
Vuokko Hurme: Keikaus
Kevyt kirja-arvostelu: maailmanloppu lastenkirjan aiheena.
Keikaus on Vuokko Hurmeen Huimaa-trilogian päätösosa. Olen aikaisemmin näpytellyt myös kakkososasta, Kaipas, mietteitäni: https://www.lastenkirjat.net/kaipaus-vuokko-hurme/
Nyt mentiin ykkösosan lailla taas ahdistuksen ja maailmanlopun uhan tunnelmiin, siinä missä toisessa osassa sitä ei juurikaan ollut. En ymmärrä miten Vuokko on voinut keksiä nämä maailmat ja tarinat päästänsä (onnea vaan tekoäly kun yrität pysyä ihmisen luovuuden perässä!). En tiedä tekeekö se, että tarinat on kirjoitettu naivin lapsen silmin uskomattomasta dystopiasta vielä entistäkin ahdistavampaa, kiinnostavaa ainakin. Pitäisin ikäsuosituksesta 9v+ kiinni, koska tarina todellakin kertoo maailmanlopusta. Vaikka sillä ei herkutella eikä pelotella, se on silti läsnä. Suurin osa ihmisistä on tippunut kuolemaansa ja lopuilla kuoleman pelko on jatkuvasti läsnä.
Keikauksessa kuitenkin hupsahdetaan taas uuteen maailmaan. Vai vanhaan? Aivoni menivät hetkeksi solmuun lukiessa. Kirjoissa on muuten todella kiinnostava tapa kerätä jännite siten, että kerrotaan aina ensin mitä tulee tapahtumaan ja lukija saa jännittää KOSKA ja MITEN se tapahtuu. Ja sitten sitä usein silti jaksaa hämmästyä, kun se lopulta tapahtuu. Kirjat ovat melkoisia taidonnäyteitä.
Kirjoissa on ihana rytmi ja niitä on miellyttävä lukea ääneenkin. Ne kiehtovat ja vapauttavat mielikuvituksen valloilleen. Suosittelen kaikille heille, joita ei helposti ahdista tällaiset aiheet.
Kuuntele Kiepaus BookBeatissa (Mainos: Linkin kautta pääset kokeilemaan BookBeatia maksutta 30 päivän ajan, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin. Saat 20 tuntia kuunteluaikaa. Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.)
Post a Comment
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.