistestiin. Kotiinne saapuva hoitaja on tehtäväänsä...

Runoilusta vastalääke siskosten kinastelulle?
Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat vauhdikkaassa lastenromaanissa! Nopoloiden verraton huumori kukkii, mukana kreisejä riimirunoja.
Hei kaikki lapset!...

Kikattavaa sisarusenergiaa ja noitamaista menoa.
Noitasiskokset Tinka ja Taika ovat kadottaneet mummonsa taika-arkkuun - kaikki on nyt kiinni arkunperijättärien taidoista!
...
Risto Räppääjästä Suomen Indiana Jones?
Risto Räppääjä viettää Nellin kanssa lomaa paikassa, jossa ovat käynnissä arkeologiset kaivaukset. Sieltä katoaa käärmesormus,...

Me Rosvolat -elokuva saa ensi-iltansa helmikuussa.
Nyt viisiosaiseksi kasvaneen Me Rosvolat -kirjasarjan aloitusteos julkaistaan nyt elokuvakannellisena versiona.
Kymmenvuotias Vilja...

Elokuvakannellinen laitos Rosvolat-sarjan toisesta kirjasta
11-vuotias Vilja Vainisto odottaa koko pitkän talven uusia seikkailuja Rosvolan perheen kanssa. Hän kaipaa kaahailua...

Sano: Tervemenoa, lähiönoita! Tervemenoa! Tervemenoa! Sinä isotissinen valeaikuinen et minua nujerra!
Kun Roosa Hurme 10-vuotispäivänään muuttaa Sirkuslaakson lähiöön, hänellä ei...

Emilia ja kaverit menneisyyden vankeina Sibeliuksen ajassa.
Itä-Helsingin ikioma Peppi eli Emilia muuttuu marsunsa juomavettä hörpättyään Supermarsuksi, joka taistelee kaiken...

Joulumieltä uima-altaassa - mutta kuka ryösti uimarit?
Vallilan uimahallilla on joulun alla suuri tempaus, jossa kaikilla on mahdollisuus suorittaa uimataitomerkki....

Vilttitossusta toivotaan samanlaista tunnollista pikku koululaista kuin Heinähattu. Mutta pikkusisko aloittaa kuitenkin pinnaamisen heti, sillä paha kyllä häntä nimitellään koulussa....

Nyt juhlitaan: ensimmäisen Heinähattu ja Vilttitossu -kirjan ilmestymisestä on jo 25 vuotta!
Juhlavuoden kunniaksi yksi sarjan suosituimmista kirjoista julkaistaan uutena...

Kun rosvopäällikkö Iso-Hemmin Suuren rosvousoppaan salat paljastuvat, maantierosvouksen historiassa kääntyy uusi sivu
Viljan "rosvokummitäti", kirjailija Kaija Rosvola on menossa naimisiin....

Kuu elää sateenkaariperheessä. Sana on hänestä kaunis ja värikäs, niin kuin on taivaalle ilmestyvä sateenkaarikin. Hänellä on kaksi äitiä, jotka...

Pelastaako Supermarsu karvaturrit tulevaisuuden kauhuvisiolta?
Itähelsinkiläisellä Emilialla on mahtava kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, jonka rajattomilla kyvyillä taistellaan...

Ketä huutaa apuun, kun myrsky raivoaa, lumi upottaa ja kylmät kourat kurottuvat kohti?
Jouni on aloittanut lukion. Tavallinen Uolevi -bändi...

Emilia kuulee maailman kamalimman uutisen: Simo vaihtaa superlahjakkaiden kouluun ja muuttaa pois. Seuraava kauhu-uutinen: Rasviksen isä, margariinitehtailija, aikoo rakentaa fudispuiston...

Kaksospojat Nuutti ja Niilo Kuitunen kyläilevät tätilässä muutaman päivän ajan, kun mummu ja vaari ovat kylpylässä kuntoutuksessa. Täti kertoo poikien...

Heinähattu on aloittanut koulun.
Vilttitossua harmittaa, kun hän kuulee, että Heinähatun luokka pääsee onkiretkelle. Vilttitossu päättää huijata Heinähattua: hän pyytää...

Riemastuttavat pikku noitasiskokset seikkailevat jälleen, ja hurjaa kieputusta riittää. Julia Vuoren kuvituksessa hehkuu aurinkoinen fantasiamaailma.

Vilja Vainiston ja hänen perheensä elämä muuttuu hetkessä, kun heidän sukunsa paljastuu rosvovaltias Helmeri Kvistin jälkeläisiksi. Viljan ei enää tarvitse...

Vertin naapurista on yön aikana varastettu arvokas pronssiveistos. Poliisitutkimukset houkuttelevat rikospaikalle uteliaita, heidän joukossaan on myös Vertti.
Kun kotona paljastuu,...

Onko kaupungissa Riston kaksoisolento?
Nelli huomaa kadulla Riston ja yrittää huutaa hänelle, mutta Risto ei ole kuulevinaan, vaan häipyy nurkan...

Tähtilinnan prinsessat Elena ja Armada viettävät rauhallista kevättä Suomen Pernaisissa. Koulun rehtori on kuitenkin kumman levoton ja salaileva. Eikä ihme,...

Kaksospojat Nuutti ja Niilo Kuitunen elävät turvallista arkea mummun ja papan luona. Koulunkäynti pikkukoulussa on leppoisaa, Neropattien kerho antaa mukavaa...

Kukapa ei pelkäisi mörköjä. Mutta ehkä nekin pelkäävät meitä yhtä paljon! Vinkeä kääntökirja tarttuu yhteen tutuimmista lasten peloista ennakkoluulottomalla ja...

Rakastetut Kattilakosken siskokset tekevät uuden tulemisen kuvakirjana, jonka humoristisista kuvista vastaa Salla Savolainen.
Vilttitossu suuttuu Heinähatulle, koska isosisko väittää hänen...

Vilja joutuu keskelle hurjaa rosvohippaa. Ikävä kyllä hommasta alkaa olla leikki kaukana. Kaikki rosvosuvut nimittäin himoitsevat yli sata vuotta vanhaa...

Miksi outo, puita halaava nainen ilmestyy Jounin tielle niin Lapin tuntureilla kuin kotikaupungissa? Onko kaikki Jounin kuvittelua - miksi muut...

Prinsessakaksoset Armada ja Elena on erotettu heti syntymästään. He eivät saa olla tekemisissä ensimmäisten 13 elinvuotensa aikana, ettei kauhea ennustus...

Mummun ja vaarin luona asuvat ekaluokkalaiset kaksospojat Nuutti ja Niilo perustavat koulutoveriensa Annan ja Eevan kanssa Neropattien kerhon. Kerho löytää...

6-vuotiaille ja sitä vanhemmille sopiva sympaattinen lastenromaani neuvokkaista siskoksista.
Kun Tinkan ja Taikan mummo tulee vierailulle, talo tulvahtaa täyteen salaisuuksia....

Viljan kesä alkaa kurjasti: hän päätyy viululeirille. Onneksi rosvoperhe ryöstää hänet, näyttävästi ja kohteliaasti. Viljan rakastama villi ja vapaa rosvoelämä...

Nuutti ja Niilo Kuitunen ovat 7-vuotiaat kaksospojat, jotka asuvat mummun ja papan luona, koska heidän vanhempansa ovat kuolleet auto-onnettomuudessa poikien...

Otavan ja Kinoproduction Oy:n järjestämän kilpailun voittaja on juuri niin raikkaan anarkistinen kuin parhaat lastenromaanit ovat.
Vilja on rosvopäällikkö Hurja-Kaarlo...

Riemukkaat Kattilakosken siskokset Heinähattu ja Vilttitossu ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo vuodesta 1989.
Heinähattu ja Vilttitossu ovat Kattilakosken perheen...

Suomen suosituimmat lapsietsivät kadonneen kullan jäljillä!
Kun Vallilan pankin kassaholviin tuodaan 250 kiloa suunnattoman arvokkaita kultaharkkoja, itse poliisipäällikkö on paikalla...

Naapurin herra Lindberg on syönyt tietämättään Räppääjien viimeisen suklaakeksitötterön. Pian selviää, että keksijäätelötuuttien valmistus on lopetettu koko Euroopassa.
Järkyttävä uutinen...

Kaksitoista tarinaa, joissa Heinähatun ja Vilttitossun vuosi kiertyy sisarusten näköisesti: aina on jompikumpi niskan päällä tai kiipelissä.
Äitienpäivästä tulee Heinähatun...

Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna Kattilakoski on lukenut uudesta, terveellisestä tavasta syödä, joka perustuu silmien väriin. Vihreäsilmäisille sopivat esimerkiksi kasvikset,...

Rauha on puhelinmyyjä ja etsii kuumeisesti uutta myyntiartikkelia itselleen.
Risto ehdottaa makkaroita ja Rauha tiedusteleekin kaupasta säilyvintä makkaralaatua. Yllättäen se...

Vilttitossukin aloittaa nyt koulun!
Vilttitossusta toivotaan samanlaista tunnollista pikku koululaista kuin Heinähattu. Mutta pikkusisko aloittaa kuitenkin pinnaamisen heti, sillä paha...

Heinähattuja Vilttitossu pääsevät viikoksi Alibullenin neitien taloon, sillä vanhemmat Hanna ja Matti ovat "Opi hiljentymään" -leirillä.
Vilttitossu innostuu kuullessaan, että...
Harrastukset ::
Hautausmaa ::
Helppolukuiset ::

Heinähatun ja Vilttitossun kommellukset eivät koskaan lakkaa naurattamasta!
Valloittavan hauskat Heinähattu ja Vilttitossu ovat kaikenikäisten suosikkeja, jo vuodesta 1989 alkaen!...

Räppirosvo vauhdissa!
Risto ja Nelli tutustuvat Juliaan, keikkailevaan ja räppäävään kitaratyttöön. Hän kuulee Riston tekemän räpin ja nappaa sen ohjelmistoonsa,...

Auttamistoimisto Luna saa liian vaarallisen tehtävän!
- Tarvitaanko täällä apua? Auttamistoimisto Luna etsii taas uusia asiakkaita hauskassa ja helppolukuisessa Lukupalat-sarjan...

Varokaa aavetöhnää!
Uusi karmivan hauska Lukupalat-sarja kertoo neuvokkaasta Ninnistä, joka pestautuu kauppa-apulaiseksi eriskummalliseen Painajaispuotiin.
Ninni etsii töitä ja astuu rohkeasti...

Vauhdikkaan veikeä tarina norjalaisesta metsäkissasta, joka joutuu yllättäen eroon perheestään ja tassuttelee eriskummalliselle seikkailulle. 5-9-vuotiaille suunnattu kertomus pullistelee huumoria, jännitystä,...

Seitsemänvuotiaan Hiljan seurassa ei tule aika pitkäksi! Syyslomalla hän valloittaa Martti-serkun kotikulmat.
Vihdoin koittaa pitkään odotettu loma, ja Hilja pääsee...

Eläimet ovat superihania! Leo pääsee ystäviensä Sannin ja Veetin sekä mummin kanssa eläinpuistoon. Se on mahtavaa, sillä puistoon on syntynyt...

Antonia potuttaa ankarasti, kun äiti ilmoittaa peruneensa uimahallireissun. Ja heidänhän piti myös lukea Pasi Pannupää ja pakastevihannesten kosto -kirjaa. Äiti...

Esmeralda on valkoinen pitkäkarvainen kissa, jolla on smaragdinvihreät silmät. Esmeralda viettää rauhallista elämää emäntänsä Saritan kansa, kunnes eräänä päivänä molempien...

Ykkösjätkät porskuttavat pöndellä.
Anton ja Kyösti joutuvat uudessa tarinassa ihmeelliseen paikkaan: pöndelle eli maaseudulle. Mutta sitä ennen Anton ehtii hermostua...

Harva tietää, että Vilskeen kaupungin järjestyksenvalvojalla Nysä Nörtillä on mielikuvitusystävä nimeltä Pikkirii. Se johtuu varmaankin siitä, että Pikkirii on hyvin...

Valloittava lastenkirjasarja Onnelin ja Annelin henkeen!
Kutkuttavan hauska tarina sisaruksista ja heidän eriskummallisesta puutarhatontustaan.
Upouusi vaaleanpunainen leikkimökki seisoo vihdoin pihassa!...

