Kalle Veirto (s. 1961) on suomalainen toimittaja ja kirjailija. Hän on kirjoittanut sekä aikuisille että lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja.
Vuonna 2017 Veirto sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon yhdessä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen kanssa. Palkintoperustelujen mukaan: "Hänen humoristiset, jännittävät ja myötäelävät kirjansa ja kirjasarjansa ovat rohkaisseet varsinkin poikia lukemaan." Kirjojen tyylilajia on luonnehdittu ”kovaksi keitetyksi naivismiksi, jossa oli tennissukka-anarkistista asennetta”.
Kallen runsaasta tuotannostaan tunnetuimpia taitavat olla Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka -kirjat, joista on tehty myös samanniminen elokuva, joka sai ensi-iltansa 2022.
Palkinnot
2004 Olga ja Vilho Linnamon säätiön palkinto
2015 Topelius-palkinto
2015 Lahden kaupungin kulttuuripalkinto
2016 kunniamaininta Vuoden urheilukirjojen kilvassa
2017 Sysmän kirjakyläpalkinto
2017 Lastenkulttuurin valtionpalkinto
2019 Laivakello-palkinto (eli Pertsa ja Kilu -palkinto)
Kariston säätiön palkinto kolmesti
Kuva: Juha Tanhua
Tekstin lähde: Wikipedia
Uuden, rennon jalkapallosarjan aloitus: tässä on potkua enemmän kuin Beckhamissa - tyylistä puhumattakaan!
Periaatteessa Arilla on kaikki hyvin: jalkapallo sujuu,...
Kiistaton tosiasia on, että ysiluokkalainen Santtu on iskenyt koulun pihalla nyrkillä tummaihoista koulukaveriaan kasvoihin. Kyse oli mitättömästä jutusta, polkupyörän satulasta....
Jippii, Henkka viettää onnen päivää. On synttärit ja siinä sivussa pientä piristävää murhatutkintaa. Tai ei niin pientäkään, sillä erään syrjäisen...
Toscanassa paistaa aurinko, ja Henkka ja JiiKoo viettävät lomaansa altaalla chillaillen, kun aamuisen vessakilpailun palkintojärjestys on ensin ratkaistu. Lomanviettoon kuuluu...
12-vuotias Jose kavereineen kärähtää K-18-konsolipelien pelaamisesta ja pelibunkkerin perustamisesta naapurin röttelötaloon. Vanhemmat ovat raivoissaan, ja alkaa ankara pelikielto - juuri...
Henkan koulun katolle on ilmestynyt yhtenä yönä valtava graffiti ja muutamia tägejä. Töhrimisestä epäillään Henkan kaveria Kauko Mäyhköä, koska naapurin...
Henkan yhtiökumppanin J.K. Kivimutkan riiviöterrieri Hilma on kadonnut, ja J.K. on ihan alamaissa. Kaverukset ryhtyvät etsintöihin, pyöräilevät ympäri Etelä-Lahtea ja...
Henkan kotiin on tilattu ekologinen raitis polkupyöräilevä joulupukki. Paitsi että pukilla on mustat Hummel-tuulipuvun housut ja että hän yrittää saada...
Henkan isä ja äiti ovat sairaalassa synnyttämässä Henkalle pikkuveljeä (joka tosin osoittautuu myöhemmin siskoksi), ja mummi tulee Henkan lapsenvahdiksi. Etsiväkumppani...
Henkka Virtanen on 10 vuotta, ihailee Sherlock Holmesia ja pitää kaverinsa J.K. Kivimutkan kanssa etsivätoimiston haarakonttoria. Henkka on Etsivätoimisto Henkka...
Henkka Virtanen on 10 vuotta, ihailee Sherlock Holmesia ja pitää kaverinsa J.K. Kivimutkan kanssa etsivätoimiston haarakonttoria. Henkka on Etsivätoimisto Henkka...