Kai Vaalio

Kai Vaalio (s. 1986) valmistui vuonna 2005 Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon kera. Lahden Muotoiluinstituutista Vaalio valmistui vuonna 2018 graafiseksi suunnittelijaksi.

Näiden kahden koulun välissä hän ehti työskennellä satunnaisten kuvitustöiden lisäksi muun muassa Black Jack-diilerinä ja Irlannissa agenttina. Hän ehti myös omakustanteisesti matkustaa 30 eri maailman maassa, joista hän on kirjoittanut ja kuvittanut yli 900 sivua matkasarjakuvaa. Latinalaista Amerikkaa käsittelevä osa voitti Mondon vuoden 2016 matkakirja-palkinnon.

Vuodesta 2020 asti hän on siirtynyt lastenkirjojen kuvittajaksi. Arttu Unkarin Isämies-sarja (Otava, 2020-) kuvitukset ovat Vaalion käsialaa (Storytel Awards-ehdokkuuksia ja Runeberg Junior 2023-ehdokkuus). Vapaa-aikansa hän viettää videopelien, elokuvien ja kinttupolkujen parissa. Hän haaveilee vielä jonakin päivänä pääsevänsä Etelänavalle jostakin kumman syystä.

Kain kotisivut
Kai Instassa
Kuva: Jonne Räsänen/ Otava

Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö

Anarkistinen ja hullunhauska lastensarjakuva pienille koululaisille.

Kun Wonderpöllö kohtaa vessassa hirmuisen pönttömörön, Lokkimiehellä on heti keinot kauhuolion karkottamiseen. Mutta mikä...

Lasten romaanit 6+ Kategoria Huumori, Mörkö/hirviö/peikko, Sarjakuvaromaani Kirjailija Kai Vaalio Julkaisu 15.5.2025