Supersuositun lasten dekkarisarjan 17. osa!
Vallilan pikkukaupungin pappi järjestää vankilassa Shakespearen Hamletin esityksen, jossa päärooleja näyttelevät vangit. Esitys on ehtinyt...

Paninin ja Pellin kahvilasta on sahrami lopussa. Lasse ja Maija haluavat auttaa kahvilanpitäjiä ja kipaisevat Vallilan supermarkettiin sahramiostoksille. Siellä odottaa...

Supersuositun lasten dekkarisarjan yhdeksäs osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Lasse ja Maija ovat lähdössä junalla rapujahtiin Lassen isoisän luo Kirstinkylään. Asemalla...

Supersuositun lasten dekkarisarjan kahdeksas osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan Sanomissa on hurjia uutisia:Koulun rehtori jäi kiinni lunttauksesta! Kultakauppias Karaatti myy...

Olipa kerran pieni tyttö, joka tapasi ison kissan, ja sillä kissalla oli hurjan kurniva maha. Kissa on jo ahminut ihmisiä,...

- Ja hän torjuuuuuuuuuuu!
Viittä vaille NHL-tähti Lauri aloittelee peliuraansa vauhdikkaassa uudessa Lukupalat-sarjassa. Lukupalat on helppolukuinen sarja lukemaan opetteleville.
Laurin...

Tässä lukee 'Olet söpö' ja se tarkoittaa minua, koska tämä oli minun leivoksessani.
Riemukkaan hauska lastenromaani topakasta Allusta ja salaperäisistä...

Anna ja mummo päätyvät yhdessä Elviksen ja tämän isän kanssa turistimatkalle Tampereelle. He kiertävät Särkänniemen, Poliisimuseon, Vakoilumuseon ja Vapriikin ja...

Yökoulu lakkautusuhan alla!
Paula Norosen helppolukuinen Yökoulu-sarja jatkuu kammottavan hauskana.
Yökoulun naapuritalossa asuu kiukkuinen pariskunta. Heitä häiritsee yökoulusta kuuluva meteli....

Kaikkien aikojen ensimmäinen Ella-kirja Mervi Lindmanin uudelleen kuvittamana!
Näistä tutuista sanoista alkoi vuonna 1995 lastenkirjallisuuden kansainvälinen menestystarina: "Minä olen Ella....

Saako Tuukka oman ratsastajapatsaan?
Ellan ja kavereiden opettaja on saanut alennuksen: hän ei ole enää rehtori vaan taas pelkkä opettaja.
...
Leirielämä kutsuu Ellaa ja kavereita.
Opettaja on tehnyt uuden vuoden lupauksen. Hän on luvannut olla rauhallinen kuin viilipytty. Hänen tyyneyttään...

Pate samuraimiekan jäljillä.
Pate saa enoltaan lahjan:
Paketti oli melkein musta. Sen päälle oli kirjoitettu keltaisin kirjaimin MINEDET-TERRA-XP-150c-woof-GEO. Kirjaimet hehkuivat...

Parivaljakon lämminhenkiset seikkailut hyrisyttävät lukijaa aamusta iltaan.
Ennen kuin aurinko laskee taivaanrantaan, Maukan ja Väykän keväiseen päivään on mahtunut monta...

Eikö Vilttitossu ole oikea joulun lapsi?
Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja.
Vilttitossu näkee...

Verraton lastenromaani leffakannella ja valokuvaliitteellä varustettuna.
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun lastenromaanisarjan suosituimpia teoksia....

"Kyllä me hänestä taiteilijan esiin puristamme!"
Selvänäkijä kertoo Rauha Räppääjälle, että hänen lähipiirissään on jälleensyntynyt nero.
Kun Rauha näkee Riston...

Tarvitsetteko apua? Halpaa ja luotettavaa!
Uusi kutkuttava Lukupalat-kirjasarja auttamistoimistosta, joka tulee hätiin jäätelöpalkalla
Annikki ja Yasmin päättävät perustaa auttamistoimiston. Sellaiselle...

Riemastuttava kirjasarjan avaus alakouluikäisille lukijoille. Sallittu myös aikuisille.
”Sain nimen Hilja, koska äiti ja isä ajattelivat, että minusta tulee yhtä...

Tutut ystävykset Leo, Sanni ja Veeti päättävät lähteä ukin kanssa risteilylle Tukholmaan. Lasten lemmikit Pähkinä-koira, Rusina-kissa ja Vilma-hamsteri pääsevät mukaan,...

Tiesitkö, että zombit ja vampyyrit käyvät öisin koulua?
Paula Norosen kammottavan hauska Yökoulu avaa ovensa uudessa Lukupalat-sarjassa.
Yökoulunkäynti ei ole...

Nauruhermoja kutkuttava kertomus siitä, miten tavallisen perheen tavallinen poika saa epätavallisen lahjan: taikurivälineet, joiden muodonmuutosohje todella toimii ja muuttaa Onni-pojan...

Supersuositun lasten dekkarisarjan viides osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan museossa tapahtuu kummia. Voiko olla mahdollista, että kolmetuhatta vuotta vanha egyptiläinen...

Supersuositun lasten dekkarisarjan seitsemäs osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan koiranomistajat elävät pelon vallassa. Jo kolme lemmikkiä on kadonnut, ja omistajilta...

Supersuositun lasten dekkarisarjan 16. osa!
Vallilassa järjestetään pyöräilykilpailu, jonka päävoitto on 1 000 euroa. Lasse on päättänyt ottaa osaa, mutta...

On vihdoin Annan vuoro mennä kylään Elviksen kotiin. Elviksen vanhemmat vain ovat koko ajan kovin kiireisiä, joten lapset viettävät paljon...

Ella ja kaverit meets James Bond!
Opettajan unelma on vihdoin toteutunut. Hän on päässyt rehtoriksi rehtorin paikalle.
"Te voitte yhä...

Pelastaako ihmekone koulun rahatilanteen?
Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän...

Ella ja kaverit -sarjasta tutulla Patella on paljon faneja!
Urheilullinen ja hyväsydäminen Pate on hieman hömelö, mutta hänestä tykkäävät kaikki....

Onko Sylvester Pöntinen pelkkä pullistelija?
Salaperäinen Sylvester Pöntinen muuttaa kehonrakentajaisänsä kanssa Riston naapuriin. Risto olettaa, ettei hänellä ole mitään yhteistä...

Tämä Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittama seikkailu riemastuttaa myös koko perheen elokuvana, jonka on ohjannut Timo Koivusalo. Elokuvassa hurjastelevat tutut...

Nasta ja hänen paras kaverinsa Toivo menevät korjauttamaan polkupyörää Nastan ukin luokse. Paljastuu, että ukilla on syntymäpäivät, mutta poikien järkytykseksi...

Vallilan hienoimmasta kahvilasta, Cafe Marsaanista, on ryöstetty rahaa jo monta kertaa. Ja aina sellaisella hetkellä, kun kassa on syystä tai...

Suomen suosituimmat lapsietsivät sirkusmysteerin pauloissa!
Lassen ja Maijan etsiväntaitoja tarvitaan, kun kaupunkiin tulleessa sirkuksessa liikkuu taskuvarkaita. Yleisöltä on viety vaikka...

Supersuosittu lasten dekkarisarja on nykyään nelivärinen!
Vallilan pikkukaupungin kesärauhaa rikkoo tulipalojen sarja. Vielä huolestuttavampaa on, että palokunnan vierailujen yhteydessä palopaikoilta...

Anna ja Elvis pääsevät yllättäen leireilemään, kun Annan vanhemmat päättävät lähteä omalle avioliittoleirilleen. Viikon aikana lapset musisoivat, taiteilevat, uivat, ratsastavat...

Äiti ja isä pääsevät vihdoin kauan odotetulle Italian-lomalleen, ja Annan ja Ilarin on mentävä siksi aikaa mummon hoiviin. Onneksi uusi...

Palkkaisitko lapsenvahdiksi Ellan ja hänen luokkakaverinsa?
Suosikkisarjan kuudennessatoista kirjassa Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle....

Ella ja kaverit, iloa koko perheelle!
Ellan juhlavuosi 2015 on täynnä riemua. Perheet ovat saaneet nauraa yhdessä jo 20 vuotta,...

Patella pallo hukassa?
Supersuosituista Ella ja kaverit -kirjoista tuttu, kaikkien rakastama mutta hieman hömelö Pate seikkailee jo toisessa omassa kirjassaan.
...
Rähjääntyykö Maukan ja Väykän ystävyys reissussa?
Matkustaminen voi olla yhtä riemua - tai sitten ei! Maukka-kissa ja Väykkä-koira ottavat uudet...

Runoilusta vastalääke siskosten kinastelulle?
Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat vauhdikkaassa lastenromaanissa! Nopoloiden verraton huumori kukkii, mukana kreisejä riimirunoja.
Hei kaikki lapset!...

Risto Räppääjästä Suomen Indiana Jones?
Risto Räppääjä viettää Nellin kanssa lomaa paikassa, jossa ovat käynnissä arkeologiset kaivaukset. Sieltä katoaa käärmesormus,...

Valokuvia leffan tapahtumista nyt myös kirjassa!
Risto ja hänen tätinsä Rauha elävät "pientä, hyvää elämää" eivätkä edes unelmoi rikkauksista. Mutta...

Leon naapurustoon on avattu ihan uusi eläinten hotelli. Sinne omistajat voivat viedä lemmikkinsä hoitoon lomamatkansa ajaksi. Asukkaita onkin jo aikamoinen...

Lentävä teatteri tekee lopun ekaluokkalaisen Telman esiintymisjännityksestä
Telma ja Eetu näkevät koulusta palatessaan jotain ällistyttävää: kotitalon betoniin on ilmestynyt uusi...

Joulumieltä uima-altaassa - mutta kuka ryösti uimarit?
Vallilan uimahallilla on joulun alla suuri tempaus, jossa kaikilla on mahdollisuus suorittaa uimataitomerkki....

Kirjoituskisan voittajakirja aloittaa sympaattisen sarjan
Annan perheen Italian-loma menee sattuneista syistä mönkään, ja perhe suuntaa sen sijaan kylpylään. Kyllä...

Ella ja kaverit tekevät katoamistempun.
Sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta! Mutta heidän uusi luokkansa...

Paten päivityksissä on potkua!
Suosituista Ella-kirjoista tuttu Pate saa nyt ikioman kirjasarjansa. Pate ei aina ihan tajua, missä mennään, mutta...

Miten kävi, kun nuori paronitar Kana von Got ihastui kettuun? Mitä seurasi siitä, kun Aasi Oinkvist kyllästyi omaan ääneensä? Putosiko...

Vilttitossusta toivotaan samanlaista tunnollista pikku koululaista kuin Heinähattu. Mutta pikkusisko aloittaa kuitenkin pinnaamisen heti, sillä paha kyllä häntä nimitellään koulussa....

Nyt juhlitaan: ensimmäisen Heinähattu ja Vilttitossu -kirjan ilmestymisestä on jo 25 vuotta!
Juhlavuoden kunniaksi yksi sarjan suosituimmista kirjoista julkaistaan uutena...

Pötki pakoon, Risto Räppääjä!
Risto ja hänen tätinsä Rauha elävät "pientä, hyvää elämää" eivätkä edes unelmoi rikkauksista. Mutta eräänä päivänä...

Leo ja Pähkinä-koira lähtevät viettämään syyslomaa mummon luo. Seurakseen he pyytävät Sannin ja Veetin sekä Rusina-kissan ja Vilma-hamsterin.
Junamatka mummolaan...

Kerppu on pieni, musta koira. Kerpulla on mukavat vanhemmat ja kiva koti, mutta se ei ole tyytyväinen. Se haluaa oman...

Kaksospojat Nuutti ja Niilo Kuitunen kyläilevät tätilässä muutaman päivän ajan, kun mummu ja vaari ovat kylpylässä kuntoutuksessa. Täti kertoo poikien...

Ensimmäiset Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjan kirjat Hotellin arvoitus ja Timanttien arvoitus ovat saatavana uusina upeasti nelivärikuvitettuina laitoksina! Helppolukuiset seikkailut ovat lunastaneet...

