Tomi Kontio on ikäpolvensa arvostetuimpia ja kiitetyimpiä runoilijoita. Mutta hän on julkaissut myös palkittuja lastenkirjoja. Yhdessä kuvittaja Elina Warstan kanssa tehty Isäni on hipsteri (2022) oli ehdolla arvostetun Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi. Kontion ja Warstan Koira nimeltään kissa oli puolestaan ehdolla Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2016 lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnon saajaksi. Saman kirjasarjan kolmas osa Koira nimeltään kissa tapaa kissan (2019) oli Finlandia Junior -palkintoehdokas. Kontion ensimmäinen lastenkirja Keväällä isä sai siivet (Tammi) voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2000. Kontio on kirjoittanut myös kolumneja ja laulujen sanoituksia.
- 2022 Arvid Lydecken-palkintoehdokas
- 2019 Finlandia Junior -palkintoehdokas
- 2016 Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkintoehdokas
- 2000 Finlandia Junior -palkinto
- 1994 Runeberg-palkintoehdokas
Tomi Instassa
Kuva: Heli Sorjonen
Näätä on hankkinut ikivanhan television. Se ei toimi, mutta iltaisin Koira, Kissa ja Näätä kuvittelevat siihen ohjelmia, ikuisesti jatkuvia saippuaoopperoita....
Koira nimeltään Kissa lähtee Näädän ja Koira-nimisen kissan kanssa Saanatunturin kupeeseen pitämään seuraa uudelle ystävälleen, tytölle nimeltään Tiikeri. Alkukesän Lapin...
Nuutti ja hänen isänsä asuvat kahdestaan Kalliossa. Koti on siisti, ylimääräinen on siivottu pois. Disainin pitää olla yksinkertaista ja kaunista,...
Koira nimeltään Kissa, kissa nimeltään Koira sekä puliukko nimeltään Näätä ovat parhaita ystävyksiä, jotka ovat löytäneet majapaikakseen hylätyn kontin. Kun...
Koira nimeltään Kissa, Kissa nimeltään Koira sekä puliukko nimeltään Näätä ovat parhaita ystävyksiä. Heillä ei ole juurikaan omaisuutta, mutta heidän...
Eräänä aurinkoisena päivänä koira nimeltään Kissa ja ihminen nimeltään Näätä istuskelevat kukkulan laella ja katselevat alapuolellaan levittäytyvän sataman vilkasta hyörinää,...
Entä jos itsenäisyys merkitsee yksinäisyyttä ja yksinäisyys surua? Entä jos oikeasta ystävästä tulee kodittomalle koti ja osattomalle osa, elämälle tarkoitus...