Reetta Niemelä on julkaissut runoja ja lastenkirjoja. Hän kuuluu myös monien oppikirjojen tekijöihin. Hän on toteuttanut lukuisia sanataidepajoja ja esiintynyt päiväkodeissa ja kouluissa ympäri Suomen. Hän oli useita vuosia turkulaisen erityiskoulun C. O. Malmin koulukirjailija. Niemelä on osallistunut myös hankkeeseen, jolla edistetään lasten ja nuorten sanataidekasvatusta ja suomen kielen opetusta Venäjällä.
Niemelä on turkulaisen kirjoittajayhdistys Kapustarinnan perustajajäseniä. Hän on toiminut yhdistyksen kirjallisuuslehti Lumoojan toimittajana. Niemelä aloitti lastenkirjallisuuslehti Vinskin päätoimittajana vuonna 2012.
Reetta Niemelä harrastaa taijia, sauvakävelyä, juoksemista, hevosia ja ratsastusta, mehiläishoitoa, puutarhanhoitoa sekä marjastusta silloin, kun sen aika on.
Palkinnot:
- Runo-Kaarina -palkinto 1997
- Suomen Kirjailijaliiton esikoiskirjapalkinto 1997
- Aboa-palkinto 2007
- Varsinais-Suomen taidepalkinto 2008
- Kaarina Helakisa -palkinto 2011
- Suomen sanataideopetuksen seuran palkinto vuoden 2011 sanataideteolla
- Tietopöllöpalkinto 2017
Reetta Niemelä Instassa
Kuva: Otava
Kesäpäivän taikaa Tikkumäen tallilla - heppafanien suosikkisarja jatkuu!
Iiris ja muut ponikerholaiset tempautuvat hevostenhoidon lomassa jännittävään leikkiin, jossa he taistelevat...
Vanhat luonnonhenget, joita kutsutaan salaväeksi, on ajettu Sinimäen kaupungissa yhä ahtaammalle. Pahantahtoinen tehtailija Quumestari haluaa itselleen loihdun, salaväen kauniin voiman....
Taivas on syvän sininen. Karhu ja Pupu harjoittelevat kuperkeikkoja
Kotiniityllä. Ilmassa kaikuu huuto. Kra kra kraa, kra kra kruu!
Kuvakirja pienestä kyynpojasta ja suuresta seikkailusta
Syksyn kylmetessä kaikille löytyy metsästä turvallinen paikka, myös metsän pienimmälle.
Kyni ja metsän vanhin...
Tutustu niityn kasveihin ja eläimiin Miljan seurassa! Mukava opaskirja pienille.
Miltä näyttää hiirenvirna, poimulehti tai keltamatara? Mitä sisilisko syö? Tunnistatko...
Täydellistä lukemista pienille, jotka rakastavat tallielämää, hevosia, koiria ja kissoja!
Tikkumäen kissoille Onnille ja Mannille rakennetaan tarhaa. Niitä ei nimittäin...
Kautta hormimörön korvavaikun! Sinimäessä tapahtuu jotain todella hämäräperäistä. Kaupungin kujilla partioi ”Pidämme Örkit Sinun Iloksesi Loitolla Öisin” -kerho eli P.Ö.S.I.L.Ö,...
Reetta Niemelän kirjoittama ja Anna Seppälän kuvittama lasten runokirja.
Saippuakuplakuiskaus kertoo äitinsä menettäneestä Sofia-tytöstä, joka lähtee Tyrni-koiransa kanssa seuraamaan saippuakuplakuiskauksia järven yli kohti suurta kaupunkia. Sofian isoäiti asuu siellä....
Upea kuvakirja ystävyydestä, jokiluonnon ihmeistä ja mielikuvituksen voimasta.
Kun asuu joen rannalla, voi käydä usein sitä tervehtimässä. Rantaa pitkin kulkee...
”Maailmanpyörä kohosi majesteetillisen korkeana kaupungin ylle. Se oli täynnä mummoja. Mummot vilkuttivat ja vilkuttivat ja vilkuttivat ja vilkuttivat, kun valas...
Hurmaava kuvakirja herkkäkorvaisesta ketusta ja hiljaisuuden tarpeesta.
Olipa kerran kuparipannun värinen kettu. Sillä oli valtavan pitkät ja herkät korvat. Kettu...
Tikkumäen ponikerho osallistuu näyttelyyn ja saa jäsenekseen keppariharrastajan.
Tikkumäellä harjoitellaan ahkerasti poninäyttelyä varten. Iiristä koitos jännittää siitä huolimatta, että hän...
Uuden fantasiasarjan jännittävä aloitus!
Perhoshullu Saimi Salaper ja hänen eläinlääkäri-isänsä saapuvat Sinimäen kaupunkiin perustaakseen luonnonvaraisten eläinten sairaalan. Sattuman oikusta he...
Tikkumäen tallilla iloitaan ihanasta varsasta. Penseä naapuri aiheuttaa ponikerholle päänvaivaa.
Ponikerhon maastoretkireitin varrelle ilmestyy tyrmistyttäviä kylttejä: Pääsy kielletty! Yksityisalue! Kyltit...