Minä aavistan, että pian tapahtuu jotain jännittävää...
Lasse-Maijan etsivätoimisto on hauska ja jännittävä, ihan oikea dekkarisarja lapsille! Kukin kirja on...

Helppolukuinen, hauska ja jännittävä Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarja tempaa mukaansa niin tytöt kuin pojatkin. Vallilan kaupungin vauhdikkaita tapahtumia päästään nyt seuraamaan...

Ellalla on mukavia ystäviä, mukava luokka ja mukava opettaja. Kaikki olisikin oikein mukavaa, ellei Patea uhkaisi luokallejääminen ja opettajaa häätö.
...
"Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt....

Ella ja kaverit 2 on tukeva paketti silkkaa riemua. Se sisältää kirjat Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella ja...

Maukka on kissa ja Väykkä on koira.
Ne asuvat taivaansinisessä talossa mäen laella ja... No, mutta hetkinen, jokin on nyt...

Heinähattu on aloittanut koulun.
Vilttitossua harmittaa, kun hän kuulee, että Heinähatun luokka pääsee onkiretkelle. Vilttitossu päättää huijata Heinähattua: hän pyytää...

Onko kaupungissa Riston kaksoisolento?
Nelli huomaa kadulla Riston ja yrittää huutaa hänelle, mutta Risto ei ole kuulevinaan, vaan häipyy nurkan...

Pienet krokotiilit Krrilla ja Krristian ovat lähteneet matkaan kuumailmapallolla. He haluavat päästä virtahepojen laulujuhlille Afrikkaan, mutta tuulet vievätkin heidät kohti...

Minä olen Ella. Olen nyt kesälomalla. Me menemme metsään. Se johtuu siitä, että opettaja päätti perustaa sinne kesäleirin.
Uudessa kirjassa...

Kaksospojat Nuutti ja Niilo Kuitunen elävät turvallista arkea mummun ja papan luona. Koulunkäynti pikkukoulussa on leppoisaa, Neropattien kerho antaa mukavaa...

Ystävykset Leo, Sanni ja Veeti pitävät eläimistä yli kaiken. Sanni ryhtyy ulkoiluttamaan setänsä vilkkaita koiria, ja Leo saa uuden hoitokoiran,...

Minä olen Ella. Olen vielä toisella luokalla, mutta en enää kauan.
Kevätjuhlan jälkeen me pääsemme kolmannelle luokalle. Tai luultavasti pääsemme....

Ystävykset Maukka ja Väykkä ovat saaneet uuden kumppanin. Pieni päästäinen, jolla on suuri nimi, on muuttanut heidän luokseen.
Päästäisen sydän...

Rakastetut Kattilakosken siskokset tekevät uuden tulemisen kuvakirjana, jonka humoristisista kuvista vastaa Salla Savolainen.
Vilttitossu suuttuu Heinähatulle, koska isosisko väittää hänen...

Risto Räppääjän vauhdikas seikkailu
Riston naapuri Nelli "Nuudelipää" Perhonen muuttaa vanhempineen pieneen mökkiin maalle. Rauha-täti päättelee, että Perhosen perhe on...

Ystävykset Leo, Sanni ja Veeti osallistuvat valtakunnallisen eläinten viikon viettoon. Juhlaviikon kunniaksi muutamat lemmikit pääsevät onnekkaine omistajineen hilpeälle lentokonematkalle. Koneeseen...

Villiinan koti on nimeltään Pumpernikkeli ja hän asuu siellä yhdessä tätinsä, setänsä, seitsemän kissan, kolmen kanin ja yhden lampaan kanssa....

Mummun ja vaarin luona asuvat ekaluokkalaiset kaksospojat Nuutti ja Niilo perustavat koulutoveriensa Annan ja Eevan kanssa Neropattien kerhon. Kerho löytää...

Sampan pitää suoriutua Herkuleen tapaan kahdestatoista urotyöstä päästäkseen äitinsä suosioon ja saadakseen luvan osallistua Batman-kokoukseen.
Sampan äiti ei päästä poikaansa...

Maukka on tylsistynyt arjen harmauteen ja Väykän tasaisuuteen. Se haluaa vaihtelua elämäänsä!
- Minä haluan oikean seikkailun. Sellaisen, joka alkaa...

Risto Räppääjä on hauskan lastenromaanisarjan musikaalinen sankari. Hän asuu tätinsä Rauhan kanssa, ja hänen lempipuuhaansa on rumpujen päristely. Riston rummuttaminen...

Elvi-täti on huolissaan Ristosta, koska poika viettää liikaa aikaansa naisseurassa, tätinsä Rauhan ja naapurin Nellin kanssa.
- Sinun pitää hankkia...

Nuutti ja Niilo Kuitunen ovat 7-vuotiaat kaksospojat, jotka asuvat mummun ja papan luona, koska heidän vanhempansa ovat kuolleet auto-onnettomuudessa poikien...

Minä olen Ella. Olen yhä toisella luokalla, vaikka on jo tammikuu. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli,...

Maailman hassuin luokka vauhdissa!
Toivottu uusintapainos v. 2010 ilmestyneestä kirjasta sisältää kolme verratonta tarinaa Ellasta ja hänen hulvattomasta luokastaan: Pelastakaa...

Kana von Gotin munasta kuoriutuu vihdoin reipas kukonpoika, ja koko kylä riemuitsee. Mutta kissalla ja koiralla ei mene yhtä hyvin:...

Tunnetko Risto Räppääjän maailmaa? Minkälainen Risto Räppääjä oli vauvana? Mikä on Nellin salaisuus, se, jonka hän on kertonut vain Ristolle?...

Mikä auttaisi, kun Murisevan metsän hirvi alkaa käydä huonomuistiseksi?
Murisevan metsän vanhasta hirvestä on tullut kovin huonomuistinen, suoraan sanoen harvapäinen....

Leon naapuri pyytää Leoa hoitamaan hamsteriaan Vilmaa. Leo, Sanni ja Veeti alkavat innoissaan touhuta puuhakkaan lemmikin kanssa. Vauhti-Vilma vilistää monenmoisille...
Hevoset ::
Hiiri ::
Hirvi ::
Historiallinen ::
Huumori ::

Pitääkö olla reipas, Risto Räppääjä?
"Onko Perun pääkaupunki Nuha, Köhä vai Lima?" Suomen suosituin räppääjä hauskuuttaa kaikenikäisiä lukijoita!
Rauha-täti majoittaa...

Hauis pullistuu ja hiki virtaa -- helmikuussa 2019 valkokankailla!
Risto Räppääjä ja pullistelija -leffan keskeisissä rooleissa nähdään Silmu Ståhlberg, Lumi...

Millainen on maailman huonoin vampyyri? No, tietenkin hampaaton!
Jäätävän jännä Painajaispuoti-sarja jatkuu karmein kääntein. Minne ihmeeseen Luukas-vampyyrin hampaat ovat kadonneet?
...
Emppu ja hänen ystävänsä pääsevät toteuttamaan jokaisen eläinrakkaan suurimman unelman: he avaavat eläinhotellin lemmikeille! Touhua ja tohinaa riittää alusta saakka....

Kavalat koodarit kaupunkilaisten kiusana!
Supermarsu joutuu aina lennokkaimpiin seikkailuhin! Epäilyttävä peli saa koko kaupungin sekaisin. Mitä löytyykään kavalan koodin takaa?
...
Hillittömän hauska klassikko-Ella uudessa asussa!
Lukija kääntää sivuja malttamattomana, kun Ella ja kaverit lähtevät kaikkien aikojen koomisimmalle luokkaretkelle.
"Minä olen...

Masi Tulpasta tulee YouTube-tähti!
Kaikkien itsenäisten lasten sankari Masi Tulppa seikkailee jälleen tinkimättömällä tyylillään - tällä kertaa vastentahtoisena tubejulkkiksena.
Masi...

Jari Mäkipään vauhdikkaan humoristinen Masi Tulppa: Pääsy kielletty! nyt myös selkokielellä! Masin kesälomasuunnitelmat ovat pilalla, kun hänen vanhempansa palkkaavat hänelle...

Ossi Orava Ja Maailman Suurin Käpy, Trilogia
Kolme tarinaa samoissa kansissa, 112 sivua!
On olemassa paikka nimeltään Oravalaakso, missä kaikenkarvaiset...

Muistatko Onnin? Pojan, joka asuu tavallisista tavallisimmassa perheessä ja jolle ei tapahdu mitään erikoista paitsi välillä...
On juhannus, ja kaikki...

Riemukas klassikkosuosikki!
Roald Dahlin viisas ja kurittoman hauska romaani kirjoja rakastavasta ihmelapsi Matildasta uutena laitoksena kirjan 30-vuotisjuhlan kunniaksi, Quentin Blaken...

Suosittu Puluboin ja Ponin kirja nyt elokuvakannella.
Hakaniementorin Pulun ja poniksi haluavan tytön yhteinen kirja ystävyydestä ja karkaamisista. Kirja,...

”Jos kotikulmillasi sattuu ihmeellistä ihmisiin liittyvää kiemulointia, älä epälöi olla yhteydessä agentti Nollabullanollaan. Puhelimeni on: Pulufon T3000.”
Puluboin agenttitoimisto saa...

Jasulle ja hänen kavereilleen sattuu ja tapahtuu! Kuudesluokkalaiset kaverukset haluaisivat tyttöystävät, vaikka se tarkoittaakin huolettomien poikamiespäivien jäämistä taakse. Mutta miten...

Millainen mielikuva sinulla on zombeista? Ovatko ne hitaita, öriseviä, nälkäisiä ja sotkuisia olentoja, joilta puuttuu raajoja? Pitää paikkansa.
Mutta se...

Opettaja vai merirosvo?
Riemukas Allu-sarja saa jatkoa!
Sanavalmis Allu jää harvoin hiljaiseksi, ja niinpä hän uskaltaa heti kysyä, miksi uudella...

Elviksestä on tullut isoveli, mutta vauva-arki ei ole alkanut kovin auvoisissa merkeissä. Elvis tuntuu ottavan vauvan hoitamisesta niin paljon stressiä,...

Zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta kummallisten tossujen kurimuksessa.
Yökouluun saapuu salaperäinen paketti täynnä tuliteriä sisäkenkiä, kiiltäviä ja kullanhohteisia. Valitettavasti tossuja...

Ella ja kaverit musiikin pauloissa!
Huhtikuussa 2018 Helsingin kaupunginorkesteri järjestää konsertin, joka perustuu Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit konsertissa....

Herkullista luettavaa kaikenikäisille!
"Hyvään ateriaan kuuluu yleensä alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Alkuruoka tehdään alkuaineista ja se syödään ensin. Pääruoka pureskellaan...

Rakastettu huumoriklassikko uudelleen kuvitettuna!
Ella teatterissa ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Kirjan uudessa laitoksessa on Mervi Lindmanin vauhdikas kuvitus.
Opettaja...

Mitä tekisit, jos paras ystäväsi olisi pahassa pulassa? Totta kai auttaisit.
Mitä tekisit, jos paha pula tarkoittaisi sitä, että...

Maukka ja Väykkä parhaimmillaan - ympäri vuoden!
Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Ne elelevät kahdestaan taivaansinisessä talossa mäen...

Heinähatun ja Vilttitossun kommellukset eivät koskaan lakkaa naurattamasta!
Valloittavan hauskat Heinähattu ja Vilttitossu ovat kaikenikäisten suosikkeja, jo vuodesta 1989 alkaen!...

Räppirosvo vauhdissa!
Risto ja Nelli tutustuvat Juliaan, keikkailevaan ja räppäävään kitaratyttöön. Hän kuulee Riston tekemän räpin ja nappaa sen ohjelmistoonsa,...

Varokaa aavetöhnää!
Uusi karmivan hauska Lukupalat-sarja kertoo neuvokkaasta Ninnistä, joka pestautuu kauppa-apulaiseksi eriskummalliseen Painajaispuotiin.
Ninni etsii töitä ja astuu rohkeasti...

