Kevyt kirja-arvostelu: Rakastuin ja raivostuin lasten kauhukirjaan!
Sulkiessani PAX-sarjan viimeisen, kymmenennen, kirjan ”Sijaton” kannen en ollut vain surullinen, vaan myös suorastaan raivoissani. Teen pienen spoilauksen miksi, hyppää yli, jos et ole lukenut! [SPOILAUS] En tiedä miten voin antaa kirjailijoille anteeksi, että he menivät tappamaan toisen päähenkilöistä lopussa. Tämä oli heti Dumbledoren jälkeen järkyttävin päähenkilön murhaaminen lastenkirjoissa ikinä! [/SPOILAUS LOPPUU] Mutta samalla se vahva tunnereaktioni toki paljastaa sen, että rakastin PAX-sarjaa ja sen päähenkilöitä! Se on taidokkaasti kiedottu kauhukirjasarja, joka kasvaa ja kehittyy jokaisen kirjan myötä muodostaen monimutkaisen ja kiehtovan kokonaisuuden. Jotain kömpelöäkin siinä on, mutta sekin jollain oudolla tavalla jopa tukee kirjan tunnelmaa. Luultavasti sana-ajatus kömpelö johtuu itselläni siitä, että tarinankerronta on välillä aikamoista tykitystä. Mutta siis aivan täydellinen paketti etenkin vähemmän lukeville teineille, jotka rakastavat kauhua. Kirjat soljuvat sujuvasti ja ne pitävät mielenkiinnon tiiviisti tarinassa. Henrik Jonssonin mustavalkoisesta kuvituksesta tulee väkisinkin mieleen vanhat kasarisarjakuvat! Ja niin outoa kuin sekin on, tyyli sopii täydellisesti kirjan tunnelmaan!
Vihdoin muuten myös selvisi mitä kirjasarjan nimi pax tarkoittaa, se on kirjan mukaan latinaa ja tarkoittaa rauhaa. Rauhaa näitä kirjoja lukiessa ei kuitenkaan kannata odotella, vaan on suositeltavaa pitää hatusta kiinni, sillä meno äityy välillä varsin villiksi ja kauheaksi. PAX-kirjasarja on sekoitus yliampuvaa kauhufantasiaa, toimintaa, mutta yllättäen myös jotain aitoa ja syvää. Päähenkilöiden Viggon ja Alrikin hahmot on onnistuttu luomaan aidoksi, haavoittuvaisiksi ja epätäydellisiksi, varastaviksi ja katuviksi. Kiinnostavan ristiriitaisiksi. Hienovaraiset kuvaukset siitä millaista heidän lapsuutensa oli ollut alkoholisti-äidin kanssa ennen muuttamista sijaiskotiin huolehtivien Laylahin ja Andersin luo, on kuvattu taidokkaasti, kuin vain verhonvälistä kurkaten. Se muistuttaa mikä onni tavallisissa asioissa piilee ja mikä pelko niiden menettämisessä voi olla.
Kenelle: Teineille, jotka pitävät helppolukuisesta, nopeatempoisesta kauhusta (joka ei ole kuitenkaan liian jännittävää).
Tämä kuuluu ehdottomasti sarjoihin joita suosittelen omalle lapselleni muutaman vuoden päästä (pitäisin ikäsuosituksesta +12 kohtalaisen tiukasti kiinni, koska kirjoissa kuolee ihmisiä ja osa kauhuelementeistä on oikeasti aika kammottavia)
