Timo Parvela (s. 1964 Jyväskylässä) on Suomen luetuimpia kirjailijoita sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on kirjoittanut yli 80 teosta lapsille, nuorille ja aikuisille sekä lisäksi tv-käsikirjoituksia, näytelmiä ja sanoituksia. Parvelan tekstejä on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle, ja niitä on myyty Suomessa ja ulkomailla yhteensä jo yli 2 miljoonaa kappaletta. Parvelan teoksista on tehty lukuisia teatteri-, tv- ja elokuvasovituksia sekä kotimaassa että ulkomailla.
Timo Parvela tunnetaan erityisesti lastenkirjasarjoistaan Kepler62, Ella ja kaverit, Pate, Maukka ja Väykkä sekä Sammon vartijat. Kirjojensa lisäksi Parvela tunnetaan ahkerana lukutaidon ja lasten oikeuksien puolustajana. Viimeksi mainitusta hän on saanut Unicefin Lasten oikeuksien vaikuttaja -tunnustuksen vuonna 2016.
”Parvela uskaltaa lastenkirjoissaan myös kritisoida lapsille merkityksellisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Hänen kirjojensa lapset osallistuvat ympäristönsä kehittämiseen. Näin Parvela käyttää asemaansa arvostettuna kirjailijana tärkeiksi tietämiensä asioiden esiin nostamiseen. Niitä ovat muun muassa lähikoulujen puolustaminen ja koulukirjastojen tärkeydestä puhuminen.”
– Kun luin Timo Parvelan Ella-kirjaa lapsenlapsilleni, ymmärsin tärkeän asian. Mikään ei ole turvallisempaa kuin se, että aikuiset ja lapset nauravat yhdessä, Suomen UNICEFin hallituksen jäsen Seppo Sauro toteaa.
Parvela valmistui kasvatustieteiden maisteriksi vuonna 1988, mutta on toiminut vapaana kirjailijana jo vuodesta 1995. Parvela asuu Kirkkonummella.
Timo Parvela on yksi palkituimmista ja käännetyimmistä kirjailijoistamme kautta aikojen.
Palkinnot
– Topelius-palkintoehdokkuus 1989 teoksesta Poika
– Topelius-palkintoehdokkuus 1990 teoksesta Puhuva koira
– Arvid Lydecken -palkinto 1997 teoksesta Ella luokkaretkellä
– Finlandia Junior -palkintoehdokkuus 1999 teoksesta Ansa ja Oiva
– Kaarina Helakisa -palkinto 2005 koko tuotannosta
– Finlandia Junior -palkinto 2006 teoksesta Keinulauta
– Topelius-palkinto 2007 teoksesta Tuliterä
– Stavangerin kirjasto, vuoden kirja 2010 teoksesta Ella og andre
– Suomi-palkinto 2014
– Runeberg Junior -lastenkirjallisuuspalkinto 2017 teoksesta Paten kalastuskirja
Kotisivut
Timo Instassa
Kuva: Veikko Somerpuro
Hillittömän hauska klassikko-Ella uudessa asussa!
Lukija kääntää sivuja malttamattomana, kun Ella ja kaverit lähtevät kaikkien aikojen koomisimmalle luokkaretkelle.
"Minä olen...
Ella ja kaverit musiikin pauloissa!
Huhtikuussa 2018 Helsingin kaupunginorkesteri järjestää konsertin, joka perustuu Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit konsertissa....
Herkullista luettavaa kaikenikäisille!
"Hyvään ateriaan kuuluu yleensä alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Alkuruoka tehdään alkuaineista ja se syödään ensin. Pääruoka pureskellaan...
Rakastettu huumoriklassikko uudelleen kuvitettuna!
Ella teatterissa ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1997. Kirjan uudessa laitoksessa on Mervi Lindmanin vauhdikas kuvitus.
Opettaja...
Mitä tekisit, jos paras ystäväsi olisi pahassa pulassa? Totta kai auttaisit.
Mitä tekisit, jos paha pula tarkoittaisi sitä, että...
Kepler62-avaruusseikkailun toinen kausi alkaa!
Suosittujen tekijöiden Kepler62-seikkailu vie lukijan jännittävälle matkalle läpi avaruuden. Uudisraivaajina tuntemattomalle planeetalle lähtevien lasten elämää kuvaava...
Maukka ja Väykkä parhaimmillaan - ympäri vuoden!
Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Ne elelevät kahdestaan taivaansinisessä talossa mäen...
Salaisuudet alkavat paljastua.
Suositun Kepler62-avaruusseikkailun viidennessä osassa uusi kotiplaneetta tarjoaa lapsille joukon yllätyksiä.
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on...
Kaikkien aikojen ensimmäinen Ella-kirja Mervi Lindmanin uudelleen kuvittamana!
Näistä tutuista sanoista alkoi vuonna 1995 lastenkirjallisuuden kansainvälinen menestystarina: "Minä olen Ella....
Saako Tuukka oman ratsastajapatsaan?
Ellan ja kavereiden opettaja on saanut alennuksen: hän ei ole enää rehtori vaan taas pelkkä opettaja.
...Leirielämä kutsuu Ellaa ja kavereita.
Opettaja on tehnyt uuden vuoden lupauksen. Hän on luvannut olla rauhallinen kuin viilipytty. Hänen tyyneyttään...
Pate samuraimiekan jäljillä.