Vauhdikkaan veikeä tarina norjalaisesta metsäkissasta, joka joutuu yllättäen eroon perheestään ja tassuttelee eriskummalliselle seikkailulle. 5-9-vuotiaille suunnattu kertomus pullistelee huumoria, jännitystä,...

Kun joulurauha alkaa hiljalleen laskeutua, käynnistyy Korvatunturin väen jokavuotinen tulikoe. Miten lahjapaketit saadaan toimitettua ajoissa oikeille lapsille?
Aattoiltana Joulupukin apuna...

Maapallo romusateen armoilla -- nyt tarvitaan Supermarsua!
Taivaalta tupsahtelee kummallisia tavaroita: ämpäreitä, leivänpaahtimia, kenkiä, banaaninkuoria... esineitä kolahtaa jopa opettajan päähän...

Maailman pörröisin supersankari on riemastuttanut lapsia ja aikuisia jo kymmenen vuoden ajan. Tänä talvena Supermarsu valloittaa myös valkokankaat, kun kotimainen...

Totta vai elokuvaa?
Tellen suuri unelma toteutuu, kun hän pääsee avustajaksi ihan oikeaan elokuvaan. Suuri kultaryöstö -nimistä leffaa kuvataan kauppakeskus...

Jari Mäkipään uusi humoristinen lastenromaanisarja saa jatkoa. Itsenäinen Masi selvittää haasteen kuin haasteen omaan, persoonalliseen tapaansa!
Masi Tulppa ei todellakaan...

Antonia potuttaa ankarasti, kun äiti ilmoittaa peruneensa uimahallireissun. Ja heidänhän piti myös lukea Pasi Pannupää ja pakastevihannesten kosto -kirjaa. Äiti...

Voiko peruskoulun suorittaa lukematta ainuttakaan kaunokirjaa? Sankarimme Ekku Närvänen ja Iiro-Matias Andersson ovat lähellä onnistumista. Nakki kuitenkin napsahtaa juuri, kun...

Erilainen joulukirja! Poni rakentaa Puluboin kanssa ullakkokomeroon oman jouluisen salamajan.
Ponin joulu on menossa pahasti pieleen: äiti ja isä ovat...

Pyry ja Tärpätti muodostavat Dynaamisen duon, jonka tempaukset saavat aikuiset repimään hiuksiaan tai myhäilemään tyytyväisinä. Poikia kiinnostavat zombit, vampyyrit ja...

Tässä lukee 'Olet söpö' ja se tarkoittaa minua, koska tämä oli minun leivoksessani.
Riemukkaan hauska lastenromaani topakasta Allusta ja salaperäisistä...

Anna ja mummo päätyvät yhdessä Elviksen ja tämän isän kanssa turistimatkalle Tampereelle. He kiertävät Särkänniemen, Poliisimuseon, Vakoilumuseon ja Vapriikin ja...

Yökoulu lakkautusuhan alla!
Paula Norosen helppolukuinen Yökoulu-sarja jatkuu kammottavan hauskana.
Yökoulun naapuritalossa asuu kiukkuinen pariskunta. Heitä häiritsee yökoulusta kuuluva meteli....

Kaikkien aikojen ensimmäinen Ella-kirja Mervi Lindmanin uudelleen kuvittamana!
Näistä tutuista sanoista alkoi vuonna 1995 lastenkirjallisuuden kansainvälinen menestystarina: "Minä olen Ella....

Saako Tuukka oman ratsastajapatsaan?
Ellan ja kavereiden opettaja on saanut alennuksen: hän ei ole enää rehtori vaan taas pelkkä opettaja.
...
Leirielämä kutsuu Ellaa ja kavereita.
Opettaja on tehnyt uuden vuoden lupauksen. Hän on luvannut olla rauhallinen kuin viilipytty. Hänen tyyneyttään...

Pate samuraimiekan jäljillä.
Pate saa enoltaan lahjan:
Paketti oli melkein musta. Sen päälle oli kirjoitettu keltaisin kirjaimin MINEDET-TERRA-XP-150c-woof-GEO. Kirjaimet hehkuivat...

Parivaljakon lämminhenkiset seikkailut hyrisyttävät lukijaa aamusta iltaan.
Ennen kuin aurinko laskee taivaanrantaan, Maukan ja Väykän keväiseen päivään on mahtunut monta...

Eikö Vilttitossu ole oikea joulun lapsi?
Jouluun on viikko aikaa, ja Vilttitossu pelkää, että ei saa tarpeeksi joululahjoja.
Vilttitossu näkee...

Verraton lastenromaani leffakannella ja valokuvaliitteellä varustettuna.
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset on Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun lastenromaanisarjan suosituimpia teoksia....

"Kyllä me hänestä taiteilijan esiin puristamme!"
Selvänäkijä kertoo Rauha Räppääjälle, että hänen lähipiirissään on jälleensyntynyt nero.
Kun Rauha näkee Riston...

Kuka on todellinen sankari, Supermarsu vai Superkäärme?
Jättiläismarsu antaa Emilialle hälytysrannekkeen, sillä supermarsutehtäviä pukkaa aina vain enemmän! Emiliaa ei kiire...

Muhku mullin mallin - outo varas piinaa kauppiaita!
Sarjan toisessa osassa liikutaan Taglin ja Tellen kotikentällä, kauppakeskus Muhkussa. Varas ei...

Jari Mäkipään uusi humoristinen lastenromaani
Alakoulua käyvällä Masi Tulpalla on täydellinen kesälomasuunnitelma: Pelaa SamuRaita, katso Bittiritaria, piirrä Hukkajätkä-sarjista. Masin ei...

Tiesitkö, että zombit ja vampyyrit käyvät öisin koulua?
Paula Norosen kammottavan hauska Yökoulu avaa ovensa uudessa Lukupalat-sarjassa.
Yökoulunkäynti ei ole...

Nauruhermoja kutkuttava kertomus siitä, miten tavallisen perheen tavallinen poika saa epätavallisen lahjan: taikurivälineet, joiden muodonmuutosohje todella toimii ja muuttaa Onni-pojan...

Hysteerisen hauskat Puluboi ja Poni -kirjat tuhtina yhteisniteenä
Yhteisnide sisältää kaksi Puluboin ja Ponin kirjaa: Puluboin ja Ponin pöpelikkökirjan (2014)...

On vihdoin Annan vuoro mennä kylään Elviksen kotiin. Elviksen vanhemmat vain ovat koko ajan kovin kiireisiä, joten lapset viettävät paljon...

Ella ja kaverit meets James Bond!
Opettajan unelma on vihdoin toteutunut. Hän on päässyt rehtoriksi rehtorin paikalle.
"Te voitte yhä...

Pelastaako ihmekone koulun rahatilanteen?
Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän...

Ella ja kaverit -sarjasta tutulla Patella on paljon faneja!
Urheilullinen ja hyväsydäminen Pate on hieman hömelö, mutta hänestä tykkäävät kaikki....

Onko Sylvester Pöntinen pelkkä pullistelija?
Salaperäinen Sylvester Pöntinen muuttaa kehonrakentajaisänsä kanssa Riston naapuriin. Risto olettaa, ettei hänellä ole mitään yhteistä...

Tämä Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittama seikkailu riemastuttaa myös koko perheen elokuvana, jonka on ohjannut Timo Koivusalo. Elokuvassa hurjastelevat tutut...

Aikuisilta pääsy kielletty!
Kesken oppitunnin Supermarsu-Emilian koululle iskee valtava trombi, joka sinkoaa ilmaan rakennuksen oppilaineen! Viimein trombi vaimenee ja koululaiset...

Mihin sirkuksen eläimet katoavat?
Suositusta Supermarsu-sarjastaan tunnettu Paula Noronen on tehnyt uuden aluevaltauksen: lasten humoristisen dekkarisarjan päähenkilöinä seikkailevat Tagli ja...

Ai että pelottaako? No ei, minä ja Poni ollaan lohkeita ja leippaita kuin lahkapulkit. Jumpataan ja zumbataan...
Oho, nallasin....

Hysteerisen hauskat Puluboi ja Poni -kirjat yhteisniteenä
Puluboin ja Ponin näytelmä saa ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa vuoden alussa. Sen kunniaksi julkaistaan...

Anna ja Elvis pääsevät yllättäen leireilemään, kun Annan vanhemmat päättävät lähteä omalle avioliittoleirilleen. Viikon aikana lapset musisoivat, taiteilevat, uivat, ratsastavat...

Äiti ja isä pääsevät vihdoin kauan odotetulle Italian-lomalleen, ja Annan ja Ilarin on mentävä siksi aikaa mummon hoiviin. Onneksi uusi...

Palkkaisitko lapsenvahdiksi Ellan ja hänen luokkakaverinsa?
Suosikkisarjan kuudennessatoista kirjassa Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle....

Ella ja kaverit, iloa koko perheelle!
Ellan juhlavuosi 2015 on täynnä riemua. Perheet ovat saaneet nauraa yhdessä jo 20 vuotta,...

Patella pallo hukassa?
Supersuosituista Ella ja kaverit -kirjoista tuttu, kaikkien rakastama mutta hieman hömelö Pate seikkailee jo toisessa omassa kirjassaan.
...
Rähjääntyykö Maukan ja Väykän ystävyys reissussa?
Matkustaminen voi olla yhtä riemua - tai sitten ei! Maukka-kissa ja Väykkä-koira ottavat uudet...

Runoilusta vastalääke siskosten kinastelulle?
Heinähattu ja Vilttitossu seikkailevat vauhdikkaassa lastenromaanissa! Nopoloiden verraton huumori kukkii, mukana kreisejä riimirunoja.
Hei kaikki lapset!...

Risto Räppääjästä Suomen Indiana Jones?
Risto Räppääjä viettää Nellin kanssa lomaa paikassa, jossa ovat käynnissä arkeologiset kaivaukset. Sieltä katoaa käärmesormus,...

Valokuvia leffan tapahtumista nyt myös kirjassa!
Risto ja hänen tätinsä Rauha elävät "pientä, hyvää elämää" eivätkä edes unelmoi rikkauksista. Mutta...

Emilia ja kaverit menneisyyden vankeina Sibeliuksen ajassa.
Itä-Helsingin ikioma Peppi eli Emilia muuttuu marsunsa juomavettä hörpättyään Supermarsuksi, joka taistelee kaiken...

Emma ei halua mennä kouluun niiden typerysten pilkattavaksi vaan teeskentelee sairasta. Äiti kuitenkin pakottaa hänet päiväksi naapurin Ester-tädille. Ester alkaa...

Tikapuuton ikkunanpesufirma saa ensimmäisen toimeksiantonsa. Pian maailman rikkaimman miehen kartanon pihalle ilmestyvät kirahvi ja apina sekä pelikaani, joka kuljettaa nokassaan...

Poniksi haluavan Kallion tytön ja Hakaniemen pulun tarina on anarkistisen kerronnan juhlaa
Puluboin ja Ponin asiat tuntuvat menevän pahasti päin...

Kirjoituskisan voittajakirja aloittaa sympaattisen sarjan
Annan perheen Italian-loma menee sattuneista syistä mönkään, ja perhe suuntaa sen sijaan kylpylään. Kyllä...

Ella ja kaverit tekevät katoamistempun.
Sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta! Mutta heidän uusi luokkansa...

Paten päivityksissä on potkua!
Suosituista Ella-kirjoista tuttu Pate saa nyt ikioman kirjasarjansa. Pate ei aina ihan tajua, missä mennään, mutta...

Miten kävi, kun nuori paronitar Kana von Got ihastui kettuun? Mitä seurasi siitä, kun Aasi Oinkvist kyllästyi omaan ääneensä? Putosiko...

Vilttitossusta toivotaan samanlaista tunnollista pikku koululaista kuin Heinähattu. Mutta pikkusisko aloittaa kuitenkin pinnaamisen heti, sillä paha kyllä häntä nimitellään koulussa....

Nyt juhlitaan: ensimmäisen Heinähattu ja Vilttitossu -kirjan ilmestymisestä on jo 25 vuotta!
Juhlavuoden kunniaksi yksi sarjan suosituimmista kirjoista julkaistaan uutena...

Pötki pakoon, Risto Räppääjä!
Risto ja hänen tätinsä Rauha elävät "pientä, hyvää elämää" eivätkä edes unelmoi rikkauksista. Mutta eräänä päivänä...