Pikkiriin pulmatoimiston uusin tapaus vaikuttaa kinkkiseltä. Voro on vienyt leipuri Ilmi Jauhopilven salaisimman reseptin, hupsiskupskakun ohjeen! Johtolankoja on niukasti: raollaan...
Susi, puutiainen, kyy ja rotta ovat kaikki pelättyjä tai jopa vihattuja luontokappaleita. Mutta voisimmeko oppia ymmärtämään myös näiden lajien elämää?...
Huh, miten kiireistä Pikkiriin elämä nykyisin onkaan! Pulmatoimistoon tulvii kasakaupalla pulmia ratkottavaksi, ja Pikkirii kirjoittaa kynä sauhuten vastauksia kaupunkilaisten kinkkisiin...
Iloisesti pöristelevä posteljooni Kimalainen kuljettaa kirjeitä, paketteja ja monenmoisia viestejä kasvimaalta aina salaperäiseen tiheikköön. Kirjeitä kirjoittavat muun muassa runoiltamista vastaava...
Ne hiipivät hämärissä tai ryömivät koloistaan keskiyöllä.
IIK!
Niillä on kiiluvat silmät ja terävät hampaat.
HUI!
...
Keppareiden suosio vain kasvaa! Kivoja vinkkejä ja ohjeita pienille keppariharrastajille.
Tikkumäen ponikerholaiset Iiris ja Riina johdattavat lukijan keppihevosharrastuksen pariin. Uljas,...
Iiris saa selville, miksi Sandra-tamma vaikuttaa vihaiselta. Valloittavan sarjan kolmas osa.
Tikkumäen tallin lähistölle on avattu uusi Isotalon talli. Sen...
Luontoagentit seikkailevat jälleen! Kesän alussa Anna kavereineen saa luontoa harrastavilta naapurin papoilta jännittävän agenttitehtävän: heidän pitää löytää metsän salaisin paikka....
Harva tietää, että Vilskeen kaupungin järjestyksenvalvojalla Nysä Nörtillä on mielikuvitusystävä nimeltä Pikkirii. Se johtuu varmaankin siitä, että Pikkirii on hyvin...
Anna, Kaamanen, Uni ja Hamid ovat parhaita kavereita ja kaiken lisäksi he ovat salaisia luontoa tutkivia agentteja. Lasten apuna hääräävillä...
Viisas, upeasti kuvitettu satu arasta Siirasta, joka haluaa palavasti nähdä sirkuksen.
Ötökkämetsään saapuu Sinisen Kärpäsen sirkus, mutta vain yhdeksi ainoaksi...
Sanan säihkettä, värien räiskettä! Villin hassuja proosarunoja.
Millaista unta näki Serlok Ooppera? Arvaatko, mitä Oskar Kuutamo halusi tehdä päivät pääksytysten!...
Tikkumäen ponileiriläiset ryhtyvät koiraetsiviksi. Pienten koululaisten kiva romaanisarja jatkuu.
Tikkumäen tallin lähistöllä on kadonnut koiranpentu. Iiris ja muut ponikerholaiset alkavat...
Annan kesäloma alkaa jännittävästi. Annan ja hänen kavereidensa salaisen majan lähettyville ilmestyy merkillinen pikkiriikkinen mökki. Ryhtyessään selvittämään mökin salaisuutta lapset...
Tikkumäen tallilla tapahtuu! Jatkoa hurmaavalle kuvakirjasarjalle
Iiris lähtee ensi kertaa ponileirille. Myös vanhat kaverit Riina, Riku ja Pauli osallistuvat Tikkumäen...
Lisää luettavaa Tikkumäen tallista! Ihana lastenromaanisarja alkaa
Tikkumäen ponikerho on parasta, mitä Iiris tietää, ja Uljas on maailman ihanin poni....
Basso jytkyy ja sähkökitara ujeltaa Jytäjyrsijät-rokkibändin treenikämpällä. Jytäjyrsijöiden ahkera treenaaminen ja rokkikappaleiden nikkarointi tuottavat tulosta. Bändi aiheuttaa kutkutusta ja kuhinaa...
Minkä ikäisenä koiranpentu voi muuttaa uuteen kotiin? Miten pentu opetetaan sisäsiistiksi? Miksi koira tarvitsee virikkeitä? Miten pentu harjaantuu kulkemaan liikenteessä?
...Iiriksen harras haave toteutuu, kun hän pääsee Tikkumäen tallille ratsastusta opettelemaan. Saman tien hän saa liittyä ponikerhoon, jossa käyvät myös...
Valloittavan runokuvakirjan hyönteispersoonat osuvat suoraan sydämeen.
Hyttysen lempi
Hyttynen ja Lemmikki. Sinimetsä. Hyttynen, hyys, koittaa syys.
Katoaa sinisyys.
Sympaattinen Milja tulee taas! Iki-ihanista Milja-kirjoista uudet painokset
Milja matkaa syyskuussa ukin kassa punaiseen tupaan maalle. Lomapäiviin mahtuu sadonkorjuuta, pihaleikkejä...