Pate saa enoltaan lahjan:
Paketti oli melkein musta. Sen päälle oli kirjoitettu keltaisin kirjaimin MINEDET-TERRA-XP-150c-woof-GEO. Kirjaimet hehkuivat...
Suosikkisarjan huikea päätösosa!
Suosittujen tekijöiden Kepler62-avaruusseikkailu saa yllätyksellisen lopun.
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on lähettänyt joukon lapsia kauas...
Parivaljakon lämminhenkiset seikkailut hyrisyttävät lukijaa aamusta iltaan.
Ennen kuin aurinko laskee taivaanrantaan, Maukan ja Väykän keväiseen päivään on mahtunut monta...
Keinuminen ei onnistu, jos toisessa päässä ei istu kukaan.
Timo Parvelan ja Virpi Talvitien rakastettu ja palkittu trilogia - Keinulauta,...
Ella ja kaverit meets James Bond!
Opettajan unelma on vihdoin toteutunut. Hän on päässyt rehtoriksi rehtorin paikalle.
"Te voitte yhä...
Pelastaako ihmekone koulun rahatilanteen?
Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän...
Ella ja kaverit -sarjasta tutulla Patella on paljon faneja!
Urheilullinen ja hyväsydäminen Pate on hieman hömelö, mutta hänestä tykkäävät kaikki....
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on päättänyt lähettää joukon lapsia kauas avaruuteen tutkimaan maapallon kaltaista planeettaa, jolla elämä olisi...
Be part of the story - lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa. Siksi Hallitus on päättänyt lähettää joukon...
Palkkaisitko lapsenvahdiksi Ellan ja hänen luokkakaverinsa?
Suosikkisarjan kuudennessatoista kirjassa Ellan ja kavereitten oma opettaja ja opettajan vaimo lähtevät romanttiselle kylpylälomalle....
Ella ja kaverit, iloa koko perheelle!
Ellan juhlavuosi 2015 on täynnä riemua. Perheet ovat saaneet nauraa yhdessä jo 20 vuotta,...
Patella pallo hukassa?
Supersuosituista Ella ja kaverit -kirjoista tuttu, kaikkien rakastama mutta hieman hömelö Pate seikkailee jo toisessa omassa kirjassaan.
...Suosikkitekijöiden uuden sarjan toinen osa! Be part of the story - Lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!
Maapallon luonnonvarat ovat hupenemassa ja...
Suosikkitekijöiden uusi sarja alkaa! Be part of the story - Lähde mukaan hurjaan avaruusseikkailuun!
Kuusiosainen avaruusseikkailu vie lukijan jännittävälle matkalle...
Rähjääntyykö Maukan ja Väykän ystävyys reissussa?
Matkustaminen voi olla yhtä riemua - tai sitten ei! Maukka-kissa ja Väykkä-koira ottavat uudet...
Ella ja kaverit tekevät katoamistempun.
Sarjan viidennessätoista kirjassa Ella ja hänen kaverinsa pääsevät vihdoin toiselta luokalta! Mutta heidän uusi luokkansa...
Paten päivityksissä on potkua!
Suosituista Ella-kirjoista tuttu Pate saa nyt ikioman kirjasarjansa. Pate ei aina ihan tajua, missä mennään, mutta...
Miten kävi, kun nuori paronitar Kana von Got ihastui kettuun? Mitä seurasi siitä, kun Aasi Oinkvist kyllästyi omaan ääneensä? Putosiko...
Ellalla on mukavia ystäviä, mukava luokka ja mukava opettaja. Kaikki olisikin oikein mukavaa, ellei Patea uhkaisi luokallejääminen ja opettajaa häätö.
..."Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut vähän kiristynyt....
Ella ja kaverit 2 on tukeva paketti silkkaa riemua. Se sisältää kirjat Ella ja lopettaja, Ella ja Pate, Ella ja...
Maukka on kissa ja Väykkä on koira.
Ne asuvat taivaansinisessä talossa mäen laella ja... No, mutta hetkinen, jokin on nyt...
Pieni kirja täynnä isoja ajatuksia - sopii kaikenikäisille!
Maukka ja Väykkä -lahjakirjaan on koottu kissan ja koiran humoristisen filosofisia mietteitä...
Minä olen Ella. Olen nyt kesälomalla. Me menemme metsään. Se johtuu siitä, että opettaja päätti perustaa sinne kesäleirin.
Uudessa kirjassa...
Minä olen Ella. Olen vielä toisella luokalla, mutta en enää kauan.
Kevätjuhlan jälkeen me pääsemme kolmannelle luokalle. Tai luultavasti pääsemme....
Ystävykset Maukka ja Väykkä ovat saaneet uuden kumppanin. Pieni päästäinen, jolla on suuri nimi, on muuttanut heidän luokseen.
Päästäisen sydän...
Sampan pitää suoriutua Herkuleen tapaan kahdestatoista urotyöstä päästäkseen äitinsä suosioon ja saadakseen luvan osallistua Batman-kokoukseen.
Sampan äiti ei päästä poikaansa...
Maukka on tylsistynyt arjen harmauteen ja Väykän tasaisuuteen. Se haluaa vaihtelua elämäänsä!
- Minä haluan oikean seikkailun. Sellaisen, joka alkaa...
Minä olen Ella. Olen yhä toisella luokalla, vaikka on jo tammikuu. Meillä on mukava luokka ja mukava opettaja. Tai oli,...