Pelastaako Supermarsu karvaturrit tulevaisuuden kauhuvisiolta?
Itähelsinkiläisellä Emilialla on mahtava kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, jonka rajattomilla kyvyillä taistellaan...

Emilia kuulee maailman kamalimman uutisen: Simo vaihtaa superlahjakkaiden kouluun ja muuttaa pois. Seuraava kauhu-uutinen: Rasviksen isä, margariinitehtailija, aikoo rakentaa fudispuiston...

Puluboilla on tärkeä ja jännä tehtävä: hänen pitää pelastaa prinsessa. HELP! HELP! kiljuu kaunis prinsessa Pulun pleikassa. Poni kaipaisi seuraa,...

Ellalla on mukavia ystäviä, mukava luokka ja mukava opettaja. Kaikki olisikin oikein mukavaa, ellei Patea uhkaisi luokallejääminen ja opettajaa häätö.
...
"Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt....

Ella ja kaverit 2 on tukeva paketti silkkaa riemua. Se sisältää kirjat Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella ja...

Maukka on kissa ja Väykkä on koira.
Ne asuvat taivaansinisessä talossa mäen laella ja... No, mutta hetkinen, jokin on nyt...

Heinähattu on aloittanut koulun.
Vilttitossua harmittaa, kun hän kuulee, että Heinähatun luokka pääsee onkiretkelle. Vilttitossu päättää huijata Heinähattua: hän pyytää...

Onko kaupungissa Riston kaksoisolento?
Nelli huomaa kadulla Riston ja yrittää huutaa hänelle, mutta Risto ei ole kuulevinaan, vaan häipyy nurkan...

Minä olen Ella. Olen nyt kesälomalla. Me menemme metsään. Se johtuu siitä, että opettaja päätti perustaa sinne kesäleirin.
Uudessa kirjassa...

Eräänä päivänä Puluboi, Hakaniemen torilla asuva pulupoika, päättää lentää pesästä. Kallion katuja kuljeskellessaan hän näkee ovisyvennyksessä istuskelevan tytön ja jää...

Minä olen Ella. Olen vielä toisella luokalla, mutta en enää kauan.
Kevätjuhlan jälkeen me pääsemme kolmannelle luokalle. Tai luultavasti pääsemme....

Ystävykset Maukka ja Väykkä ovat saaneet uuden kumppanin. Pieni päästäinen, jolla on suuri nimi, on muuttanut heidän luokseen.
Päästäisen sydän...

Rakastetut Kattilakosken siskokset tekevät uuden tulemisen kuvakirjana, jonka humoristisista kuvista vastaa Salla Savolainen.
Vilttitossu suuttuu Heinähatulle, koska isosisko väittää hänen...

Risto Räppääjän vauhdikas seikkailu
Riston naapuri Nelli "Nuudelipää" Perhonen muuttaa vanhempineen pieneen mökkiin maalle. Rauha-täti päättelee, että Perhosen perhe on...

Sampan pitää suoriutua Herkuleen tapaan kahdestatoista urotyöstä päästäkseen äitinsä suosioon ja saadakseen luvan osallistua Batman-kokoukseen.
Sampan äiti ei päästä poikaansa...

Maukka on tylsistynyt arjen harmauteen ja Väykän tasaisuuteen. Se haluaa vaihtelua elämäänsä!
- Minä haluan oikean seikkailun. Sellaisen, joka alkaa...
Huvipuisto ::
Hyönteiset ::
Ihmissusi ::
Ilves ::
Isä ::
Isovanhemmat ::
Itsetunto ::
Jääkiekko/luistelu ::
Jalkapallo ::
Jännitys ja kauhu ::
Joulu ::
Käännöskuvakirjat ::
Käännösromaanit ::
Käärme ::
Kaksoisolento ::
Kalastus ::
Kanat ::
Kani ::
Kapybara ::
Karhu/nalle ::
Karkumatka ::
Käsikirja ::
Kasvutarina ::
Kauppakeskus ::
Kehorauha ::
Keiju ::
Keppihevonen ::
Kesäloma ::
Kettu ::
Kevät ::
Kirjasto ::
Kissat ::
Kiusaaminen ::
Koirat ::
Konsoli/tietokonepelit ::
Koripallo ::
Kotimaiset romaanit ::

Eskarivuoden aikana Lilli oppi pyöräilemään. Jännittävä eskari oli ohitse nopeasti ja vuoden aikana Lilian uskallus puhua luokassa muiden kuullen ei...

TKA eli Tonneloiden Kansainvälinen Avaruuskeskus on paikka, jonka olemassa olosta ei tiedä edes Tonnelot, jotka asuvat Lummelammella Kalliokukkulan alapuolella. Ainoastaan...

Täydellistä lukemista pienille, jotka rakastavat tallielämää, hevosia, koiria ja kissoja!
Tikkumäen kissoille Onnille ja Mannille rakennetaan tarhaa. Niitä ei nimittäin...

Kautta hormimörön korvavaikun! Sinimäessä tapahtuu jotain todella hämäräperäistä. Kaupungin kujilla partioi ”Pidämme Örkit Sinun Iloksesi Loitolla Öisin” -kerho eli P.Ö.S.I.L.Ö,...

Kun Bibi saa ystävältään Kipiltä lahjaksi luistimet, on Bibi mielestään valmis taito-luistelija. Niinpä Bibi osallistuu luistelukisaan. Mutta sitten alkaa jääteatterissa...

Fabian sekoilee presidentin ja kuninkaan puutarhajuhlissa, keksii ilmassa leijuvan kumiveneen, osallistuu isän ja Taneli Tekoreippaan kanssa golfiin järkyttävin tuloksin. Fabian...

Uusi kotimainen lastenkirjasarja rohkeista supermummoista.
Kaksitoistavuotias Alex ja hänen rohkea agenttimummonsa kutsuvat mukaan yllättäviin seikkailuihin.
Alex valmistautuu Fortnite-viikonloppuun kavereidensa...

"Sarjan isoin ansio on sen tarjoamassa laveassa samastumispinnassa: äänen antamisessa erilaisille lapsille, aikuisille, perheille ja elämänkohtaloille."
Lastenkirjahylly, Päivi Heikkilä-Halttunen

Lupaava jääkiekkotähti Jonne Susi palaa nousujohteiselle uralle.
Mäntsälän pörssikunkku uhoaa 150 pisteestä! Tällainenkin otsikko syntyy B-poika Jonne Suden kaudesta U18-ikäluokassa....

Koululaisten EM-kisoista ja MM-karsinnoista tuttu hurtti meininki jatkuu.
Teemu, Jesse, Liisa ja koko Töllinkulman jalkapallojoukkue jatkavat kamppailua, nyt MM-tasolla Helsingissä....

Huippusuosittu alakoululaisten sarja jatkuu. Nyt otetaan selkoa, mitä Pumpputien dekkarit ovat miehiään!
Kahdeskymmenes rikoskeissi palauttaa Henkan ja Kivimutkan etsivätoimiston alkuhetkiin,...

Varjot Waaralinnan parantolan yllä tihenevät, eikä kukaan ole turvassa...
Trilogian toisessa osassa kohtalo kuljettaa lapset Waaralinnan muurien suojista kaupungin hämyisille...

Kaverukset salapoliiseina mystisessä pelimaailmassa. Vetävä alakoululaisten seikkailusarja!
Ariana, Pyry ja Noora ovat singahtaneet Lumikki-sadun pyörteisiin. Se on Arianan iskän pelisovelluksen...

Kuka mä oon, ja mikä musta voi tulla? Sarja yläkoululaisen elämästä alkaa.
13-vuotiaan Hupun elämä muuttuu seiskaluokalla. Legoleikit ovat jääneet,...

Riemastuttava uuden sarjan avaus!
Millaisia ovat ne supervoimat, joista ei puhuta kirjoissa? Tai ne sankarit, joista ei tehdä elokuvia? Tervetuloa...

Lumoava fantasiaromaani Oboista, joka päätyy ällistyttävään maailmaan etsimään kadonnutta siskoaan.
Voiko lukeminen olla supervaarallista? Voiko kirja olla pääsylippu toiseen maailmaan?...

Vauhdikasta ja hulvatonta koululaisen elämää!
Seiskaluokan syksy on Jasulla ja kavereilla kommelluksia täynnä! Murrosikä osoittautuu Jasulle katastrofaaliseksi: yritys tasoittaa finnejä...

Kaksi tyttöä ja rakkaus koiriin. Todenmakuinen sarja alakoululaisille eläinten ystäville.
Kaisla ja Isla ovat ystävystyneet, ja ovat koirineen erottamattomat. Isla...

Lumisade täyttää maiseman ja ilmassa leijuu jäinen mysteeri. Joonas rakentaa jättimäisen lumiakan, joka yllättäen herääkin eloon. Äkäinen lumiakka ei kuitenkaan...

Tangerissa elävä nuori Hamza voittaa naapurin tytön huomion noituudella. Ei ole mitään väärää maailmassa, jossa voi saada itselleen rakkautta väkevällä...

Viktorin ja Melissan piti olla ikuisia ystäviä, kaksi toisensa löytänyttä kummajaista koulun tasaharmaan oppilasmassan kansoittamalla käytävällä. Mutta Melissa pilasi kaiken,...

Kirja tapahtuu eläinten maailmassa, jossa ihminen ei ole pääosassa, vaan koirat, kissat ja marsut.
Pienellä olennolla voi olla maailman suurimmat...

Juniorileijonat rantalomalla!
Lätkä-Lauri -sarja on vauhtia, huumoria ja täpäriä tilanteita – niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Suosittuja Lätkä-Lauri kirjoja on...

Etsiväkaverit-kirjasarja on suunnattu erityisesti niille lapsille, joilla on haasteita lukemisessa. Teksti on palasteltu niin pieniin osiin, että harjaantumattomampikin lukija jaksaa...

Futissarjan kärkipaikalle nouseekin nyt Mimmi!
Kuudesluokkalainen Mimmi Toivo ei myönnä sitä kenellekään, mutta hänelle on jäänyt ikävä Nikiä pojan muutettua...

Mielikuvitusta kutitteleva lastenromaani ystävyydestä, luottamuksesta ja elämää nähneen tavaran arvostamisesta. Tarina on suunnattu 6–10-vuotiaille lapsille, joiden maailmassa pehmoleluissa on vielä...

Etsiväkaverit-sarja sopii erityisesti niille 6–10-vuotiaille lapsille, joilla on haasteita lukemisessa. Väljä taitto, helppo kieli ja runsas kuvitus auttavat lukijaa aukeamalta...

Salaperäinen Suurmoguli, kolme innokasta salapoliisia ja sinä!
Mukaansatempaava salapoliisikirja muinaisista salaisuuksista, petollisista jalokivivarkaista ja ovelista salapoliiseista. Etsivätoimisto Mysteeri -sarjassa...

Kihelmöivää jännitystä, reilua ystävyyttä ja mystisiä kummitustarinoita – palkittu Immu-kirjasarja kiehtoo alakouluikäisiä monin tavoin. Tällä kertaa salaseuralaiset seikkailevat Turun keskustassa...

Vauhdikkaan nuortenkirjasarjan neljännessä osassa seurataan jälleen mysteerin johtolankoja ‒ ja kumin käryä.
Kososen juhannus ei ala parhaissa merkeissä. Ihastus Jannika...

Kadonneet lemmikkieläimet, värikäs sirkus ja Vanhan Rauman hämärät kujat täyttävät Jugin ja hänen ystäviensä kesäloman viimeiset päivät. Alakouluikäisille suunnatuissa Jugi-kirjoissa...

Riemastuttavien sattumusten ja ihastumisten sävyttämä nuortenkirja cheerleading-harrastuksesta ja tähtäämisestä kauden tärkeimpiin kilpailuihin. Riittääkö Jessiinan voitontahto paikkaan kisajoukkueessa?
SuperCheer-kilpailu lähestyy. Jessiina,...

Riemastuttava varhaisnuortenromaani esiteini-ikäisistä kaveruksista, joiden samaistuttavaa elämää ihastuminen, epämääräiset mopokaupat ja satunnaiset kiekaisut hankaloittavat. Kirja sisältää runsaan kuvituksen, josta osa...

