Kevyt kirja-arvostelu: lasten sekoileva huumorikirja yllättää.
Hullut sadut ovat… Noh, hulluja! Niissä saavat äänensä sellaisetkin jotka harvoin saavat äänensä kuuluviin. Kuten Kakkakikkare, streptokokki, paksusuoli ja valistaapa meille vatsalaukkukin herkkujen liikasyönnistä. Saduissa on meinaan yleensä myös totuudensiemen ja opettavainen kulma, mutta ei se luennoinnin puolelle kallistu. Kyllä näissä ihan rehellisesti luotetaan sekoiluun ja sekavuuteen. Ja se uppoaa lapsiin kuin kuuma veitsi voihin.
Jos sanotaan, että kakkavitsit lastenkirjoissa on menemistä sieltä missä rima on matalin niin kyllähän Paula Noronen ja Minna Kivelä kaivavat ajoittain montun sen riman ali – Ja he ansaitsevat siitä kakkavitsikruunut itselleen! Kumartakaa, koska näissä kirjoissa on silti jotain niin neroa, että se on jopa hämmentävää. Koska omalla tavallaan tarinat ovat todella viattomia, rehellisiä ja rakkaudentäyteisiä. Niissä ei koskaan tunnu olevan oikeita pahiksia, henkilöt tekevät asioita syystä, oppivat ja kehittyvät ja vanhempiin voi aina luottaa. Esimerkkinä nyt Kakkakikkarehahmon kakkatäti, joka ilmaantuu yökyläilyyn hammastahnatuubista, koska sillä on ikävä lasta! Se on siis lopulta hirmuisen suloista ❤️
Eli antakaa aikuiset lasten lukea hulluja satuja mahan täydeltä. Ja niitähän on tulossakin tänä vuonna lisää, huhtikuussa 2025, julkaistaan sarjan seuraava osa ”Järjettömän hulluja satuja” ja mitä siihen voi muuta todeta kuin lainata kirjan hahmoa Sukkaa: ”Olen mukana kuin peräpukama”.
Osta/kuuntele kirja