Pallo on taas kentällä – suosittu alakouluikäisten futissarja jatkuu!
Kuutosluokkalainen Iida on onnellinen, sillä futis sujuu ja Rozalian lisäksi myös...

Yhteistyöllä ja nokkeluudella kaikille löytyy tilaa skuutata! Vauhdikas, helppolukuinen romaani.
Samu on saanut syntymäpäivälahjaksi potkulaudan, ja Nelli lupaa opettaa Samulle...

Numerovoron jäljillä on 6–10-vuotiaille suunnattu arvoitusdekkari, jossa Etsivätoimisto Muro selvittää kadonneiden numeroiden kohtaloa. Kutkuttavaa huumoria ja jännitystä löytyy niin tarinasta...

Markus, Lisa ja Linnea innostuvat kuullessaan, että kotieläinhoitaja Heli on hankkinut aasin. Sen nimi on Rusina. Eläin laiduntaa köyhällä rantalaitumella,...

Viekö salainen tunneli yökoululaiset turmioon? Yökoulu on sopivan jännittävä ja hirmuisen hauska sarja, joka helppolukuisena sopii kaikille alakoululaisille.
Yökoulun pulpetit...

Yhtäkkiä kaikki on oudosti ja päälaellaan Yökoulun ruokalassa.
Oppilaat ovat ihmeissään, kun itkevät nakit ovat muuttuneet nauraviksi, hapankaali on hyväntuulinen,...

Olipa kerran… mutta mitä?
Ellan uteliaisuus herää, kun hän löytää pulpetiltaan tarinan alun. Se on tulostettu valkoiselle paperille ilman vesileimaa,...

Kerro, kerro kuvastin…
Ellalla ja kavereilla on maailman paras opettaja, mutta miten on hänen onnensa laita? Opettaja haluaa tarkistaa asian...

Onko Ellan luokan uusi oppilas vieraalta planeetalta?
Ella on toisella luokalla. Hänellä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli,...

Tehtävä Telluksen tuolla puolen!
Kymmenennessä Pate-kirjassa avaruusroistot saavat kyytiä!
Eräänä päivänä Paten pihamaalta löytyy kummallinen metallimöykky.
– Tuliko se tuolta...

Melkein mahdottoman koukuttavan sarjan toinen osa!
Eliaksen salaperäinen puhelin lähettää toisen tehtävän: Selvitä kuka räjäytti Albert-instituutin? Timo Parvelan piinaavan jännittävä...

Melkein mahdoton tehtävä - Kolmas osa: Verkon valtias
Salaisuuksien vyyhti aukeaa!
Melkein mahdoton tehtävä on mysteerisarja, joka nappaa lukijan...

Huippuhauska kesäinen tarina uudelleen kuvitettuna!
Heinähatun ja Vilttitossun äiti on lukenut uudesta, terveellisestä tavasta syödä, joka perustuu silmien väriin. Vihreäsilmäisille...

Suosikkileffan verraton tarina vihdoin kirjana!
Mari Rantasilan ohjaama Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012) on yksi suosituimmista Risto Räppääjä -elokuvista....

Risto villin koneen pauloissa -- myös valkokankaalla!
17.2.2023 saa ensi-iltansa Maria Sidin ohjaama elokuva Risto Räppääjä ja villi kone, joka...

Kun kotitonttu Jakov Korina kuulee slovenialaisessa linnassa asuvan isänsä kadonneen, hän lähtee oitis paikan päälle selvittämään tapausta.
Perillä Jakovia odottaa...

Trilogian loppuhuipennus!
Näkymätön Milanna on kiperän pulman edessä. Hän on jäänyt jumiin Näkymättömien kaupunkiin ja pääsee takaisin kotiin vain, jos...

Ihmissutta ken pelkäisi? IIK!-sarjan yhdeksäs osa pureutuu ihmissusimyyttiin, kun Sakun ja Sussan luokkatoveri saa uuden, karvaisemman olomuodon. Helppolukuinen, maltillisen pituinen...

Lämminhenkisen realistinen varhaisnuorten kirjasarja kertoo Vilman heppaelämästä – ratsastamisesta, kisahaaveista ja ystävistä tallilla. Tällä kertaa mukaan hiipii myös pelko vuokrahevosen...

Talo, jossa kummittelee. Se tästä enää puuttuikin.
Lomanvietto kaukana kaupungista ja kavereista ei ollut se, mitä Pii toivoi hartaasti odottamaltaan...

”Voihan surminkaani!"
Almus-peikon vinhat seikkailut saavat jatkoa Alamaiden kaukaisessa valtiossa. Mikko Kalajoen tenhoavaan kerrontaan ovat mielivöityneet kaikenikäiset lukijat!
Eräänä tavallisena...

Rosvopäällikkö Hurja-Kaarlo saa nolon fanin ja joutuu uimakouluun. Koululaisten hauska ja vauhdikas suosikkisarja jatkuu.
Rosvojen kesäpäivillä on uusi kilpailulaji, veteensyöksy....

Millaista on rakastua poikaan, jota ei ole olemassa kenellekään muulle? Kaksi toisilleen vierasta maailmaa kohtaa koskettavassa nuortenromaanissa.
Live-roolipelejä kirjoittava Didi...

Leon pikkusisar Lumi kohtaa hurjat hereiset ja pahin mahdollinen tapahtuu. Videopelimäisen koukuttavan kauhusarjan toinen osa.
11-vuotiaan Leon perhettä piinaavat hereiset,...

Viereismaailmojen seikkailut jatkuvat! Reetta tarvitsee lepoa Naumaan seikkailujen jälkeen ja päättää viedä Valpurin mökkilomalle. Mukaan tulee Valpurin kaksi kaveria –...

Kuraa, kommelluksia ja kuivakakkua! Kaverukset Emilia ja Oliver ovat lupautuneet apulaisiksi maastopyöräilykilpailujen kisakioskiin. Keikka saa heti alkuun ylimääräisen mutkan, kun...

Kuudesluokkalainen Niki ”Dundee” Varila on saanut sekä isän että ystäviä, ja hänet houkutellaan mukaan seurajoukkueeseen. Uusi elämä tuntuu hetken mukavalta....

Sonjan sydämestä on lohjennut kaksi suurta palaa, kun hän on menettänyt sekä hoitohevosensa Caston että koiraystävänsä Nallen. Elämän on kuitenkin...

Luka ja Lulu ovat tulleet vanhempiensa kanssa lomalle pohjoiseen. Lukan äiti seurustelee Lulun isän kanssa, joten kaverukset ovat kuin sisaruksia...

Vauhdikas romaani pelimaailman kiemuroista ja ystävyydestä Zetan elämä ei voisi olla jännittävämpää: Hän on juuri paljastanut peliriippuvaisten toipumiskeskuksen Pedon häijyt...

Kesäisen kaupungin vilskettä, koirakaverin temppuja ja hämärien ullakoiden jännitystä pursuava lastenromaani vie seikkailuun Vapun ja Annikan seurassa.
Vappu ja Annika...

Markus on harjoitellut kovasti tulevaa BMX-pyöräkilpailua varten, mutta pahaksi onneksi hänen vanha kulunut temppupyöränsä menee rikki juuri ennen kisoja. Onneksi...

Sydän on viisas, kun se on tulvillaan tarinoita!
Ennen kuin siipensä menettäneen Pennin seikkailu jatkuu, hän saa käsiinsä äitinsä kirjoittaman...

Supermarsu eläimellisessä vauhdissa!
Supermarsu-Emilia on hoitanut hommansa erityisen hyvin ja ansaitsee Jättiläismarsun mielestä palkinnon: hän saa erikoisluvan tehdä supervoimillaan myös...

Emilia saa Jättiläismarsulta kaikkien aikojen tehtävän: "Pelasta Itämeri!".
Emilian koulu muuttaa homeongelman takia kelluvaan rakennukseen Vuosaaren edustalle. Tämä on kuitenkin...

Supermarsu-Emilia jatkaa urotöitään sarjan toisessa osassa.
Kun Emilian äiti lähtee opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, Emilia muuttaa Marsu-Halosen kanssa isänsä luo asumaan....

Kansa vaatii lisää Hulluja satuja!
Hulluja satuja ja Täysin hulluja satuja ovat valloittaneet kaikenikäiset lukijat ja kuuntelijat. Kreisit tarinat villeistä...

Sarjan huikea päätös! IIK!-kauhuromaanien viimeinen osa nostaa hattua legendaariselle Buffy Vampyyrintappaja -sarjalle. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee...

”Hän tiesi, että hänellä oli vielä tämä leikki.”
Laske salaa kymmeneen on villi ja hurmaava lastenromaani lapsuuden kymmenestä viimeisestä leikistä,...

Hykerryttävän hurja dekkari koululaisten syysiltoihin!
Halloween sekoittaa Pihlakylän koulun arjen. Terveydenhoitaja löytää kotioveltaan karmeasti irvistävän kurpitsan, joka kätkee sisäänsä hyytävän...

Stellan äiti löytää lukioaikaisen ihastuksensa Juhon ja menee tämän kanssa yhteen. Mukaan kauppaan tulee Juhon tytär Vilja, Stellan mielestä tosi...

Peppi, Elsa ja ponikartanon omistajan lapsenlapsi Matleena muodostivat etsiväryhmän ”ponikytät”. He tarkastelivat pääsiäisvieraita sillä silmällä, kuka voisi syyllistyä rikokseen: omituisesti...

”Roosaa alkoi kiukuttaa. Ei totisesti ollut hyvää käytöstä tulla tupsahtaa yöllä hänen huoneeseensa, kutitella hänen pikkuvarvastaan ja kaiken lisäksi olla...

Anni seikkailee sattumusten saarella!
Todentuntuisen Anni kaverinkesyttäjä -sarjan kolmannessa osassa vietetään kesää saaristossa. Mutta kauan odotettu loma Niko-serkun luona ei...

Huippusuosittu Isämies iskee jälleen! Vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille.
Kun Oonan ja Eelin luokka saa sijaisopettajan, koulussa alkaa tapahtua kummia:...

Mitä käy, kun Kemppaisen somesuosio räjähtää? Kerrostaloponi Kemppaisen tarina jatkuu riemastuttavassa lastenromaanissa.
Kemppainen on muuttanut kerrostalosta läheiselle maatilalle, ja ponin...

Haluatko kurkistaa tulevaisuuden Suomeen ja supersankariperheen elämään?
Löytääkö Aili superkykynsä ja mikä se on?
Ailin perheessä jokaisella on hieno superkyky...

Valentin on arka poika, jonka mielestä hänen vanhempansa ovat ylivarovaisia. Vai onko muka koko maailmassa muita 10-vuotiaita, jotka pusutellaan hereille?...

Noitatyttö Telman uudet kommellukset.
Kiltti pikkunoita Telma yrittää aina kovasti järjestää asiat parhain päin. Taikuus vaan nyt on sellainen juttu,...

Hauska, valloittavasti kuvitettu eläinsarja lukemaan oppineille!
Olaf on iloinen koiranpentu, joka asuu maatilalla. Joka ikinen päivä tapahtuu jotakin jännittävää. Tänään...

Hauska, valloittavasti kuvitettu eläinsarja lukemaan oppineille!
Olaf on iloinen koiranpentu, joka asuu maatilalla. Joka ikinen päivä tapahtuu jotakin jännittävää. Tänään...

Kaksi tyttöä ja rakkaus koiriin. Lämmin ja todenmakuinen uusi sarja alakouluikäisille eläinten ystäville.
Kaislalla on pieni pystykorva, joka on hänelle...

Rudolf Rosvon suurin toive olisi päästä kouluun, mutta hänen ryöväriäitinsä Raisa ja murtautujamummonsa Regina eivät ota moista kuuleviin korviinsa. Koulustahan...

Aavepartio hirviön lonkeroissa!
Helppolukuinen, runsaasti kuvitettu Lukupalat-sarja on tehty juuri lukemaan oppineille. Aavepartion matkassa sivuja saa kääntää sopivasti jännittäen -...

Pelastustehtävä palavassa kaupungissa
Palkitun Viikinkisolmu-sarjan tekijältä historiallinen lastenromaani Turun palosta. Liekkien edetessä puutalokaupungin kaduilla lapset joutuvat vaarallisiin seikkailuihin.
Peter, Hulda...

Pupufanien unelmasarja!
Kun Neppari perustaa pupukahvilan, siellä tarjoillaan vain porkkanakakkua eikä kahvia lainkaan. Neppari on seikkaillut aiemmin helppolukuisessa Lukupalat-kirjassa Neppari...

Rontti-kissa noitakoulussa
Rontti-kissa pääsee noitakoulun kissalinjan oppilaaksi. Pian oudot tapahtumat tempaavat Rontin pyörteisiinsä. Oppitunneilla menee kaikki pieleen, eikä koulunkäynnistä tule...

Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit lemmikkien taivaassa.
Pet Agents -sarjan seitsemännessä osassa lemmikkiagentit joutuvat kasvokkain elämän kiertokulun kanssa. Minne...

Lilia eli Lilli aloittaa eskarin ja alkaa samalla myös harjoitella polkupyörällä ajamista.
Isän opastuksella Lilli harjoittelee päivittäin isoveljensä vanhalla pyörällä...

On kulunut 90 vuotta kun Nenälässä pelattiin ensimmäinen jalkapalloturnaus naapurikuntien kesken. Silloin Nenälään oli rakennettu uusi jalkapallokenttä. Nyt 90 vuotta...

Merillä ja hänen perheellään on ihmeellisiä värivoimia. Syyslomaksi hän pääsee ystävänsä Kaarnan ja tämän ruskean perheen luo kylään. Myös pikkusisko...

Tapion perheellä on ihmeellisiä värivoimia. He pystyvät liikuttamaan tahdon voimalla oman värisiään esineitä ja asioita. Tapio on perheen kuopus, ja...

Kotikulman etsivät ovat jouluvalmisteluissa, kun he kuulevat, että kylän kioskille rakennetaan joulumaata. Paikalle tuodaan ihka oikea valkoinen poro nimeltä Suhaus,...

Hauska ja huisin jännittävä jatko-osa vauhdikkaaseen jalkapallosarjaan.
Suomelle EM-pronssia voittanut Töllinkulman koulu on jälleen valmis urotekoihin vihreällä veralla, nyt MM-tasolla....

Tähtiketju-sarjan viidennessä osassa Jonne Suden kiekkoilijanura on vaakalaudalla.
Syksy lähestyy ja kiekkokausi alkaa. Mutta eipä ala Jonne Sudella, C-poikien SM-sarjan...

Pumpputien etsiväkaksikko kisaa jälleen kelmien kanssa lennokkaassa nuortensarjassa.
Jäähallissa järjestettävässä Stiga-lätkäturnauksessa tapahtuu kummia. Turnauksessa pelaavan Jiikoo Kivimutkan avustaja Henkka Virtanen...

Waaralinnan sokkeloiset käytävät ovat täynnä salaisuuksia...
Syvällinen ja taidokas trilogian avausosa raottaa ovet Waaralinnan salaperäiseen parantolaan, jossa vaarat vaanivat niin...
Kotitonttu ::
Koulu ::
Krokotiili ::
Kuninkaalliset ::
Kuvakirjat ::
Läheisen menettäminen ::
Lammas ::
Lappi ::
Lapsenvahti ::
Linna/talo ::
Linnut ::
Lohikäärme ::
LukuVarkaus ::
Lumimies/jättiläinen ::
Luonnonsuojelu ::
Luonto ja eläimet ::
Luonto ja retkeily ::
Maalaaminen ::
Maaseutu ::
Mäyrä ::
Menninkäinen/maahinen ::
Meri / saaristo ::
Merirosvo ::
Metsä ::
Mielenterveys ::
Mielikuvitusystävä ::
Miljöö ::

Pate ja Senja merihirviön jäljillä!
Pate matkustaa Skotlantiin uhmaamaan kummituksia ja merihirviöitä. Suositun Pate-sarjan helppolukuisuus ja huikeat kuvat valloittavat kaikki...

Kun vanha huvila ottaa jalat alleen, talon lapset päättävät selvittää, mistä kummasta oikein on kysymys.
Tomtomin isä pääsee talonmieheksi mysteerimiljonääri...

Kavalat koodarit kaupunkilaisten kiusana!
Supermarsu joutuu aina lennokkaimpiin seikkailuhin! Epäilyttävä peli saa koko kaupungin sekaisin. Mitä löytyykään kavalan koodin takaa?
...
Hillittömän hauska klassikko-Ella uudessa asussa!
Lukija kääntää sivuja malttamattomana, kun Ella ja kaverit lähtevät kaikkien aikojen koomisimmalle luokkaretkelle.
"Minä olen...

Etsiväkissa Esmeraldan seikkailut uudessa kotikaupungissa saavat jatkoa. Esmeraldan elinpiiri laajenee ja uudet kokemukset ja seikkailut vievät hänet niin varjoisille kujille...

Martin Widmarkin uusi seikkailukertomus on huippujännittävä yhdistelmä sarjakuvakerrontaa ja lastenromaania.
On vuosi 1918, ja Stefan ja hänen isänsä viettävät joulua...

”Vesi oli niin hirveän tuntuista. Ja sitten minä lipesin. Valuin avomeren puolelle ja kellahdin kylki edellä veteen.” Lenna perheineen on...

Eletään vuotta 1918
Akseli ja hänen kaverinsa elävät suuria seikkailuja kotona, koulussa ja sairaalan puistossa. He kokeilevat dinosauruksen jahtaamista, saavat...

Kimalletta ja uusia kavereita! Kuvakirja päiväkodin värikkäästä arjesta.
Päiväkotiin tulee uusi tyttö, Stella, jolla on tuikkivat silmät ja silmälasit ja...

Opettaja vai merirosvo?
Riemukas Allu-sarja saa jatkoa!
Sanavalmis Allu jää harvoin hiljaiseksi, ja niinpä hän uskaltaa heti kysyä, miksi uudella...

Runsaasti kuvitettu kirjasarja esittelee lapsen mieltä kiehtovia teemoja vauhdikkaan humoristisesti mutta aidoin faktoin. Tällä kertaa Allun ja Rikun seikkailut vievät...

Zombipoika Paavo ja vampyyrityttö Martta kummallisten tossujen kurimuksessa.
Yökouluun saapuu salaperäinen paketti täynnä tuliteriä sisäkenkiä, kiiltäviä ja kullanhohteisia. Valitettavasti tossuja...

Ella ja kaverit musiikin pauloissa!
Huhtikuussa 2018 Helsingin kaupunginorkesteri järjestää konsertin, joka perustuu Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit konsertissa....

Herkullista luettavaa kaikenikäisille!
"Hyvään ateriaan kuuluu yleensä alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Alkuruoka tehdään alkuaineista ja se syödään ensin. Pääruoka pureskellaan...

Rakastettu huumoriklassikko uudelleen kuvitettuna!
Ella teatterissa ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Kirjan uudessa laitoksessa on Mervi Lindmanin vauhdikas kuvitus.
Opettaja...

Kepler62-avaruusseikkailun toinen kausi alkaa!
Suosittujen tekijöiden Kepler62-seikkailu vie lukijan jännittävälle matkalle läpi avaruuden. Uudisraivaajina tuntemattomalle planeetalle lähtevien lasten elämää kuvaava...

Maapallo romusateen armoilla -- nyt tarvitaan Supermarsua!
Taivaalta tupsahtelee kummallisia tavaroita: ämpäreitä, leivänpaahtimia, kenkiä, banaaninkuoria... esineitä kolahtaa jopa opettajan päähän...

Maailman pörröisin supersankari on riemastuttanut lapsia ja aikuisia jo kymmenen vuoden ajan. Tänä talvena Supermarsu valloittaa myös valkokankaat, kun kotimainen...

Pimeässä olimme turvassa. Pimeässä olimme kaikki samanvärisiä.
Laura Lähteenmäen romaani kertoo koskettavasti ja todesti punaisten tyttöjen tarinan Suomen sisällissodassa 1918.
...
Ykkösjätkät porskuttavat pöndellä.
Anton ja Kyösti joutuvat uudessa tarinassa ihmeelliseen paikkaan: pöndelle eli maaseudulle. Mutta sitä ennen Anton ehtii hermostua...

Viisas, upeasti kuvitettu satu arasta Siirasta, joka haluaa palavasti nähdä sirkuksen.
Ötökkämetsään saapuu Sinisen Kärpäsen sirkus, mutta vain yhdeksi ainoaksi...

Lenna Anderssen eli elämänsä kahdeksan ensimmäistä vuotta kaupungissa, jonka nimi oli Kardum, maailmassa, joka oli kääntynyt nurin päin. Siellä missä...

Viikinkitrilogian huima päätösosa
Egil, Vilja ja Pekko törmäävät merellä tyhjänä ajelehtivaan viikinkialukseen. Historiallinen lastenromaani tempaa mukaansa!
Ystävykset ovat purjehtimassa kotiin...

Luurankopipareita ja pihaleikkejä. Kuvakirja päiväkodin värikkäästä arjesta.
Pablo on viisi niin kuin Albert ja hänellä heiluu hammas, samoin kuin...

Allu ja hänen ystävänsä Riku ovat saaneet läksyksi tehdä esitelmän dinosauruksista. Allun isä innostuu aiheesta tulisesti ja vie pojat luonnontieteelliseen...

Salaisuudet alkavat paljastua.
Suositun Kepler62-avaruusseikkailun viidennessä osassa uusi kotiplaneetta tarjoaa lapsille joukon yllätyksiä.
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on...

Yökoulu lakkautusuhan alla!
Paula Norosen helppolukuinen Yökoulu-sarja jatkuu kammottavan hauskana.
Yökoulun naapuritalossa asuu kiukkuinen pariskunta. Heitä häiritsee yökoulusta kuuluva meteli....

Kaikkien aikojen ensimmäinen Ella-kirja Mervi Lindmanin uudelleen kuvittamana!
Näistä tutuista sanoista alkoi vuonna 1995 lastenkirjallisuuden kansainvälinen menestystarina: "Minä olen Ella....

Saako Tuukka oman ratsastajapatsaan?
Ellan ja kavereiden opettaja on saanut alennuksen: hän ei ole enää rehtori vaan taas pelkkä opettaja.
...
Leirielämä kutsuu Ellaa ja kavereita.
Opettaja on tehnyt uuden vuoden lupauksen. Hän on luvannut olla rauhallinen kuin viilipytty. Hänen tyyneyttään...

Tutut ystävykset Leo, Sanni ja Veeti päättävät lähteä ukin kanssa risteilylle Tukholmaan. Lasten lemmikit Pähkinä-koira, Rusina-kissa ja Vilma-hamsteri pääsevät mukaan,...

Suosikkisarjan huikea päätösosa!
Suosittujen tekijöiden Kepler62-avaruusseikkailu saa yllätyksellisen lopun.
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on lähettänyt joukon lapsia kauas...

Emeliina ja Antti löytävät puiston laidalta hylätyn huvipuiston, Lumotun Serpentiinin. Se on aikanaan ollut suosittu huvittelupaikka, mutta miksi se on...

Kuka on todellinen sankari, Supermarsu vai Superkäärme?
Jättiläismarsu antaa Emilialle hälytysrannekkeen, sillä supermarsutehtäviä pukkaa aina vain enemmän! Emiliaa ei kiire...

15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä: ”A) Älä tee itsestäsi numeroa. B) Ole huomaamaton. C) Ole keskiverto....

Tiesitkö, että zombit ja vampyyrit käyvät öisin koulua?
Paula Norosen kammottavan hauska Yökoulu avaa ovensa uudessa Lukupalat-sarjassa.
Yökoulunkäynti ei ole...

Aliisa tiesi, että oli alkamassa seikkailu ja jos hän jotain oli toivonut, niin oikeaa seikkailua!
Sinä talvena lumisade vain jatkui...

Supersuositun lasten dekkarisarjan viides osa nyt uudistettuna nelivärilaitoksena!
Vallilan museossa tapahtuu kummia. Voiko olla mahdollista, että kolmetuhatta vuotta vanha egyptiläinen...

Suosittu Viikinkisolmu saa jatkoa!
Neuvokkuus, rohkeus ja vankkumaton ystävyys pelastavat lapset jännittävästi etenevässä seikkailuromaanissa, joka sijoittuu viikinkiaikaan.
Mitä on meren...

Mutaleikkejä ja mummotirsat - kuvakirja päiväkodin värikkäästä arjesta. Heippakamun päiväkoti on ihan paras!
Paha mieli tarttuu Rebekan matkaan jo aamulla,...

Kivimutkan maagiset jalkapallokengät ovat poksahtaneet kärjistä puhki, ja Henkka ja Jiikoo lähtevät ostamaan kauppakeskuksesta uusia. Kauppakeskuksen baarissa he törmäävät japanilaistyylisiin...

Ella ja kaverit meets James Bond!
Opettajan unelma on vihdoin toteutunut. Hän on päässyt rehtoriksi rehtorin paikalle.
"Te voitte yhä...

Pelastaako ihmekone koulun rahatilanteen?
Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän...

Vertti, Korppi ja Lissu pääsevät Korpin enon kanssa haukia narraamaan. Samoja vesiä kyntää hieno kalastusalus, jonka miehistö kertoo etsivänsä sodanaikaista...

Suosittu geokätköilysarja on edennyt jo viidenteen osaan. Manu lähtee pariksi kesäviikoksi ennen koulun alkua isänsä luokse Ylitorniolle – ja mikä...

Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on päättänyt lähettää joukon lapsia kauas avaruuteen tutkimaan maapallon kaltaista planeettaa, jolla elämä olisi...

Be part of the story - lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on päättänyt lähettää joukon...

Ella ja kaverit -sarjasta tutulla Patella on paljon faneja!
Urheilullinen ja hyväsydäminen Pate on hieman hömelö, mutta hänestä tykkäävät kaikki....

Kattilakosket taiteilijaelämän pyörteissä!
Vilttitossu on väsyttänyt konstaapelit Isonavan ja Rillirouskun tempauksillaan, joihin Heinähattukin on tahtomattaan sotkeutunut. Konstaapelit saavat yllättäen arpajaisvoitoksi...

Uskallatko lähteä Maikin ja mörön matkaan? Arvid Lydecken -palkinnolla palkittu mörköseikkailu jatkuu maan alla!
Tunneli jatkui suoraan eteenpäin ja katosi...

Huikea seikkailu maanalaisten salaisuuksien parissa
Kuten vanha linnoituskin, Viaporin alkuperäiset asukkaat olivat läsnä kaikkialla. Mutta siinä, missä toinen oli nähtävyys,...

Aikuisilta pääsy kielletty!
Kesken oppitunnin Supermarsu-Emilian koululle iskee valtava trombi, joka sinkoaa ilmaan rakennuksen oppilaineen! Viimein trombi vaimenee ja koululaiset...

Mihin sirkuksen eläimet katoavat?
Suositusta Supermarsu-sarjastaan tunnettu Paula Noronen on tehnyt uuden aluevaltauksen: lasten humoristisen dekkarisarjan päähenkilöinä seikkailevat Tagli ja...

Suomen suosituimmat lapsietsivät sirkusmysteerin pauloissa!
Lassen ja Maijan etsiväntaitoja tarvitaan, kun kaupunkiin tulleessa sirkuksessa liikkuu taskuvarkaita. Yleisöltä on viety vaikka...

Sinä tiedät Vilja, mitä vihollisille tehdään.
Linnavuoren Vilja, viikinkipoika Egil ja orvoksi jäänyt Pekko vetävässä historiallisessa seikkailussa, jossa punnitaan ystävyys...

Abrakadabra! Sirkus sekoittaa kaupungin vie lapset seikkailun ja huumorin siivittämänä sirkuksen kiehtovaan maailmaan. 6-11-vuotiaille suunnattu teos kurkistaa myös esiripun taakse,...

Palkkaisitko lapsenvahdiksi Ellan ja hänen luokkakaverinsa?
Suosikkisarjan kuudennessatoista kirjassa Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle....

Ella ja kaverit, iloa koko perheelle!
Ellan juhlavuosi 2015 on täynnä riemua. Perheet ovat saaneet nauraa yhdessä jo 20 vuotta,...

Suosikkitekijöiden uuden sarjan toinen osa! Be part of the story - Lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa ja...

Suosikkitekijöiden uusi sarja alkaa! Be part of the story - Lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!
Kuusiosainen avaruusseikkailu vie lukijan jännittävälle matkalle...

Rähjääntyykö Maukan ja Väykän ystävyys reissussa?
Matkustaminen voi olla yhtä riemua - tai sitten ei! Maukka-kissa ja Väykkä-koira ottavat uudet...

Emilia ja kaverit menneisyyden vankeina Sibeliuksen ajassa.
Itä-Helsingin ikioma Peppi eli Emilia muuttuu marsunsa juomavettä hörpättyään Supermarsuksi, joka taistelee kaiken...

Ikioma Itämeri vie lapset - ja aikuiset - harvinaiselle meriseikkailulle Itämeren pinnan alle. Matkaoppaana toimii Näkki, sympaattinen piirroshahmo, joka tarinoidensa...

- Mites äiti? kysyi isä. - Paljonko tulisuusasteikolla?
- Ehkä jalapenon luokkaa. Äiti ei kauheasti riemastunut, sanoi Allu.
- No,...

Henkka Virtanen, 11 vee, pääsee unelmiensa matkalle Lontooseen isä-Jalmarin kanssa. Matkaohjelmassa on mm. sotalaivoja, muumioita, Valioliigan jalkapallo-ottelu sekä Unelmien Täyttymys....

Ella ja kaverit tekevät katoamistempun.
Sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta! Mutta heidän uusi luokkansa...

Tämä iloisesti kuvitettu kirja kertoo, millaista on maailman lasten arki ja juhla. Ranskalaispoika lähtee luokkaretkelle ja tutustuu avaruuden salaisuuksiin. Espanjalaislapset...

Pelastaako Supermarsu karvaturrit tulevaisuuden kauhuvisiolta?
Itähelsinkiläisellä Emilialla on mahtava kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, jonka rajattomilla kyvyillä taistellaan...

Emilia kuulee maailman kamalimman uutisen: Simo vaihtaa superlahjakkaiden kouluun ja muuttaa pois. Seuraava kauhu-uutinen: Rasviksen isä, margariinitehtailija, aikoo rakentaa fudispuiston...

Fantasiamaa Tähtilinnan valtakunnassa asuu ällöttäviä ja typeriä otuksia, kuten tsonttuja, karvamahakkaita, heggoheggoja ja kurppapeikkoja. Tätä mieltä on ainakin Matador Mustakuu,...

Ellalla on mukavia ystäviä, mukava luokka ja mukava opettaja. Kaikki olisikin oikein mukavaa, ellei Patea uhkaisi luokallejääminen ja opettajaa häätö.
...
"Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt....

Ella ja kaverit 2 on tukeva paketti silkkaa riemua. Se sisältää kirjat Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella ja...

Heinähattu on aloittanut koulun.
Vilttitossua harmittaa, kun hän kuulee, että Heinähatun luokka pääsee onkiretkelle. Vilttitossu päättää huijata Heinähattua: hän pyytää...

Minä olen Ella. Olen nyt kesälomalla. Me menemme metsään. Se johtuu siitä, että opettaja päätti perustaa sinne kesäleirin.
Uudessa kirjassa...

Tähtilinnan prinsessat Elena ja Armada viettävät rauhallista kevättä Suomen Pernaisissa. Koulun rehtori on kuitenkin kumman levoton ja salaileva. Eikä ihme,...

Minä olen Ella. Olen vielä toisella luokalla, mutta en enää kauan.
Kevätjuhlan jälkeen me pääsemme kolmannelle luokalle. Tai luultavasti pääsemme....

Kannattaa tutustua Meidän luokkaan, sillä hauskanpidossa tätä porukkaa ei voita mikään!
Kun luokka osallistuu kaupunkisuunnistukseen, ei ope meinaa pysyä oppilaiden...

Maria Turtschaninoffin urbaani fantasia tenhoaa lukijansa niin, että kirjaa on vaikea laskea käsistään. Hätkähdyttävän taitavaa kerrontaa!
Jo pienestä saakka helsinkiläistyttö...

Prinsessakaksoset Armada ja Elena on erotettu heti syntymästään. He eivät saa olla tekemisissä ensimmäisten 13 elinvuotensa aikana, ettei kauhea ennustus...

Sampan pitää suoriutua Herkuleen tapaan kahdestatoista urotyöstä päästäkseen äitinsä suosioon ja saadakseen luvan osallistua Batman-kokoukseen.
Sampan äiti ei päästä poikaansa...

Aleksi joutuu polkupyöräonnettomuuteen ja joutuu sairaalaan tarkkailtavaksi. Unen ja toden rajamailla torkkuessaan hän kokee oudon siirtymisen toiseen todellisuuteen, missä puut,...

Minä olen Ella. Olen yhä toisella luokalla, vaikka on jo tammikuu. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli,...

Maailman hassuin luokka vauhdissa!
Toivottu uusintapainos v. 2010 ilmestyneestä kirjasta sisältää kolme verratonta tarinaa Ellasta ja hänen hulvattomasta luokastaan: Pelastakaa...

Viivi-kirjat ovat monenikäisten tyttöjen suosikkiluettavaa. Uudessa, kahdeksannessa tarinassa Viivin vauhti vain kiihtyy, nyt valloitusvuorossa on Ranska.
Viivin isän tyttöystävä Carmen...

Yläkoulun käytävillä on jo kuukausia pyörinyt outo pakettiralli, jonka keskipisteenä on nuorukainen nimeltään Micke Mosola. Alina on vaivihkaa huomannut monien...

Minä olen Ella. Olen vieläkin toisella luokalla. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli. Opettaja nimittäin katosi ja...

Satu lapsille ja aikuisille ystävyydestä, joka ylittää mantereet
Mitä tapahtuu, kun värit siirtyvät Intian Keralasta Keravalle? Suosittujen tekijöiden tarina ystävyydestä,...

Minä olen Ella. Olen jatkuvasti toisella luokalla. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, ennen kuin meidän koulumme...

Riemukkaat Kattilakosken siskokset Heinähattu ja Vilttitossu ovat ilahduttaneet lapsia ja aikuisia jo vuodesta 1989.
Heinähattu ja Vilttitossu ovat Kattilakosken perheen...

Minä olen Ella. Olen aina vaan toisella luokalla. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä meillä on tosi mukava luokka ja mukava...

- Minä rakastan teitä, sanoi opettaja
- Minä rakastan myös työtäni. Minun sormiani syyhyttää päästä kylvämään kultaisia tiedonjyviä. Minun...

Pihlakylän kivinen koulu seisoo hiljaa helmikuisen yön pimeydessä, mutta seuraavana aamuna oppilaita odottaa karmea näky: koulun seinälle ripustettu vihreä postilaatikko...

Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna Kattilakoski on lukenut uudesta, terveellisestä tavasta syödä, joka perustuu silmien väriin. Vihreäsilmäisille sopivat esimerkiksi kasvikset,...

Ellalla on mukavia ystäviä, mukava luokka ja mukava opettaja. Kaikki olisikin oikein mukavaa, ellei Patea uhkaisi luokallejääminen ja opettajaa häätö.
...
Riston kouluun odotetaan sijaista, Hilpuri Tilliä. Rauha Räppääjällä on asiaa kouluun, ja rehtori luulee häntä opettaja Tilliksi. Oikea Hilpuri Tilli...

Ystävänpäivänä viidesluokkalainen Viivi Pusu saa kortin Tuomakselta, joka istuu pulpetissaan luokan toisella puolella. Sepä ei olekaan mikä tahansa kortti -...

Rauha on puhelinmyyjä ja etsii kuumeisesti uutta myyntiartikkelia itselleen.
Risto ehdottaa makkaroita ja Rauha tiedusteleekin kaupasta säilyvintä makkaralaatua. Yllättäen se...

Meidän luokkakuvamme oli Vuoden luokkakuva. Se taas oli yksinomaan Paten ansiota. Ilman hänen löytämäänsä mehiläispesää kuvasta olisi tullut varmasti ihan...